tiistai 24. toukokuuta 2011

YLE: Rakennusurakat menevät ulkomaalaisille

YLE Pohjanmaa: Rakennusurakat menevät ulkomaalaisille 24.5.2011

Pohjalaiset rakennusurakat menevät yhä enemmän ulkomaalaisille yrityksille. Aiemmin ulkomainen työvoima tuli aliurakoinnin kautta tai vuokratyövoimana, mutta nyt erityisesti virolaiset yritykset kilpailevat kokonaisurakoista suomalaisten kanssa.

Rakennusliiton Pohjanmaan aluepäällikkö Janne Kemppainen sanoo, että rakennusalan työntekijöistä noin 10-15 prosenttia on tällä hetkellä ulkomaalaisia vanhan Vaasan läänin alueella. Samaan aikaan alueen rakennustyömiehistä noin 17 prosenttia on työttömänä.

Uutena ilmiönä on se, että ulkomaiset yritykset kilpailevat nyt kokonaisurakoista suomalaisyritysten kanssa. Aiemmin ulkomaalainen työvoima tuli aliurakoinnin tai vuokratyöyritysten kautta. Kemppaisen mukaan yrityksissä noudatetaan usein puutteellisesti suomalaisia työehtosopimuksia ja toisaalta myös verotulot valuvat ulkomaille.

- Suomalaista lainsäädäntöä pitäisi selvästi tiukentaa niin, että ulkomaalaiset työntekijät maksaisivat veronsa Suomeen. Tästä syntyy jopa miljardin euron vuoto ulkomaille. Sillä paikattaisiin Suomen valtion kestävyysvajetta, sanoo Kemppainen ja lähettää terveiset hallitusneuvotteluihin.

Virolaisyritysten urakkatarjoukset ovat usein suomalaisyrityksiä halvempia. - En usko, että siihen ihan laillisin keinoin päästään. Pelisäännöt kuitenkin pitäisi olla samanlaiset yritykselle kuin yritykselle, vaatii Kemppainen.