tiistai 24. toukokuuta 2011

YLE: Kohtaamisia-bussi kerää tarinoita telkkariin

YLE Perämeri: Kohtaamisia-bussi kerää tarinoita telkkariin 24.5.2011

Millaisia tarinoita kuullaan, kun suomalaiset kohtaavat suomalaistuneita maahanmuuttajia? Kemissä ja Keminmaassa pysähtyy tiistaina YLE:n ja EU:n Kohtaamisia-bussi, jonka tavoitteena on tavata ihmisiä, keskustella suomalaisuudesta ja kerätä tarinoita lyhytdokumenteiksi.

Bussissa ihmisiä vastaanottavat aidolla lämmöllä ja elämänmyönteisyydellä Suomeen hyvin kotoutuneet maahanmuuttajat, 12 vuotta maassa asunut libanonilaissyntyinen journalisti Ghadi Boustani sekä Jamaikalta 22 vuotta sitten muuttanut kampaaja Michelle Sujballi.

Bussi on tänä vuonna kiertänyt eri puolilla Suomea ja matka jatkuu Kemin ja Keminmaan kautta Savoon ja takaisin Etelä-Suomeen. Boustani ja Sujballi ovat ilahtuneina huomanneet, että vastaanotto on ollut positiivista ja heillä on takanaan monta hienoa kohtaamista.

- Olemme kohdanneet paljon hienoja ihmisiä. On paljon tarvetta siihen, että ihmisiltä ihan oikeasti kysyy, mitä kuuluu. He istuvat Michellen parturintuolissa ja sydämet avautuvat molempiin suuntiin, Boustani kuvailee.

- Me keskustelemme yhdessä. Moni haluaa tietää minunkin elämästäni ja minä kerron. Peruskysymyksiä, esimerkiksi miksi olen täällä Suomessa, Sujballi kuvailee kohtaamisia.

Vaalit tekivät rasismista hyväksyttävämpää

Ghadi Boustani on kuitenkin suureksi harmikseen - suorastaan häpeäkseen - huomannut, kuinka rasismista on tullut vaalien jälkeen entistä hyväksyttävämpää.

- Ennen vaaleja ihmisten mielipiteet olivat jotenkin hienossa paketissa ja he olivat varovaisia. Nyt huomaan, että ihmisillä on suuri tarve puhua näistä asioista ja tuntuu, että nyt ihmisillä on oikeus olla rasisti tai on suorastaan trendi olla rasisti, Boustani huomauttaa.

Hän arvostelee myös sitä, että niin päättäjät kuin mediakin jatkuvasti nostavat esille hyvin rasistisia mielipiteitä, mikä vain lisää vettä myllyyn.

Kohtaamisia-bussissa kuvatuista tarinoista tehdään lyhytdokumentteja, jotka esitetään myöhemmin tänä vuonna YLE TV1:ssä.