maanantai 2. toukokuuta 2011

Vartti: Kevät toi Bulgarian romanit Helsinkiin

Vartti: Kevät toi Bulgarian romanit Helsinkiin 2.5.2011

Kevät on tuonut Helsinkiin myös Bulgarian romanit. Perjantaiaamuna bulgarilaiset kuivattelivat pyykkejään Kaisaniemessä rautatieaidan päällä.

– Kun menin siitä ohi matkalla töihin, he heräilivät autoistaan ja pyykit kuivuivat auringossa. Bulgarian rekisterissä olevia autoja oli siinä viisi tai kuusi, kertoo Siru Pitkänen.

Diakonissalaitoksella romaniasioita hoitavan Marjatta Vesalaisen mukaan kevään ensimmäiset Bulgarian romanit saapuivat Helsinkiin jo kuukausi sitten. Viime torstaina Diakonissalaitoksen päiväkeskuksessa kävi kolmisenkymmentä Bulgarian romania, Vesalainen kertoo. Hän ei osaa sanoa, kuinka paljon heitä on Helsingissä yhteensä.

– Heitä on nyt tullut ihmeen paljon. He eivät ole hakeneet turvapaikkaa niin kuin viime vuonna, Vesalainen sanoo.

Bulgarian romanit ovat kertoneet tulleensa suomeen etsimään töitä ja ansaitsevansa rahaa keräämällä pulloja.

– Tämä on nyt tätä, kun ei sitä leiripaikkaa ole. Sitten heitä on joka paikassa yöpymässä. Ikävintä on, että joillakin näytti olevan alle 5-vuotiaita lapsia mukanaan. Kauheaa, että nyky-Eooopassa joku joutuu viettämään tuollaista elämää, Vesalainen murehtii.

Vesalainen on käynyt tutustumassa romanien oloihin Bulgarian Sofiassa.

– Se on lohduton näky. Asuminen, eläminen ja toimeentulo on huonolla tolalle. Niin kurjia hökkelikyliä en ole nähnyt kuin Etiopiassa.

Bulgarialaisten kertoman mukaan Helsingissä oleskelisi myös joukko Slovakian romaneita.

– Itse en ole heitä vielä nähnyt, Vesalainen kertoo.

Myös Romanian romaneja on tullut Suomeen lisää ilmojen lämmittyä. He ovat toimineet Bulgarilaisten tulkkeina keskusteluissa Diakonissalaitoksen henkilökunnan kanssa.

- Meille tulee kuukaudeksi töihin bulgariaa taitava henkilö, jotta saamme paremmin puheyhteyden romaneihin, Vesalainen kertoo.