perjantai 29. lokakuuta 2010

Demari: Suomen tunnetuin islam-tutkija pitää huntukieltoa isona virheenä

Demari: Suomen tunnetuin islam-tutkija pitää huntukieltoa isona virheenä 29.10.2010

Maan johtavan islamin tutkijan, professori Jaakko Hämeen-Anttilan mielestä Ranskan valtion julistama hunnun käyttökieltooli epäviisas ratkaisu, joka itseasiassa kääntyy naisia vastaan.

– Se on varmin tapa lukita alistetut naiset neljän seinän sisään, Hämeen-Anttila sanoo.

Kun nainen ei saa liikkua hunnutettuna, siitä seuraa, ettei hän saa liikkua laisinkaan kodin ulkopuolella. Hämeen-Anttilan mielestä Euroopassa tehdään suuri virhe siinä, että vedetään yhtäläisyysmerkit alistamisen ja hunnun välillä.

– Pahimmassakin tapauksessa hunnunkäyttö on seuraus, eikä syy.

Nainen ei ole alistettu siksi, että kantaa huntua. Mutta hän voi olla alistettu ja lisäksi hunnutettu.

Toisaalta kielto saattaa synnyttää joissakin Ranskan islaminuskoisissa ryhmissä jopa vaarallista vihamielisyyttä, jos tulkitaan, että Ranskan valtio on islamia vastaan.

Professorin mukaan länsimaissa usein liioitellaan islamilaisen naisen huonoa asemaa. Helposti se yleistetään Afganistanin ja Saudi-Arabian tilanteeseen, jossa naiset ovat oikeasti alistettuja. Syypää on yleensä media, joka tarjoaa sensaationhakuisia juttuja.

– Islamilaisissa maissa naisella on paljon enemmän vapautta ja valtaa kuin lööppien perusteella kuvittelisi, Hämeen-Anttila sanoo.