maanantai 15. marraskuuta 2010

Nelonen: Nuorison ulkomaalaisvastaisuus lisääntynyt selvästi

Nelonen: Nuorison ulkomaalaisvastaisuus lisääntynyt selvästi 15.11.2010
Nuorisobarometri 2010 (pdf, Maahanmuutto s. 89)

Suomalaisnuorison suhtautuminen ulkomaalaisiin on muuttunut huomattavasti viimeisen viiden vuoden aikana. Tänään julkistetun Nuorisobarometrin mukaan maahanmuuttovastaisuus on lisääntynyt selvästi.

Ulkomaalaisvastaisuuden lisääntyminen näkyy vertailtaessa vastauksia samoihin kysymyksiin viiden vuoden välein:

Tutkijoiden mukaan entistä harvemmat nuoret arvioivat ulkomaalaisten monipuolistaneen suomalaista kulttuuria, ja entistä pienempi osuus pitäisi hyvänä, jos Suomeen tulisi enemmän ulkomaalaisia. Viisi vuotta sitten kolmasosa suomalaisista oli sitä mieltä, että olisi hyvä, jos Suomeen tulisi lisää ulkomaalaisia. Tänään julkaistussa tutkimuksessa luku on romahtanut kolmeentoista prosenttiin.

Viisi vuotta sitten suomalaisnuorista selvä enemmistö oli sitä mieltä, että ulkomaalaiset ovat monipuolistaneet suomalaista kulttuuria.
Tuoreen tutkimuksen mukaan vain 32 prosenttia nuorista on enää sitä mieltä.

Kyselyyn haastateltiin liki kahtatuhatta alle kolmekymmentävuotiasta nuorta.


Alexander Stubbin haastattelu




Stubb: Ehkä se merkitsee sitä, että me ei olla onnistuttu maahanmuuttokeskustelussa. Ja nythän se on oikeastaan vasta kunnolla lähtenyt Suomessakin liikkeelle. Eli pitkä matka meillä kaikilla on vielä kuljettavana.

Nelonen: Niinkuin sanoitte, nuorison mielipiteet ovat vääriä.

Stubb: Ei voi sanoa, että nuorison mielipiteet on vääriä. Itse asiassa omat kokemukset lähes sadasta lukiokäynnistä on ihan toisenlaiset. Eli erilaisuuteen, monikulttuurisuuteen, kansainvälisyyteen suhtaudutaan huomattavasti myönteisemmin kuin ennen. Eli pitää katsoa mitä on kysytty ja millä tavalla on vastattu.

Nelonen: Tämän tutkimuksen mukaan kulttuuri ei rikastu ulkomaalaisten avulla vaikka se on yksi pääargumentti valtion taholta, että se rikastuttaa suomalaista kulttuuria. Onko tässä menty metsään vai pitäisikö tästäkin keskustella vaan enemmän?

Stubb: Pitää varmaan keskustella enemmän. Sit lähdetään siitä, jos jonkun mielestä monikulttuurisuus ei rikastuta, minkä takia me katsomme ulkomaalaisia leffoja, minkä takia me kuuntelemme ulkomaalaista musiikkia, minkä takia me luemme ulkomaalaisia kirjoja, minkä takia me opiskelemme kieliä. Eli kai se riippuu siitä, miten monikulttuurisuutta ylipäätään määritellään. Minun mielestä monikulttuurisuus on rikkautta. Ja se ei johdu vaan siitä, että omassa nimessä on yksi x ja kaksi b:tä.