maanantai 17. tammikuuta 2011

YLE: Romanilapsille erityistukea Korkalovaaran koulussa

YLE Lappi: Romanilapsille erityistukea Korkalovaaran koulussa 17.1.2011

Romanilapset saavat koulunkäyntiinsä erityistukea Rovaniemen Korkalovaaran peruskoulussa seuraavan kahden vuoden aikana.

Opetushallitus rahoittaa hankkeen, jonka avulla halutaan lisätä yhteydenpitoa romaniperheiden ja koulun välillä. Korkalovaaran koulun apulaisrehtori Petri Mäkelä sanoo, että kulttuurierojen vuoksi perheillä voi olla esimerkiksi vaikeuksia ottaa yhteyttä kouluun, jos lapsella on ongelmia koulunkäynnissä.

Hanketta varten koululla on yksi niin sanottu resurssiopettaja, joka on myös koulun "romanikoordinaattori". Tämän lisäksi romanioppilaita varten on kaksi erilaista tunnin mittaista kerhoa kouluajan ulkopuolella. Kerhoihin voivat osallistua myös muilla Rovaniemen kouluilla opiskelevat romanilapset.

Korkalovaaran koululla pidetään 27. tammikuuta erityinen romanivanhempien vanhempainilta, johon voivat osallistua myös piakkoin kouluikään tulevien lasten vanhemmat.

Romaniperheiden erityistukihanketta valmisteltiin Korkalovaaran peruskoulussa jo viime vuonna, mutta käytännössä sitä toteutetaan vuosina 2011-2012.