Maaseudun Tulevaisuus: Jukka Pasonen: Toivotut ja vihatut maahanmuuttajat

Maaseudun Tulevaisuus, kolumni: Jukka Pasonen: Toivotut ja vihatut maahanmuuttajat 17.5.2010

Maahanmuutosta pitää puhua kieli keskellä suuta. Äärilaitojen ääni hallitsee keskustelua. Jos siihen uskaltaa ottaa osaa, leimautuu joko rasistiksi tai joutuu tappolistalle paapovana hössöpiiperönä.

Maailmassa maahanmuuttajia on vuosittain yli 200 miljoonaa. Meillä Suomessa muuttajien vuotuinen määrä ei ole vuosikymmeniin ollut yli 30 000. Jos seuraisimme maailman keskiarvoa, muuttajia olisi kuusinkertainen määrä. Eikä pidä unohtaa, että meikäläisiä muuttaa muihin maihin vuosittain reilusti yli 10 000.

Vertaillaanpa nykyistä muuttoliikettä historiallisiin tilastoihin. Toisen maailmansodan aikaan karjalaisia muutti nykyisten rajojen sisälle yli 400 000.

Sitä edellinen suuri muuttoliike oli itsenäisyytemme alussa, jolloin maahan tuli yli 30 000 venäläistä Neuvostoliiton syntytuskia pakoon. Tosin Suomi jäi useimmille heistä kauttakulkumaaksi.

Tuolloin meitä suomalaisia oli 2,3 miljoonaa nykyistä vähemmän. Yhteiskunta kuitenkin selvisi, kasvoi ja kehittyi noista muuttajista huolimatta ja heidän ansiostaan.

Totuus on, että maahanmuutosta seuraa sekä ongelmia että etuja. Koska asiasta ei uskalleta keskustella, ongelmia ei tunnusteta eikä niihin voida puuttua. Yhteiskunnan koneisto alkaa toimia liian myöhään – esimerkiksi vasta, kun on ajauduttu väkivaltaan.

Vastustajat eivät tunnusta monikulttuurisuutta voimaksi ja kehityksen mahdollisuudeksi. Useimmat sentään myöntävät, että väestörakenteemme on kerta kaikkiaan mahdoton. Vanheneva väestö jättää meidät ennen pitkää tyhjän päälle ilman tuontityövoimaa.

Taloudellisesti menestynyt USA on rakentunut lähes kokonaan maahanmuuton varaan. Myönnettäköön, että siinä sivussa tuhottiin alkuperäisväestö ja tuotiin pakolla Afrikasta ilmaista työvoimaa. Edelleen osa kasvusta on seurausta maahanmuuton vuoksi lisääntyvästä väestöstä. Toimisikohan sama kaava meilläkin?



Hallitsematon muuttoliike ei ole välttämättä alkuperäisväestön etu. Sen tietää tämänkin maan alkuperäisväestö, saamelaiset. Sitä alkaa pohtia myös potilas, joka ei tule ymmärretyksi terveyskeskuksen työvoimapulaan palkatun, suomea taitamattoman lääkärin edessä.

Monelle pellolle jäisi mansikat korjaamatta ja kroonikkojen vaipat vaihtuisivat vielä harvemmin ilman vierastyövoimaa. Eikä pidä unohtaa, että kilpailemme samasta työvoimasta kreetalaisen oliivin- ja espanjalaisen tomaatinviljelijän kanssa.

Liiallisen muuttoryntäyksen sijasta tulevaisuudessa ongelma voikin olla, ettei tämä kylmä maa ole riittävän houkutteleva muuttajille. Etenkin, jos köyhdymme nykyisestä oman työikäisen väestön vähetessä. Tai jos jäämme häviäjien joukkoon globaalien, vapaiden markkinoiden pyörityksessä. Tai jos emme osaa ottaa riittävästi huomioon vieraasta kulttuurista saapuvan tarpeita.

Aivan toinen asia on humanitaarisista syistä maahamme pyrkivät. Toki osa heistä on ”sopivaa ainesta” työmarkkinoillemme, mutta osan otamme puhtaasti kansainvälisten sopimusten vuoksi, mutta myös he ovat ihmisiä, joilla on yhtä suuri arvo kuin sinulla tai minulla.


Koko humanitaarinen muutto-ongelma olisi mitätön, jos hyvinvointi maailmassa jakautuisi tasaisesti. Keskituloinen suomalainen on kroisos verrattuna maailman keskivertokansalaiseen.

Halpa kännykkämme ja halpa paitamme on revitty seitsenpäiväistä työviikkoa tekevän kiinalaisen nuoren naisen selkänahasta. Halpa banaanimme on tuotettu maalla, joka on lunastettu pilkkahintaan ahdinkoon joutuneelta viljelijältä. Paperin, jolle tämäkin juttu painetaan, hinta määräytyy kansainvälisillä markkinoilla, joihin vaikuttaa alkuperäisväestöltä riistetyn maan käyttäminen ilmaisena puupeltona.

Vaikka me suomalaiset emme pysty juurikaan vaikuttamaan tähän maailman kehitykseen, onko meillä oikeutta kääntää selkämme inhimilliselle hädälle? Tai uskooko joku todella, että suljettu yhteiskunta johtaa autuuteen? Suljetun yhteiskunnan eduista on kokemuksia kautta historian. Tänäänkin ne voi kokea vaikka Pohjois-Koreassa tai Myanmarissa.