keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Suomen Kuvalehti: Näin perussuomalaiset sanelivat Suomelle uuden pakolaispolitiikan – kahdessa tunnissa paperi oli valmis

Suomen Kuvalehti: Näin perussuomalaiset sanelivat Suomelle uuden pakolaispolitiikan – kahdessa tunnissa paperi oli valmis 13.2.2016
Suomen Kuvalehti: Irakilaisten tulva vaikutti hallituksen pakolaispolitiikkaan – ”Käsittämättömän iso kakku”

Hänet siepattiin illan pimetessä.

Miehiä oli viisi – talebaneja ja kylänvanhimpia. He pakottivat 20-vuotiaan Sabooryn pakettiautoon ja ajeluttivat häntä kaksi tuntia pitkin nukkuvaa Itä-Afganistania.

Lopulta mutkaisen tien päässä häämötti kylä, jossa Saboory raahattiin autioon taloon.

”Mehän varoitimme”, yksi sieppaajista sanoi. ”Mutta sinä et kuunnellut.”

Saboory oli pitänyt kotikylässään pientä kielikoulua, jossa oli opettanut halukkaille englantia. Vanhoillisten päälliköiden mielestä hän oli tyrkyttänyt länsimaista hapatusta viattomille nuorille.

Muutamaa kuukautta aiemmin hänet oli hakattu henkitoreisiin ja luokkahuoneen kalusteet oli pirstottu. Kun hän oli toivuttuaan palannut opettamaan, oven ulkopuolelle oli öisin alkanut ilmestyä uhkauskirjeitä: ”Jos jatkat, tapamme sinut.”

”Olisit uskonut hyvällä”, sieppaaja sanoi. ”Huomenna katkaisemme kielesi.”

[...]
__________________________________________________________

Suomen Kuvalehti: Irakilaisten tulva vaikutti hallituksen pakolaispolitiikkaan – ”Käsittämättömän iso kakku”

Suomeen viime syksynä saapuneiden kymmenientuhansien turvapaikanhakijoiden kansallisuus ja sukupuoli vaikuttivat vahvasti sekä hallituksen politiikkaan että yleiseen ilmapiiriin, sanovat pakolaiskriisin hoitamisessa mukana olleet virkamiehet ja poliitikot.

Suomeen odotettiin sotaa pakenevia syyrialaisia perheitä sen jälkeen, kun kuvat Välimereen hukkuneesta kurdipojasta olivat herättäneet maailmanlaajuisen sympatia-aallon syyskuun alussa. Syyrialaisten sijasta Suomeen kuitenkin tuli suuri joukko nuoria irakilaismiehiä, joille ihmissalakuljettajat olivat luvanneet pikaista oleskelulupaa ja perheenyhdistämistä.

”Tietysti joukossa oli myös niitä jotka olivat lähteneet Isisiä pakoon, sitä ei saa peitellä”, sanoo eräs sisäministeriön virkamies, joka oli mukana päätöksiä tehtäessä. ”Mutta valtaosa isosta, ensimmäisestä joukosta tuli Suomeen vääränlaisten kuvitelmien perusteella. Se vääristi keskusteluilmapiiriä, ja aika paljon myös turvallisuusongelmat juontavat tähän ryhmään.”

Suomen Kuvalehti haastatteli Suomen turvapaikkapolitiikan kiristymistä käsittelevään juttuun tammi–helmikuussa hallituspuolueiden edustajia ja päättävissä asemissa olevia virkamiehiä. Keskustelut käytiin sopimuksella, ettei haastateltavia siteerata nimeltä, jolloin he saattoivat avoimesti arvioida valtiovallan toimintaa, myös omaa työtään.

[...]