tiistai 31. toukokuuta 2011

YLE: Suomalaiset ja ulkomaalaiset vangit tappelivat Keravan vankilassa

YLE Helsinki: Suomalaiset ja ulkomaalaiset vangit tappelivat Keravan vankilassa 31.5.2011

Suomalaiset ja ulkomaalaiset vangit ottivat rajusti yhteen viime viikonloppuna Keravan avovankilassa. Tapaus tuli ilmi osan tappelijoista hakeuduttua hoitoon.

Tappeluun osallistui YLE Helsingin saamien tietojen mukaan kymmenkunta vankia, joista osa on nyt siirretty Riihimäen vankilaan.

Vartijat ovat huolestuneet tilanteesta, sillä samaan aikaan, kun vartiointia vähennetään, mahdollisuudet etnisiin kahakoihin kasvavat.


Vankilanjohtaja Timo Koivuniemi kertoo, että tapauksen tutkinta on Keravalla kesken. Hän sanoo kuitenkin, että varsinaisesta joukkotappelusta ei ole ollut kyse. Tapaukseen ei näyttäisi myöskään liittyvän etnistä tai rasistista motiivia.

Keravalla ja Jokelassa noin kolmannes vangeista on ulkomaalaisia. Vantaan vankilassa ulkomaalaisten osuus on noin puolet ja Helsingissä uusista vangeista kahdeksan kymmenestä on ulkomaalaistaustainen.

Syrjintää ei sallita

Koivuniemen mukaan kansallisuuteen tai ihonväriin liittyvää vihanpito on jyrkästi kielletty ja puuttumiskynnys tällaisiin jännitteisiin on todella matala. Vankilanjohtaja sanoo, että vankien keskinäistä nujakointia sattuu silloin tällöin, mutta rasistisia tapauksia on tiedossa vain yksi.

Vankiloiden täyttyminen vaikeuttaa osaltaan tilannetta. Kehitys käy siihen suuntaan, että vankilat joutuvat hoitamaan yhä vähemmällä väellä yhä vaikeampaa vankiainesta.

Tilanteen tekee erittäin huolestuttavaksi se, että vankilakahakoita on varsin vaikea selvittää, eivätkä läheskään kaikki tapaukset tule edes ilmi. Välienselvittelyt kiven sisällä johtavat usein myös kostonkierteeseen, jossa asiat saatetaan ratkaista vielä vapautumisen jälkeenkin.

Vakavia väkivaltatapauksia tulee tietoon aika ajoin. Pahimmissa tapauksissa tappelupukarit eristetään toisistaan siirtämällä heitä eri vankiloihin. Tällaisiin toimenpiteisiin joudutaan turvautumaan pienissäkin yksiköissä useita kertoja vuosittain.