keskiviikko 11. elokuuta 2010

Keskisuomalainen: Asenne kuuluu huudoissa

Keskisuomalainen: Asenne kuuluu huudoissa 11.8.2010

Keski-Afrikassa suntynyt Antoinette muutti Suomeen viisi vuotta sitten, ja ensimmäisten suomenkielisten sanojen joukossa hän oppi kaikkein rumimmat kirosanat - niitä kun useimmin kadulla kuuli.
-Apina ja neekeri, niitä kuulee paljon.
Samoja sanoja sai kuulla myös Antoinetten lapsi koulumatkoilla, kunnes ei enää uskaltautunut kulkea kouluun yksin. Huutelu väheni kaupunginosan vaihduttua, mutta ei loppunut kokonaan.
-Viimeksi omassa kotipihassa humalainen mies tuli haukkumaan ja kyselemään, että miksi tulet tänne.

Samanlainen nimittely on tuttua myös kolme vuotta suomessa asuneelle Monique Solangelle.
-Yleensä humalaiset miehet tulevat huutelemaan. Sitten selvin päin ollaan hiljaa, hän ihmettelee.

Ongelmia rasismi ei Jyväskylässä naisten mukaan aiheuta, mutta asenteet ja ennakkoluulot ovat tiukassa.

Asenteissa piilevä rasismi on julkisia väkivallantekoja huomattavasti yleisempää.
Maahanmuuttopalveluiden sosiaalityöntekijä Pirjo Kainulaisen mukaan siihen kaikkein näkymättömimpään rasismiin on kuitenkin vaikeinta puuttua.
-Esimerkiksi kouluissa rasismi ilmenee herkästi ulossulkemisena, sellaisena "en ota sua ryhmään" -käytöksenä. Mutta vaikka se on huomaamattomampaa, ei sitä tulisi painaa villaisella, hän tähdentää.

Kotoa opittua

Kainulainen muistelee taannoin lukemaansa lehtiartikkelia, jossa venäläinen nainen kertoi lapsensa kieltäneen häntä puhumasta venäjää, jottei heitä bussissa tunnistettaisi ulkomaalaisiksi.

Oman kulttuurinsa ja taustansa piilottelu on Kainulaisen mukaan harmillisen yleistä.
-Samaan ikään kuin hyväksytään se, että oltaisiin eriarvoisia. Ja yleensä tällainen ajatusmalli opitaan kotoa, ei pelkästään muiden sanomisista. Samalla tapaa kuin itse huutelukin.

Toinen tapa reagoida nimittelyyn on samalla mitalla vastaaminen. Jos välissä on kielimuuri, saattaa ulkomaalainen herkemmin vastata nyrkein kun puutteellisella kielitaidolla, Kainulainen arvelee.
Hän kuitenkin muistuttaa, ettei rasismi ole yksioikoisesti suomalaisista maahanmuuttajiin kohdistuvaa. Ennakkoluuloja löytyy myös suomalaisia kohtaan ja usein rasismia ilmenee myös ulkomaalaisten ryhmien välillä.

Samaa porukkaa

Vielä alle kymmenen vuotta sitten rasistiset "pilottitakkiporukat" olivat näkyvästi esillä kaupungin katukuvassa, kertoo nuoriso-ohjaaja Marja-Leena Tiihonen Kuokkalan nuorten MESSI:stä. Työ nuorisotilassa on avaanut Tiihoselle esteettömän näkymän ainakin Kuokkalan tilanteeseen.
-Ennen olisi ollut helppo sanoa, että hän ja hän suhtautuvat vihamielisesti maahanmuuttajiin, mutta enää se ei onnistu. Vaikka asenteita varmasti onkin, eivät ne ole samalla tavalla esillä.

Kuokkalan kauppakeskuksen katoksen alle helteitä sujaan tulleet Ville, 16, Topi, 16, ja Kerttu, 14, ovat samaa mieltä.
-Meillä ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan, eikä kyllä tunneta koulustakaan ketään, jolla olisi. Yhtä lailla niissä on mukavia ja vähemmän mukavia tyyppejä kuin muissakin porukoissa.

Nyt porukat ovat sekoittuneet. Lähes jokaisella koululuokalla on maahanmuuttajia, samoin kuin kaveripiireissä.
-Ei täällä mitään rähinöitä ole, ja jos onkin niin ei ainakaan rasismin takia.

---

Rikosten määrä tasainen


Viiden viime vuoden ajalta poliisi on Jyväskylässä kirjannut 54 rikosilmoitusta rasistisena. Tämä tarkoittaa noin kymmentä rasistista rikosta vuotta kohden.

Näistä rikoksista noin neljännes oli pahoinpitely ja joka viides kunnianloukkaus.

Vuosittaiset luvut ovat pysyneet tasaisena, eikä muutosta suuntaan tai toiseen ole juuri ollut.

Todellisuudessa rasistiset rikokset ovat yleisempiä. Vuonna 2001 tehdyn tutkimuksen mukaan 71 prosenttia rasistisen rikoksen tunnusmerkit täyttävän teon kokeneista ei ilmoita asiasta poliisille.

Myös rikoksen kirjaamistavoissa on eroja. Esimerkiksi paikkakunnilla, joissa rasismi on selkeä ongelma, kirjataan rikokset herkemmin rasistisiksi.

Rikosylikonstaapeli Matti Koivula Keski-Suomen poliisista kertoo, että kirjaamiskäytäntö on kuitenkin yksiselitteinen.
-Jos ilmenee, että teon kohde on ulkomaalainen ja teossa esiintyy rasistisia piirteitä, se merkitään aina rasistiseksi.

Rikosilmoituksen kannalta hankalampia ovat kuitenkin tapaukset, joissa molemmat osapuolet edustavat etnisiä ryhmiä.
-Ainoastaan valtaväestön tekemät rikokset voidaan luokitella rasistisiksi. Huolestuttavaa on, että etnisten ryhmien välillä ilmenee rasismia, mutta sitä ei voi kirjata rikosmotiiviksi, aivan kuten ei esimerkiksi perheväkivaltaakaan.

---

Myllyjärven pizzeria yhä suljettuna
Polttopulloiskun kohteeksi Jyväskylän Myllyjärvellä heinäkuun loppupuolella joutunut Alan Pizzeria Pub on yhä suljettuna.

Pizzerian wc-tilojen ikkunasta heitettiin sisälle kaksi polttopulloa, jotka aiheuttivat tulipalon. Palo saatiin sammumaan niin, ettei tuli levinnyt ravintolaan. Savuvahinkojen jälkien ja vaurioituneiden laitteiden, esimerkiksi karaokelaitteiden, korjaaminen ja huoltaminen on kuitenkin vienyt aikaa odotettua kauemmin, yrittäjä Khalil Alo kertoo.
-Pyrimme saamaan pizzerian auki tällä viikolla tai viimeistään ensi viikon alussa.

Pian iskun jälkeen iskusta epäiltiin kolmea mopoilla liikkunutta poikaa. Tapauksen tutkinta on poliisissa yhä kesken, eikä poliisi tässä vaiheessa tutkinnallisista syistä johtuen voi kertoa uutta.