keskiviikko 27. lokakuuta 2010

YLE: Isovanhempien oleskeluluvan saamisen ehdot eivät muutu

YLE Uutiset: Isovanhempien oleskeluluvan saamisen ehdot eivät muutu 27.10.2010

Muun omaisen oleskelulupaehtoja koskevaa ulkomaalaislain muutosta ei toteuteta. Muutos olisi tarkoittanut, että oleskelulupa olisi voitu myöntää nykyistä useammin täysi-ikäisen Suomen kansalaisen vanhemmalle. Maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä päätti asiasta keskiviikkona.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors oli muutoksen kannalla.

- Nykylain tulkinnan muuttaminen sisäministeriön ohjeella ei ole mahdollista, koska oikeuskäytäntö on vakiintunut, Thors korostaa.

Sisäministeriö olisi voinut antaa uuden tulkintaohjeen vain uuden lain antamisen yhteydessä.

Thorsin mukaan ehdotettu muutos olisi lisännyt hakemusten määrää, muttei merkittävästi.

Nykylain mukaan oleskelulupa voidaan myöntää muulle omaiselle vain silloin, kun tarkoituksena on joko jatkaa aiemmin vietettyä kiinteää perhe-elämää tai silloin kun muu omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta Suomen kansalaisesta.

Täysi riippuvuus on tulkittu hyvin tiukasti. Oleskelulupia ei ole sen perusteella juuri myönnetty.

__________________________________________________

Helsingin Sanomat/STT: Ulkomaalaislakiin ei tule lievennyksiä maahanmuuttajaisoäitien vuoksi

Maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä on päättänyt, että ulkomaalaislakiin ei tehdä "mummopykälää" eli muun omaisen oleskelulupaehdot eivät muutu.

Jos muutos olisi toteutunut, se olisi tarkoittanut, että viranomaisilla olisi ollut mahdollista myöntää nykyistä useammin oleskelu täysi-ikäisen Suomen kansalaisten vanhemmille. Muutosta alettiin miettiä, kun egyptiläisen Eveline Fadayelin ja venäläisen Irina Antonovan tapaukset nousivat julkisuuteen.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r) kannatti muutosta, mutta sille ei hänen mukaansa löytynyt tarpeeksi kannatusta hallituksesta.

"Korostan, että nykylain tulkinnan muuttaminen sisäasiainministeriön ohjeella ei ole mahdollista, koska oikeuskäytäntö on vakiintunut. Sisäministeriö olisi voinut antaa uuden tulkintaohjeen vain uuden lain antamisen yhteydessä", ministeri Thors sanoo tiedotteessa.

Thors sanoo, että muutos olisi lisännyt hakemusten määrää, mutta ministeriön arvion mukaan ei kuitenkaan merkittävästi.

Nykylain mukaan muulle omaiselle voidaan myöntää oleskelulupa vain, jos osapuolten tarkoituksena on joko jatkaa aiemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että muu omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta Suomen kansalaisesta.

Täydellä riippuvuudella perusteltuja oleskelulupapäätöksiä ei juuri ole tehty.

________________________________________________________

Svenska YLE: Stopp för mormorslagen

Det blir ingen ändring av den så kallade mormorsparagrafen i utlänningslagen.

Det beslöt regeringens invandringspolitiska ministerarbetsgrupp på sitt möte idag.

Migrationsminister Astrid Thors från Sfp och De Grönas Anni Sinnemäki förespråkade en lagändring, medan både Samlingspartiets och Centerns ministrar motsatte sig en ändring.

Tanken var att ändra utlänningslagen för att bättre beakta humana aspekter då myndigheterna besluter om utländska mor- och farföräldrar ska få uppehållstillstånd.

I våras fick frågan mycket uppmärksamhet då myndigheterna beslöt att avvisa den egyptiska farmodern Eveline Fadayelin och den ryska mormodern Irina Antonova.

___________________________________________________________


Svenska YLE: Thors: Jag förstår om medborgarna är förvirrade

Migrationsminister Astrid Thors försökte genomföra en ändring av den så kallade mormorsparagrafen i utlänningslagen, men Centerns och Samlingspartiets ministrar motsatte sig.

