sunnuntai 29. toukokuuta 2011

YLE: Afrikkalaisilla ravintoloilla vaikeuksia lyödä läpi Suomessa

YLE Uutiset: Afrikkalaisilla ravintoloilla vaikeuksia lyödä läpi Suomessa 29.5.2011

Suomessa asuvien maahanmuuttajien mukaan afrikkalaisille ravintoloille on vaikea saada jalansijaa. Afrikan maiden ruuasta on toisinaan veikkailtu seuraajaa Aasia-muodille, mutta vähistä ravintoloista osa on kaatunut.

Suomen suurimmassa monikulttuurisessa tapahtumassa, Maailma kylässä -festivaalilla Helsingissä afrikkalainen ruoka kävi tänä viikonloppuna kaupaksi, mutta muualla se on harvinaisuus. Se oli pantu merkille myös ruokakojuilla.

- Sanoin juuri heille kun ostin tämän, että missä teidän ravintola on. Ihan mielelläni kävisin useamminkin. Paljon on aasialaisia, mutta Lähi-itä ja Afrikka ovat aika vähän edustettuna, pohti Shafik el Kadi, joka popsi tansanialaista ruokaa paperilautaselta.

Alkoholitarjoilun puute ongelma

Afrikan maiden ruuasta on povattu Aasia-muodin seuraajaa, mutta vähistä ravintoloista osa on vuosien varrella pannut pillit pussiin.

- Vaikutelma on, että suomalaiset välttävät paikkoja, joissa istuu paljon afrikkalaisia, sanoo Suomi-Tansania-seuran entinen puheenjohtaja Humphrey Kalanje.

Somalialaisen keittokirjan tehneen Mulki Mölsän mukaan yksi keskeinen ongelmana on, että somaliravintoloissa ei tarjoilla alkoholia.

- Kantaväestön täytyy tulla syömään, jos haluaa että ravintola kannattaa, ei pelkästään maahanmuuttajien. Kantaväestöllä on kuitenkin vaikeuksia mennä ravintolaan, jossa ei ole alkoholitarjontaa, Mölsä arvelee.

Joka kuudes ravintoloitsija muualta kotoisin

Ravintola-ala ulkomaalaistuu Suomessa, sillä Suomen ravintoloista jo joka kuudennen ja pääkaupunkiseudulla joka neljännen omistaja on ulkomaalaistaustainen. Ala on muualta tuleville yrittäjille selvästi tärkein. Useimmin ravintoloitsija on kotoisin Turkista.

Suuri osa paikoista on peruspitserioita, mutta etnisiä ravintoloitakin riittää. Esimerkiksi nepalilaisia ravintoloita on avattu pääkaupunkiseudulle useita lisää.

Mulki Mölsä sanoo, että Euroopassa on alueita, joilla afrikkalaisilla ravintoloilla pyyhkii paremmin. Esimerkiksi Lontoosta löytyy hänen mukaansa suuria ja laadukkaita somalialaisia ravintoloita, joissa ei tarjota alkoholia.

Mölsä sanoo, että Suomessakin olisi halua perustaa maahan somalialainen ravintola.

- Kuulin nytkin, että yksi on ollut auki (Helsingin) Ruoholahdessa vain kaksi kuukautta, ja lopetettiin sen jälkeen. Ravintolan perustaminen on Suomessa vaativaa, ja Helsingissä kallista, Mölsä sanoo.

Karjalanpaisti somalien suosikki

Vaikeus on myös se, että monet Afrikasta tulijat eivät ole yrittäjiä, vaan esimerkiksi opiskelijoita ja turvapaikanhakijoita. Intoa riittäisi silti, kuten ruokakojun sisäänheittäjänä toimineella kamerunilaisopiskelijalla Maailma kylässä -festivaalilla.

- Tietenkin haluaisin perustaa oman ravintolan. Esittelisin kamerunilaista ruokaa ja tekisin bisnestä, Linge Ayubah Ndambangha tiivisti.

- Monet kamerunilaiset uskovat, että olemme pitkiä kamerunilaisen ruuan takia. Miksei tätä ruokaa ja juttua voisi tuoda Suomeenkin, hän heitti kieli poskessa.

Somalian tunnetuin ruoka maan rajojen ulkopuolella lienee sambuuse-pasteija, mutta somalien suosikki suomalaisesta keittiöstäkin on löytynyt.

- Kaikille somalialaisille maistuu heti karjalanpaisti, keittokirjailija Mulki Mölsä tietää.