HS: Ulkomaalaisten äänioikeutta tulisi laajentaa

Helsingin Sanomat, Vieraskynä: Hannu Kiuru: Ulkomaalaisten äänioikeutta tulisi laajentaa 17.9.2010

Ensi kevään eduskuntavaaleissa maahanmuutto näyttää nousevan merkittäväksi teemaksi, vaikka turvapaikanhakijoiden määrä on pienentynyt eikä mitään massiivista työperäistä maahanmuuttoa ole odotettavissa.

Suuri osa muuttaneista jää maahan pysyvästi. Onkin tärkeää pohtia, miten voidaan parhaiten turvata uuden väestönosan oikeudet ja edistää sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Ranskan vallankumouksen ajoista lähtien kaikille on pyritty takaamaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus rodusta, sukupuolesta, uskonnosta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Ulkomaalaisten kannalta tämä universaaliseksi tarkoitettu oikeus ei kuitenkaan ole täysin toteutunut.

Ulkomaalainen, joka ei ole oleskelumaan kansalainen, ei yleensä saa lainkaan äänestää valtiollisissa vaaleissa, kuten presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Poikkeuksena on esimerkiksi Uusi-Seelanti, jossa äänioikeuden edellytyksenä on vuoden asuminen maassa. Uruguay edellyttää viidentoista vuoden asumista.

Britannia on historiallisista syistä antanut Brittiläisen kansainyhteisön maista ja Irlannista muuttaneille samat oikeudet kuin oman maan kansalaisille. Tanska on myöntänyt vastaavat oikeudet vuonna 1944 purkautuneen valtioliiton aikaisille Islannin kansalaisille, jotka asuvat Tanskassa.

Valtiot rajoittavat ulkomaalaisten äänioikeuden pääasiassa paikallisvaaleihin, joita Suomessa edustavat kunnallisvaalit. Jonkinlainen oikeus äänestää on annettu ulkomaalaisille kaikkiaan 66 maassa. Edellytyksenä on pysyväisluonteinen asuminen, jonka raja on eri maissa 3–15 vuotta.

Pohjoismaat päättivät jo vuonna 1977 antaa niissä asuville muiden Pohjoismaiden kansalaisille oikeuden äänestää paikallisvaaleissa. Myöhemmin oikeus ulotettiin koskemaan muitakin tietyn vähimmäisajan jossain Pohjoismaassa asuneita ulkomaalaisia.

Vuonna 1992 voimaan tulleen Maastrichtin sopimuksen mukaan EU-maiden kansalaisilla on oikeus äänestää toisen EU-maan paikallisvaaleissa samoilla perusteilla kuin oleskelumaan kansalaisilla. Useat EU-maat ovat antaneet vastaavanlaisen äänioikeuden myös muille tietyn ajan maassa asuneille ulkomaalaisille.

Suomessakin valtiollisissa vaaleissa saavat äänestää vain oman maan kansalaiset. Äänioikeus kunnallisvaaleissa on lisäksi EU-maiden, Islannin ja Norjan kansalaisilla sekä muilla ulkomaalaisilla, joilla on ollut kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan.

Kansalaisuuteen perustuvaa äänioikeutta on perusteltu sillä, ettei maan poliittisessa elämässä voida antaa vaikutusvaltaa ulkomaalaisille, jotka eivät ole perehtyneet maan historiaan eivätkä ole riittävässä määrin sitoutuneet edistämään maan hyvinvointia. Vasta-argumenttina voidaan sanoa, että oleskelumaahan veroja maksavalla tulee olla oikeus osallistua päätöksentekoon. Toisaalta varattomatkaan kansalaiset eivät menetä äänioikeuttaan.

On myös viitattu siihen, että maahanmuuttajilla on suorittamatta asepalvelus. Tällaiset perustelut vaikuttavat varsin heiveröisiltä: naisetkaan eivät ole asevelvollisia, eikä varusmiespalvelus ole edellytyksenä vaaleihin osallistumiselle.

Muutamia vielä vireillä olevia lainmuutoshankkeita lukuun ottamatta ulkomaalaisen asemaan ei näytä olevan tulossa lähiaikoina merkittävää parannusta. Maahanmuuttajien kasvava virta on tosin saanut jotkin valtiot lieventämään kansalaisoikeuksien myöntämisen perusteita.

Eräissä Euroopan maissa on parhaillaan valmisteilla lainmuutos äänioikeuden antamiseksi ulkomaalaisille. Kuitenkin esimerkiksi Britannia, Ranska ja Saksa sallivat edelleen vain omien kansalaistensa ja EU-maiden kansalaisten äänestää paikallisvaaleissa.

Monesti muutosehdotukset ovat kilpistyneet kansalaiskeskeistä määräysvaltaa korostaviin perustuslain tulkintoihin.

Eurooppa-neuvosto piti jo vuoden 1999 kokouksessaan Tampereella tärkeänä sitä, että EU-maiden kansalaisilla ja kolmannen maan kansalaisilla – siis muista kuin EU-maista tulevilla – on samat oikeudet. Nyt näin ei ole.

EU-maan kansalainen saa toisessa unionin maassa heti oikeuden äänestää paikallisvaaleissa ja voi vapaasti muuttaa toiseen jäsenmaahan. Kolmannen maan kansalainen voi kyllä joissain EU-maissa äänestää muutama vuosi maahantulon jälkeen, mutta vapaata liikkumisoikeutta EU-maasta toiseen hänellä ei ole. Vuoden 2003 direktiivissä, joka ei sido Britanniaa, Irlantia eikä Alankomaita, liikkumisoikeuden ehtona on pysyvä asuminen EU-maassa viiden vuoden ajan.

Ulkomaalaisia äänestäjiä koskevassa säätelyssä on valitettavaa, etteivät kaikki EU-maat ole vieläkään myöntäneet kolmannen maan kansalaisille äänioikeutta paikallisvaaleissa. Vielä suurempi epäkohta on tosin se, etteivät monet Euroopan ulkopuoliset valtiot anna kenellekään ulkomaalaiselle oikeutta äänestää missään maan omissa vaaleissa.

Suomella olisi nyt tilaisuus toimia edelläkävijänä antamalla maahan vakinaisesti asumaan muuttaneille ulkomaan kansalaisille oikeus äänestää myös valtiollisissa vaaleissa. Tarvittavat muutokset perustuslakiin ja muuhun lainsäädäntöön olisi hyvä panna vireille jo eduskunnan tulevalla vaalikaudella.

Hannu Kiuru

Kirjoittaja on oikeustieteen lisensiaatti ja eläkkeellä oleva korkeimman oikeuden esittelijäneuvos.