sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Erkki Tuomiojan vappupuhe


Porvarihallitus kärsi eduskuntavaaleissa murskatappion. Hallituspuolueet menettivät 27 paikkaa ja enemmistönsä eduskunnassa. Tulokseen on monia syitä. Jo vaali-iltana päätekijäksi haluttiin nähdä reaktio velkaantuneille euromaille suunnattujen, miljardien suuruisten pelastuspakettien hyväksymiselle.

[...]
Vaalitulosta on laajalti tulkittu eräänlaiseksi "seis maailma, tahdon ulos -reaktioksi". Se kohdistui ylikansalliseen yhteistyöhön Euroopan Unionissa ja aktiiviseen osallistumiseeen kaikenlaiseen "maailmanparantamiseen". Tätä tulkintaa on levitetty erityisesti ulkomaisessa mediassa, jossa perussuomalaisten nousua on kuvattu äärikansalliseksi Le Pen- tai Haider-ilmiöksi.

On selvää että EU-asiat ja erityisesti takuupaketti Portugalille vaikuttivat tulokseen. Se näkyi erityisesti gallupeissa ennakoimattomassa usean prosenttiyksikön siirtymässä keskustalta perussuomalaisille. Se ei kuitenkaan ole ratkaiseva selitys vaalitulokselle.

En myöskään allekirjoita sitä, että tulos heijastaisi suomalaisten tietoista valintaa rasismin ja muukalaisvihan hyväksi. Vaalien voittajissa on kyllä joukko taustaltaan ja teoiltaan hyvinkin vaikka mainittuihin ranskalaiseen tai itävaltalaiseen ääripuolueeseen sopivaa väkeä. He eivät kuitenkaan voittoa perussuomalaisille tuoneet ja heihin joutuu myös puheenjohtaja Soini vielä tekemään pesäeron, jos hän on tosissaan tähänastisten omien puheittensa takana.

Vaalituloksessa on epämiellyttävä vivahde suvaitsemattomuutta, ahdasmielisyyttä ja pelkoreaktiota nykymaailmaan muutosten tahtiin. Paljon suurempi merkitys on kuitenkin sillä, miten vaalituloksessa näkyy suomalaisten enemmistön huoli hyvinvointivaltion alasajosta ja eriarvoisuuden kasvusta. Suomalaiset eivät halua sitä luokkayhteiskunnan paluuta, jota tuloerojen kasvu ja ihmisten lisääntyvä jakaantuminen eriarvoisiin ryhmiin tarkoittaa.
[...]
Voiko poliittisen aktiivisuuden lisääntymisestä kuitenkaan iloita jos se kanavoituu sellaisen katteettoman populismin tueksi, joka ei perustu siihen mitä nämä populistit ovat tai sanovat vaan siihen, mitä he eivät ole, eli viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana hallitusvastuuta kantaneita?

Siltä osin kun ilmiössä on kyse suvaitsevaisuutta ja kansanvaltaa uhkaavasta avoimesta tai piilotellusta rasististen asenteiden kosiskelusta on siitä jyrkästi sanouduttava irti. Mutta perussuomalaisten kannattajien ylimielinen mitätöiminen juntteina on sekä epäviisasta että harhaista.

Heidän menestyksensä on ollut eräänlainen mykkä huuto kansalaisilta, jotka eivät hyväksy hyvinvointivaltion alasajoa ja ihmisten koko ajan räikeämpää jakamista menestyjiin, sinnittelijöihin ja pudokkaisiin, ja jotka kokevat etteivät ole saaneet ääntään kuuluviin vallassa olevien puolueiden kautta.
[...]