perjantai 10. helmikuuta 2017

Iltalehti: Parikymppistä miestä syytetään 10-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta Pirkanmaalla

Iltalehti: Parikymppistä miestä syytetään 10-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta Pirkanmaalla 10.2.2017

Parikymppistä miestä vastaan nostettiin perjantaina Pirkanmaalla syytteet törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Epäiltyjen tekojen uhri oli 10-vuotias tyttö. Mies on syyttäjän mukaan vuonna 1994 syntynyt turvapaikanhakija.

Syyttäjä kertoo, että mies ja tyttö tiesivät toisensa ainakin jollain tavalla.

Epäilty teko tapahtui Pirkanmaalla pienellä paikkakunnalla autioituneen kerrostalon pihalla lokakuun alussa.

Poliisi on kertonut miehen kiistäneen teon. Rikoskomisario Hannu Kallioniemi sanoi aiemmin, että epäilyä tukee tytön kertomuksen lisäksi tekninen näyttö ja lääkärin tutkimuksista saatu näyttö.

Juttua puidaan käräjäoikeudessa kahden viikon päästä.