- Det har antytts från riksdagsgrupperna att det här är fallet, men med tanke på det som yttrades på våren så fick man intrycket att jag hade stöd i alla ministergrupper. Jag förstår att medborgarna är förvirrade efter det här, säger Thors.

I våras var engagemanget stort bland både politiker och aktivister då myndigheterna beslöt att avvisa den egyptiska farmodern Eveline Fadayel och den ryska mormodern Irina Antonova.

Tanken var att att ändra utlänningslagen för att bättre beakta humana aspekter då myndigheterna besluter om utländska mor- och farföräldrar ska få uppehållstillstånd.

Idag stödde endast De Grönas Anni Sinnemäki Thors förslag i ministerarbetsgruppen.

Det enda som Thors kan göra i det här läget är att försöka införa ett nytt system med rättelseyrkande.
- I enskilda fall kunde någon utomstående, någon annan än migrationsverket, titta på om praxisen är skälig.

Europeiska människorättsdomstolen kan påverka

Evelyne Fadayel har väntat på en lagändring och befinner sig fortfarande i Finland. Hennes fall behandlas av Europeiska mänskorättsdomstolen och därför får hon inte avvisas.

- Det skulle vara mycket skadligt för Finlands rykte om domstolen kom fram till att vi har kränkt hennes rätt till familjeliv, säger Thors. Om domstolen ger ett sådant utslag kan det på nytt sätta press på en lagändring, menar Thors.

Bestörtning bland medborgaraktivister

En av de medborgaraktivister som har engagerat sig för Fadayel och Antonova är Pär Silén. Han är bestört över att lagändringen gick i stöpet.

- Besvikelsen är hemskt stor över att ledande politiker i vissa partier inte är att lita på. Det är politisk feghet och de tänker på det kommande valet, säger Silén.

Silén tror att beslutet kan betyda att folkrörelsen aktiverar sig på nytt.

___________________________________________________________

Sisäasiainministeriön tiedote: Muun omaisen oleskeluluvan saamisen ehtoja ei muuteta

Maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä päätti tänään, että muun omaisen oleskelulupaehtojen muuttamista koskevaa ulkomaalaislain muutosta ei toteuteta. Toteutuessaan muutos olisi tarkoittanut, että oleskelulupa olisi voitu myöntää nykyistä useammin täysi-ikäisen Suomen kansalaisen vanhemmalle.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors oli muutoksen kannalla. – Hallituksesta ei kuitenkaan löytynyt kannatusta muutokselle. Korostan, että nykylain tulkinnan muuttaminen sisäasiainministeriön ohjeella ei ole mahdollista, koska oikeuskäytäntö on vakiintunut. Sisäministeriö olisi voinut antaa uuden tulkintaohjeen vain uuden lain antamisen yhteydessä, ministeri Thors toteaa. – Ehdottamamme muutos olisi lisännyt hakemusten määrää, mutta arviomme mukaan ei kuitenkaan merkittävästi, ministeri jatkaa.

Nykylain mukaan muulle omaiselle oleskelulupa voidaan myöntää vain, jos osapuolten tarkoituksena on joko jatkaa aiemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että muu omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta Suomen kansalaisesta. Edellytystä täydestä riippuvuudesta on tulkittu hyvin suppeasti, eikä oleskelulupia ole juurikaan sen perusteella myönnetty.

Maahanmuuttopoliittisen ministeriryhmän puheenjohtaja on maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors ja jäseninä ovat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen, sisäasianministeri Anne Holmlund, hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli, opetusministeri Henna Virkkunen, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, työministeri Anni Sinnemäki ja peruspalveluministeri Paula Risikko.

Liitteenä sisäasiainministeriön lainsäädäntöjohtaja Kimmo Hakosen lausunto ulkomaalaislain soveltamiskäytännön ohjaamisesta.

Ulkomaalaislain soveltamiskäytännön ohjaaminen (pdf)