HS: Eurooppa ei voi paeta monikulttuurisuutta

Helsingin Sanomat, vieraskynä: Thorbjørn Jagland: Eurooppa ei voi paeta monikulttuurisuutta 8.7.2010

Pohjoismailla on yhteiset perusarvot, jotka perustuvat ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon. Ajatuksemme, näkemyksemme ja toiveemme ovat monissa asioissa samanlaiset. Sananvapaus ja humanistinen mielenlaatu leimaavat lähes kaikkia toimiamme. Siksi kaikki Pohjoismaat – yhdessä tai erikseen – ovat olleet merkittäviä toimijoita myös Euroopassa, EU:ssa ja Euroopan neuvostossa.

Euroopan historiassa on kaksi tärkeää tienhaaraa: toisen maailmansodan loppu ja Euroopan poliittisten instituutioiden jälleenrakentaminen sekä kylmän sodan loppu ja Euroopan hidas mutta varma maantieteellinen ja poliittinen yhdentyminen.

Nyt Eurooppaa yhdistävät samat arvot, joihin Pohjoismaat niin vahvasti uskovat. Mutta historia ei ole päättynyt. Olemme kolmannen tienhaaran edessä.

EU aloitti toukokuussa Euroopan neuvoston kanssa neuvottelut Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymisestä. EU:sta tulee saman, Strasbourgissa sijaitsevan tuomioistuimen alainen kuin Euroopan neuvoston 47 jäsenmaata ovat. Ympyrä sulkeutuu monella tavalla: suuret globaalit toimijat, kuten EU, Venäjä ja Turkki, noudattavat yhdessä kaikkien muiden maiden kanssa samoja juridisia standardeja ja samaa valvontajärjestelmää ja ovat saman tuomioistuimen alaisia.

Tällä historiallisella tapahtumalla on suuri merkitys juuri nyt, kun Euroopan kehitystä varjostavat tummat pilvet. Talouskriisi on suuri haaste kaikille Euroopan maille. Se voi vaikuttaa hyvin kielteisesti monien ihmisten elämään. Tietyt ryhmät – varsinkin vähemmistöt ja erityisesti romanit – ovat sosiaalisesti syrjäytyneitä. Monet ikääntyneet ja toimintarajoitteiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Erityisen huolestuttavaa on köyhyyden lisääntyminen lasten keskuudessa. Euroopan 800 miljoonasta ihmisestä 150 miljoonaa elää köyhyysrajan alapuolella.

Köyhillä ja syrjäytyneillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia. Poliittiset puolueet ja media eivät piittaa heistä. Joutuessaan rikoksen kohteeksi he epäröivät ilmoittaa poliisille tai mennä tuomioistuimeen, koska eivät luota viranomaisiin. Korruptio on yhä yleistä osissa Eurooppaa. Ihmisten on pakko maksaa pimeitä palkkioita saadakseen suojelua tai palveluja, joita heillä ihmisoikeussopimuksen mukaan on oikeus saada ilmaiseksi.

Valitettavasti sosiaalisia vastakohtaisuuksia syventävät myös konkreettiset poliittiset toimet. Tästä esimerkkinä ovat Sveitsin kansanäänestys, jolla kiellettiin uusien minareettien rakentaminen, sekä käynnissä oleva keskustelu burkakiellosta.

Turvapaikanhakijoita käännytetään takaisin sellaisiin maihin kuin Libya ja Tunisia – siitä huolimatta, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pyytänyt käännytysten keskeyttämistä, kunnes käännytettyjen turvallisuus voidaan taata. Tämä nakertaa yhteisiä eurooppalaisia oikeusperiaatteitamme.

Unkari on säätänyt lain, jonka nojalla annetaan Unkarin passeja naapurimaiden vähemmistöihin kuuluville. Tällainen toiminta voi syventää alueen etnisiä vastakohtaisuuksia.

Myös Pohjoismaissa tietyt poliittiset ratkaisut herättävät keskustelua. Kun Norjan tapainen rikas maa lähettää pakolaisia takaisin Kreikkaan – joka tuskin kykenee kantamaan nykyistä suurempaa taakkaa –, se on merkki parhaillaan leviävästä ilmiöstä, jossa jokainen ajattelee vain itseään. Samoin menettelee toinenkin rikas maa: Ruotsi lähettää romaneja takaisin Kosovoon, jolla ei taatusti ole infrastruktuuria uusien asukkaiden vastaanottamiseen.

Suomi on Euroopan neuvoston vakaimpia tukipilareita. Sillä on ollut ratkaiseva merkitys kehitettäessä uutta politiikkaa haavoittuville ryhmille, kuten romaneille. Mutta Euroopassa meneillään oleva muuttoliike on haaste myös Suomelle.

Kahden isoäidin karkotuksesta sekä kerjäämisen kieltämisestä käyty keskustelu osoittaa, että myös Suomi on kasvotusten peruskysymyksen kanssa: miten Euroopan maiden tulee suhtautua ja osallistua monikulttuuriseen kehitykseen, joka ei ole vain tulevaisuuden asia vaan on jo täydessä vauhdissa? Vastaus voi löytyä vain niistä arvoista, joihin kaikki Pohjoismaat ovat sitoutuneet ja joihin Eurooppa on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

Rauhannobelisti Andrei Saharov piti suurena vaarana sellaista vihaa, johon valtiollinen politiikka kannustaa tai jonka se on luonut. Sen lisäksi, että lait ja politiikka luovat puitteet yhteiskunnan toiminnalle, ne myös vaikuttavat kansalaisten asenteisiin. Juuri nyt politiikka voi monin paikoin edistää myös vaarallisia asenteita.

Monenlaiset pienet teot voivat luoda itseään vahvistavan ilmapiirin. Sen sijaan, että ongelmiin vastataan vastakkaisuuksia lisäävillä toimilla, on laadittava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toimintasuunnitelma, jolla vastakohtaisuuksia puretaan. Tätä ei saavuteta pelkästään perinteisin juridisin ihmisoikeuskeinoin, mutta kuten sodanjälkeisestä historiasta on nähty, sitovat juridiset velvoitteet muokkaavat asenteita ja viitoittavat tietä.

On hyvin myönteinen merkki, että EU haluaa alistaa päätöksensä Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen alaisuuteen. Kun näin tapahtuu, koko Eurooppa – kaikki maat ja EU suurimpana ja tärkeimpänä Euroopan instituutiona – on ankkuroitu yleismaailmallisiin oikeuskäsityksiin ja demokraattisiin periaatteisiin sanan- ja uskonnonvapaudesta, yhdenvertaisuudesta ja samanarvoisuudesta.

Euroopan yllä on tummia pilviä, mutta Pohjolan valoisa keskikesä muistuttaa meitä arvokumppanuudesta, joka on levinnyt yli koko Euroopan ja luo yhtenäisyyttä sen tulevaisuuteen.