HS: Lauri Tähtinen: Länsimaiden ja islamilaisen maailman vastakkainasettelun voisi jo unohtaa

Helsingin Sanomat, Vieraskynä: Lauri Tähtinen: Länsimaiden ja islamilaisen maailman vastakkainasettelun voisi jo unohtaa 14.5.2010

Kun tulevaisuudessa kirjoitetaan viime vuosikymmenen maailmanhistoriaa, siinä korostuu varmasti pari ilmiötä. Intia ja Brasilia sekä aivan erityisesti Kiina ottivat kehityksensä omiin käsiinsä, kasvattivat hyvinvointiaan ja rakensivat maailmanlaajuisia verkostoja. Länsimaat taas keskittyivät Yhdysvaltain johtamina ja vaihtelevin päämäärin sotimiseen Afganistanissa ja Irakissa.

Länsimaat jahtasivat olemattomia joukkotuhoaseita ja vaikeasti tavoitettavia terroristeja sekä elivät vipuvetoisissa talouksissa. Samalla Kiina, Intia ja Brasilia kehittivät sekä talouttaan että rauhan ajan asevoimiaan.

Syyskuun 2001 terrori-iskujen seurauksena islamismista tuli länsimaissa olennainen osa poliittista keskustelua. Terrorin pelko sokaisi lännen merkityksellisemmiltä maailmanpoliittisilta muutoksilta, kuten Kiinan kasvulta. Suurvaltapolitiikan sijaan keskityttiin luolissa piileskeleviin terroristiverkostoihin.

Samalla korostui lännen ja islamilaisen maailman vastakkainasettelu. Käyttämämme termikin on huomionarvoinen: emmehän määritä länttä yksinomaan uskonnon perusteella geopoliittiseksi kristikunnaksi tai Kiinaa kungfutselaiseksi maailmaksi.

Kulttuuripiirien vastakkainasettelu ei alkanut uskonnosta, vaan sitä esiintyi jo ennen kristinuskon syntyä, antiikissa. Kreikkalaiset pitivät itseään erilaisina kuin persialaisia, sillä vapaa kansalainen ei kumartaisi itämaista hallitsijaa. Tuolloin ei tarvittu pyhiä sotia, jihadia ja ristiretkiä, määrittämään Lähi-itää eurooppalaisuuden vastakohdaksi; islaminusko syntyikin 600-luvulla keskelle valmista vastakkainasettelua.

Kun lännen ja islamilaisen maailman väliset suhteet nousevat esiin maailmanpolitiikassa, keskustelu ammentaa väistämättä aineksia historiasta. Asiaa ei muuta se, että eurooppalaisessa ajattelussa nykyhistoria tahtoo alkaa vasta maailmansotien jälkeen. Kaikkialla ei kärsitä yhtä lyhyestä muistista, vaan Konstantinopolin valtaus, Andalusian palautus ja Wienin portit ovat osa pitkää historiallista jatkumoa.

Maailmanpoliittinen keskustelu kulttuureista muistuttaa väistämättä ristiriidoista. Alueiden välisiä suhteita tulisikin rakentaa vetämättä mukaan pitkää ja usein tarkoitushakuisesti kirjoitettua konfliktien historiaa tai kulttuurien erojen ja yhtäläisyyksien vertailua. Vain siten kaupankäynnin sekä tieteiden ja taiteiden varaan voi rakentua syvempää kanssakäymistä ja yhteisymmärrystä.

Lännen ja islamilaisen maailman vastakkainasettelu osoittaa länsimaiden huonoimmat puolet: ideologian ja mustavalkoisen maailmankatsomuksen. Vaikka Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama on pyrkinyt irrottautumaan demokratian aseellisesta levittämisestä, puhe "uudesta alusta kulttuuripiirien välillä" vaikuttaa pelkältä toiveajattelulta, sillä se vain muistuttaa vastakkainasettelusta.

Paradoksaalista kyllä länsimaiden ja islamilaisen maailman suhteet paranisivat helpommin, jos ne eivät olisi länsimaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikassa asialistan kärkipäässä. Tilalle olisi nostettava suhteet nouseviin talouksiin: Kiinaan, Intiaan ja Brasiliaan.

Nousevissa talouksissa länsimaiden politiikkaa eivät vaikeuta kulttuuripiirien väliset vanhat kaunat. Brasilian historia on niin lähellä länttä, että maa voi ajan mittaan kasvaa aivan lännen kylkeen. Kiina ja Intia taas ovat niin kaukana lännestä, että ne ovat voineet omaksua vapaammin itselleen mieluisia osia länsimaisesta perinteestä, oli kyse markkinataloudesta tai demokratiasta. Kristittyjäkin Kiinassa on jo lähes sata miljoonaa.

Eurooppalaiset ovat ennenkin löytäneet kaukomailta vaihtoehdon muslimimaiden kanssa sotimiselle. Näin kävi Intiassa, Amerikassa ja Kiinassa uuden ajan alussa. Vaikka löytöretkien taustalla oli vahva ristiretkiperinne, ne tarjosivat erityisesti Itä-Aasiassa pyhien sotien tilalle mahdollisuuden kaupankäyntiin ja sopuisampaan kulttuurivaihtoon.

Ehkä muutos viime vuosien politiikkaan on jo käsillä. Barack Obama keskittyy edeltäjiään vähemmän Eurooppaan ja sen lähipiiriin. Samalla Yhdysvallat kohtaa Lähi-idän ulkopuolisen islamilaisen maailman. Esimerkiksi sopii uskonnollisesti maltillinen Indonesia, yli 200 miljoonan muslimin kotimaa, jossa Obama vietti lapsena useita vuosia.

Yhdysvaltojen katseen kääntymisen pitäisi olla Euroopalle herätys. Vanhalla mantereella on historiallisista ja maantieteellisistä syistä suurempi vaara ajautua pitkäaikaisiin selkkauksiin muslimimaiden kanssa.

Islamilaisen maailman muokkaamisen sijaan Euroopan olisi jälleen kerran katsottava kauemmaksi, historiallisten vastakkainasettelujen tuolle puolen.

Ennen kaikkea Euroopan on nähtävä kaukomaihin kohdistuva politiikkansa muunakin kuin transatlanttisen puolustuspolitiikan jatkeena, kuten Afganistanissa on vaarana käydä. Siksi eurooppalaisten kannattaisi rakentaa hyvät ja vahvat suhteet idän ja etelän nouseviin mahteihin.

Lauri Tähtinen

Kirjoittaja valmistelee Cambridgen yliopistossa väitöskirjaa kansainvälisestä aatehistoriasta.