tiistai 13. syyskuuta 2011

HS: Soini sai puolustella omiaan Pietarissakin

HS: Soini sai puolustella omiaan Pietarissakin 13.9.2011

Perussuomalaiset ja Timo Soini kiinnostivat pietarilaistoimittajia tiistaina enemmän kuin kaupungissa vieraileva eduskunnan ulkoasiainvaliokunta. Venäläistoimittajat tenttasivat valiokunnan puheenjohtajaa Soinia etenkin perussuomalaisten viileästä suhtautumisesta Euroopan unioniin ja maahanmuuttoon, mukaan lukien venäläisiin.

"Minun ihanteeni Suomesta olisi ollut Norjan tapainen järjestely", Soini sanoi viitaten EU:n ulkopuolella pysymiseen ja omaan valuuttaan.

Venäläistoimittajaa kiinnosti, olisiko Suomeenkin voinut ilmaantua Norjan Breikivin kaltainen henkilö, jos Suomessa olisi eletty Norjan mallin mukaisesti.

"Eihän näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa", Soini päivitteli.

Imatran seudulla venäläisten koteihin viime aikoina kohdistuneet tuhotyöt kirvoittivat odotetusti kysymyksiä. Venäläisiä kiinnosti tekojen mahdollinen yhteys perussuomalaisten harjoittamaan politiikkaan.

Venäjän hallituksen äänitorvi Rossiskaja Gazeta on antanut ymmärtää, että Suomessa havaittavilla rasistisilla mielialoilla ja perussuomalaisten vaalivoitolla on yhteys. Lehden mukaan puolueen johtajat ovat avoimesti kehottaneet kansalaisia siivoamaan maan ulkomaalaisista. Puolue on lehden mukaan kuitenkin joutunut lieventämään kantojaan Itä-Suomen venäläiskoteihin suunnattujen tuhotöiden seurauksena.

"Suhtaudumme venäläisiin neutraalisti eivätkä venäläiset häiritse ketään", kommentoi perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Reijo Ojennus Rossiskaja Gazetassa.

Venäjän lähestyvät vaalit määrittävät Soinin mielestä maan tulevan suunnan niin turvallisuus- kuin muissakin asioissa.

"Olemme totta kai koko ajan kiinnostuneita turvallisuuskysymyksistä näillä alueilla", Soini tiivisti.

Soini ilmoitti kertovansa mahdollisesta omasta presidenttiehdokkuudestaan tämän kuun aikana.

Venäläistoimittajat esittivät tälläkin kertaa vakiokysymyksensä suomalais-venäläisten perheiden ongelmista, lapsikiistoista ja isoäideistä.

Ulkoasiainvaliokunta tutustuu vielä keskiviikkona Pietarin vesilaitokseen Vodokanaliin ja Smolnassa sijaitsevaan kaupunginhallitukseen.