perjantai 12. marraskuuta 2010

Aamulehti: Imaami haluaisi lisää muslimituomareita Suomeen

Aamulehti: Imaami haluaisi lisää muslimituomareita Suomeen 12.11.2010

Imaami Anas Hajjar aloittaa rukoushetken Helsingin ytimessä. Hänen taakseen polvistuu kahdeksan muslimia.

Punainen matto vaimentaa rukouksia Suomen islamilaisen yhdyskunnan vaatimattomassa moskeijassa. Rukoushetki on ohi reilussa viidessä minuutissa ja Hajjar ohjaa toimittajat toimistoon. Ovet pysyvät auki.

Hajjar valittiin edesmenneen Khodr Chehabin työn jatkajaksi tiistaina. Siteet Suomeen on solmittu jo perheen kautta. Perheyritys ETICO Elevators & Escalators myy Koneen hissejä Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Hajjar tuli Helsinkiin 1988 opiskelemaan lääketiedettä.

Yhdyskunnalla on painoarvoa, sillä Chehabista tuli aikaa myöten koko muslimiyhteisön edusmies. Muslimien sopeutuminen yhteiskuntaan on maahanmuuttokeskustelun ytimessä. Hajjar ihmettelee, miksi muslimit vievät huomion, vaikka heitä on vähemmän kuin venäläisiä tai virolaisia.

Yksi syy on islamin vahvat säännöt.

Seksuaalisuus on islamissakin vaikea asia. Rajaton vapaamielisyys ei miellytä Hajjaria ja luterilaisen kirkon homokeskustelu ihmetyttää.

- Uskonnoissa on selkeitä sääntöjä. Jos halutaan äänestämällä valita, mikä on uskonto, se ei ole enää uskonto.

Hajjar on kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen linjoilla siinä, että homoseksuaaliset taipumukset eivät ole synti, mutta niiden toteuttaminen on.

Homokysymys on länsimaissa kasvanut Hajjarin mielestä suhteettoman suureksi. Islamissa oikean ja väärän jako on selvä.

- Kun joku tekee synnin, kehotamme pitämään sen salassa. Se on hänen ja Jumalan välinen asia. Ei kuulu julkaista omia syntejä, sillä niin kutsutaan muut tekemään samaa.

Eli kaikki on hyvin kunhan ei jää kiinni?

- Kaikki ei ole hyvin, Jumala näkee. Emme voi väittää ihmisestä mitään, ellei hän itse sano sitä tai hänet nähdään aktissa. Silloin todistajana on oltava neljä henkilöä.

Hajjar vahvistaisi islamilaisen lain, sharian, asemaa esimerkiksi avioeroissa.

Avioero voi jäädä vahvistamatta islamilaisessa yhteisössä etenkin, jos nainen pyytää eroa. Suomen lain tuomio ei riitä, eikä nainen voi mennä uusiin naimisiin.

- Ongelmatilanteet eivät ole yleisiä, mutta niitä tapahtuu riittävän usein. Naiset ovat oikeutettuja saamaan ratkaisun.

Vähintä mitä Hajjarin mukaan voisi tehdä, olisi kouluttaa lisää islamilaisia tuomareita. Heidän tuomionsa kelpaisi sharian mukaisena päätöksenä. Muslimit ovat ottaneet asian esiin käräjätuomareiden kanssa, mutta nämä eivät ole vielä innostuneet.