keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Turun Sanomat: Turussa oleskeleva albaaniperhe aiotaan karkottaa ensi tiistaina

Turun Sanomat: Turussa oleskeleva albaaniperhe aiotaan karkottaa ensi tiistaina 19.1.2011

Turun Mikaelinseurakunnan huostassa elävä albanialaisperhe aiotaan karkottaa maasta ensi tiistaina. Perhe aikoo hakea seuraavaksi apua Yhdysvaltain suurlähetystöstä. Perhe on Mikaelinseurakunnan mukaan pyytänyt lähetystöstä jo tapaamista.

Viiden hengen perhe sai kielteisen vastauksen turvapaikkahakemukseensa jo vuonna 2009. Se valitti päätöksestä ja on elänyt siitä asti Mikaelinseurakunnan huomassa.

Perheen isä on albanialainen entinen poliisipäällikkö Pellumb Lisha. Seurakunta kertoo hänen joutuneen vainotuksi, koska hän on toiminut Albaniassa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Seurakunnan mukaan Lisha on yritetty murhata kahdesti ja hänen lapsensa on yritetty kidnapata. Seurakunnan mukaan väkivallan ja uhkailujen takana on järjestäytynyt rikollisuus ja siihen sekaantunut Albanian valtion korkea poliittinen johto.

Suomen maahanmuuttovirasto on nyt käsitellyt Lishan valituksen ja ilmoittanut, että perhe karkotetaan ensi tiistaina takaisin Albaniaan.

Suomen maahanmuuttovirasto perustaa päätöksensä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka on käsitellyt Pellumb Lishan tapausta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Lishan asia tulee selvittää ensin Albanian oikeuslaitoksessa, minkä jälkeen hän voi tarvittaessa valittaa asiasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Pellumb Lishanin mukaan hänen on perheineen mahdotonta palata Albaniaan, koska he ovat siellä välittömässä hengenvaarassa.

Pellumb Lishan tavoin järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan taistelleet työtoverit ovat saaneet turvapaikkoja eri puolilta Eurooppaa. Seurakunnan mukaan Lishan autonkuljettaja-henkivartija Brahim Haxhi Vatalle on myönnetty oleskelulupa Belgiassa 2003. Poliisi Prek Vukaj sai oleskeluluvan Ruotsissa 2008, poliisipäällikkö Sul Asllan Petku puolestaan sai oleskeluluvan Ranskasta 2003.

__________________________________________

Kotimaa24: Karkotettavaksi määrätty albanialaispoliisi vetoaa Yhdysvaltain suurlähetystöön

Karkotettavaksi määrätty albaanialainen poliisipäällikkö Pellumb Lisha haluaa tavata Yhdysvaltain Suomen suurlähettilään. Lisha on elänyt turvapaikkaprosessin ajan perheineen Turun Mikaelin seurakunnan suojissa. Kirkkoherra Jouni Lehikoisen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun heidän suojissaan ollut turvapaikanhakija vetoaa toiseen maan suurlähetystöön.

- Kyllä tässä on selkeä kritiikin poikanen. Samassa asemassa olevat poliisit ovat saaneet Ruotsista ja Belgiasta turvaa, miksi Suomesta ei heru turvapaikkaa vaikka kriteerit täyttyvät, Lehikoinen kysyy.

Yhdysvaltain lähetystöön vetoaminen oli Lehikoisen mukaan Lishan perheen toive.

- He haluavat kertoa amerikkalaisille miten asiat Suomessa sujuvat. Olen lähettänyt sähköpostia suurlähettiläälle muutamia tunteja sitten. Vielä emme ole saaneet vastausta.

Mikaelin seurakunnan mukaan järjestäytynyttä rikollisuutta Albaniassa tutkinut Pellumb Lisha on joutunut kotimaassaan kahden murhayrityksen kohteeksi ja hänen lapsensa on yritetty kidnapata. Väkivallan ja uhkailujen takana on Lishan mukaan järjestäytynyt rikollisuus ja rikollisuuteen sotkeutunut Albanian valtion korkea poliittinen johto.

- Maahanmuuttovirasto ei kiellä sitä, että hänellä ei olisi vaaraa, mutta vetoaa siihen, että asiat pitää selvittää albanialaisten viranomaisten kanssa. Ne viranomaiset, jotka siellä ovat vastassa ovat sellaisia, joita hän on käräyttänyt huumeyhteyksistä, Lehikoinen sanoo.

Lishan perheen lisäksi Mikaelin seurakunnan suojissa on yksi iranilaisperhe, jonka turvapaikkaprosessi on kesken.