sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Turun Sanomat: Rasismi kutisti adoptioita

Turun Sanomat: Rasismi kutisti adoptioita 19.2.2017

Kansainvälisten adoptioiden määrä jäi viime vuonna ennätyksellisen vähäiseksi. Yhdeksi syyksi arvioidaan rasististen asenteiden lisääntymistä Suomessa.

Suomeen adoptoitujen lasten määrä on kahden viime vuoden aikana vähentynyt merkittävästi. Vielä vuonna 2014 Suomeen saapui 142 lasta. Viime vuonna määrä oli enää 58.

Adoptiolautakunnan puheenjohtaja, sosiaalineuvos Merja Vuori arvelee, että adoptiohakijoiden määrän väheneminen johtuu siitä, että yleinen halukkuus perheen perustamiseen on vähentynyt. Hän epäilee, että myös rasististen ilmiöiden lisääntyminen Suomessa pelottaa adoptiota harkitsevia perheitä.

Interpedia ry:n toiminnanjohtaja Anja Ojuva kertoo, että adoptiopalveluja välittävillä järjestöillä olisi resursseja välittää enemmänkin lapsia Suomeen. Huippuvuonna 2005 Suomeen adoptoitiin yli 300 lasta.

Suomeen adoptoidaan lapsia eniten Etelä-Afrikasta, Thaimaasta ja Kiinasta. Uusista yhteistyömaista Kirgisiasta, Taiwanista ja Bulgariasta ei viime vuonna saapunut maahan yhtään lasta.

Pelastakaa Lapset ry etsii parhaillaan sijaisperheitä yksin Suomeen tulleille maahanmuuttajalapsille. Lapset ovat pääosin Afganistanista, Irakista, Somaliasta ja Syyriasta. Iältään he ovat 8–16-vuotiaita.

Sijaisperheiksi etsitään sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajaperheitä.

Etelä-Suomen aluejohtaja Kristiina Mattinen kertoo, että Pelastakaa Lapset ry on saanut runsaasti yhteydenottoja kiinnostuneilta perheiltä.

– Monet kiinnostuneet tosin ovat aika epärealistisilla ajatuksilla liikkeellä. Yleensä toiveena on saada perheeseen pieni lapsi, mutta näistä sijaisperheisiin tulevista lapsista harva on kovin nuori, Mattinen selittää.