keskiviikko 26. tammikuuta 2011

YLE: Eduskunta tyrmäsi kerjäläislain

YLE Uutiset: Eduskunta tyrmäsi kerjäläislain 26.1.2011

Kiistelty kerjäläislaki sai eduskunnassa hyytävän vastaanoton. Järjestyslain muutosta aggressiivisen kerjäämisen ja leiriytymisen kieltämiseksi pidettiin turhana ja hyödyttömänä.

Äänekkäimmin lakimuutosta arvostelivat kokoomuksen kansanedustajat Ben Zyskowiczin johdolla.

Zyskowiczin mielestä oikea ratkaisu olisi kieltää kerjääminen kokonaan julkisilla paikoilla tapahtuvana elinkeinona.

Lähetekeskustelussa lakimuutosta puolustivat näkyvimmin vihreät. Vasemmiston kansanedustajat vaativat kieltojen sijaan puuttumista kerjäämisen syihin ja köyhyyteen.

Lakimuutoksen tarkoitus on puuttua kerjäämiseen liittyviin lieveilmiöihin.

Eduskunta ei todennäköisesti ehdi käsitellä lakimuutosta loppuun ennen vaaleja vaan se rauennee.

___________________________________________

Helsingin Sanomat/STT: Kokoomuksessa halua kieltää kerjääminen kokonaan

Kerjäämisen kieltäminen vain osittain ei riitä kaikille kokoomuksen kansanedustajille. Ben Zyskowicz sanoi eduskunnan keskustelussa iltapäivällä, että kerjääminen elinkeinomielessä julkisella paikalla pitäisi kieltää kokonaan.

Hallitus on esittänyt, että vain aggressiivinen kerjääminen kiellettäisiin. Eduskunta on aloittanut kiistellyn lakiesityksen käsittelyn.

Sisäministeriön työryhmä ehdotti viime kesänä, että kerjääminen julkisella paikalla kiellettäisiin kokonaan. Monet hallituksessa olivat kuitenkin haluttomia näin pitkälle menevään kieltoon.

___________________________________________

Verkkouutiset: Kansanedustaja: Romanit ryöstivät vammaisia avustaneiden lompakot

Kerjäämisen kieltäminen nostatti eduskunnassa tunteita.

Kansanedustajat pääsivät väittelemään kerjäämisestä, kun eduskunta alkoi käsitellä hallituksen esitystä järjestyslain muuttamisesta. Siihen sisältyy aggressiivisen kerjäämisen kieltäminen.

Moottorina toimi Ben Zyskowiczin (kok.) perusteellinen ja pitkä puheenvuoro muun muassa perusoikeuksista ja elinkeinotoimintana tapahtuvan kerjäämisen kieltämisestä julkisella paikalla.

Zyskowiczin mukaan kerjäämisen sallimisen paras argumentti on ollut, että nähdessämme kerjäläiset muistamme heidän kurjuutensa lähtömaissaan.

- Olemme ymmärtäneet, että ilmiön syynä on näiden ihmisten syrjintä ja köyhyys lähtömaissa. Tämä on ollut hyvä argumentti. Minä luulen, että tässä suhteessa herätys on tapahtunut, Ben Zyskowicz sanoi.

Zyskowicz toivoi valiokunnan muuttavan esitystä niin, että kerjääminen kielletään. Hän suututti muun muassa vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilän ja Minna Sirnön.

- Suhtautuminen kerjäämiseen on tämän päivän edistyksellisyyden ja edistyksellisen mielenlaadun mittari, Ben Zyskowicz väitti median asenteesta.

- On ollut ihmeellistä huomata, että mediassa hölmöimmätkin kieltämistä vastustavat argumentit saavat huomattavaa palstatilaa, mutta argumentit joilla me kieltämisen kannattajat argumentoimme, niitä ei meinaa saada millään läpi.

Nousseen debatin aikana Eero Akaan-Penttilä (kok.) kertoi omasta kosketuspinnastaan asiaan.

- Minua kiinnostaa tämän ennaltaehkäisyaspekti. Se kiinnostaa sen takia, että tunnen henkilökohtaisesti kaksi vaikeavammaista, joille tapahtui Helsingin kaupungissa niin, että kun heidän henkilökohtaiset avustajansa työnsivät heitä pyörätuoleissa eteenpäin, niin romanit tulivat ja ryöstivät lompakot näiltä työntäjiltä, Eero Akaan-Penttilä sanoi.

- Tähän minä haluaisin ennaltaehkäisyä enkä mihinkään muuhun. Te tiedätte vasemmistossa, että te puhutte osittain totta ja osittain väritätte.

"Köyhä köyhältä"

Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) mukaan lakiesitys ei ratkaise kaikkea ilmiöstä, mutta on "suunta johon täytyy mennä".

- Olen saanut tavattoman paljon palautetta siitä, miten aggressiivista kerjäämistä on hyvin paljon. Olen kuullut erittäin ikäviä tapauksia, joissa kerjäläinen on käynyt penkomassa vähäosaisen suomalaisen taskuja, Anne Holmlund sanoi.

- En halua korostaa kansallisuuksia, mutta tässä käytännössä köyhä ryöstää köyhältä. Ei se ole se kehitys, jota me Suomeen haluamme.

Holmlundin mukaan osa kerjäläisistä syyllistyy Suomessa rikoksiin.

- Se kielitaidoton mummo, joka kerjää kadulla, ei ole tullut tänne itse. Hänet on tänne järjestetty. Ja häntä ei ole tuonut tänne hyväntekeväisyysjärjestö, ministeri huomautti.

- Tämän jälkeen minun silmäni ovat avautuneet aika paljon. Ehkä minulle on käynyt vähän kuin kissanpojalle siltä osin, hän kertoi.