keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Iltalehti: Somalipuheilla kohauttanut Saastamoinen erotettiin puheenjohtajan paikalta

Iltalehti: Somalipuheilla kohauttanut Saastamoinen erotettiin puheenjohtajan paikalta 13.11.2013
Iltalehti/STT: Perussuomalaisten Saastamoisen esitutkinta käynnistyy
Iltalehti/STT: Perussuomalaisten Saastamoinen ei kommentoi somalipuheitaan
Yle: Nyt puhuu möläytyksen kuullut päätoimittaja – somalialaiset pöyristyivät kuntapoliitikon sanoista
Iltalehti: Lieksan somaliryhmä: "Pelkäämme, että sanat johtavat tekoihin"

Lieksan perussuomalainen valtuustoryhmä palautti uutta kokoustilaa vaatineen puheenjohtajansa Esko Saastamoisen rivijäseneksi.

Ryhmän uusi puheenjohtaja on Esa Räty. Hän kertoo vetäjänvaihdoksen syiksi Saastamoisen asiattoman käytöksen ja henkilökohtaisen ylilyönnin.

- Ryhmänä irtisanoudumme hänen kommenteistaan ehdottomasti. Haluamme esittää pahoittelut. Ei tällaista pitäisi sattua, Räty kertoo.

Rädyn mukaan ryhmä teki päätöksen itsenäisesti kuulematta Saastamoista.

Kaupunginhallituksen toisen varapuheenjohtajan paikkansa Saastamoinen saa ainakin toistaiseksi pitää, samoin kuin perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin toisen varapuheenjohtajan aseman.

- Järjestämme viikonloppuna ylimääräisen piirikokouksen kyseisen asian takia. Tähän pitää reagoida, mutta emme voi syrjäyttää ketään noin vain. Pyydämme häneltä selityksen asiaan, piirin puheenjohtaja Eero Bogdanoff kertoo.

"Tunnetaan kovana sanojana"

Lieksan kaupunginjohtaja Esko Lehto puolestaan painottaa, että Lieksan perussuomalaisille "ei missään tapauksessa" osoiteta uutta kokoustilaa. Vielä eilen kaupunginsihteeri sanoi Iltalehdelle, että uusi tila annettaisiin.

Lehto toivoo, että Saastamoisen puheiden synnyttämän kohun jäljiltä lieksalaiset miettisivät sanomisiaan tarkemmin.

- Eskohan tunnetaan semmoisena kovana sanojana, että siltä osin en ollut kauhean yllättynyt tästä. En ollut itse paikalla, mutta sanavalinta oli käsittääkseni sellainen, ettei eihän sitä voi mitenkään pitää hyväksyttävänä, kaupunginjohtaja kertoo.


________________________

Iltalehti/STT: Perussuomalaisten Saastamoisen esitutkinta käynnistyy

Perussuomalaisten Saastamoinen ei kommentoi somalipuheitaan

Apulaispoliisipäällikkö Pentti Nurmisen mukaan tänään kuullaan kahta todistajaa. Tarpeen mukaan kuulustellaan muitakin henkilöitä.

Esko Saastamoinen on Lieksan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Häntä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja syrjinnästä.

Saastamoinen ei kommentoi puheitaan, joissa hän vaati puhdasta kokoustilaa puolueelleen. Lausunnollaan Lieksan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja viittasi somaleihin.

Saastamoinen vastasi STT:lle tekstiviestillä olevansa kokousmatkalla ulkomailla. Hän tulee Suomeen loppuviikosta, ja lupasi palata asiaan silloin.

Perussuomalaisten puoluehallitus selvittää Saastamoisen puheita. Puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon mukaan puoluehallitus kokoontuu seuraavan kerran joulukuussa.

Hänen mukaansa puolue ei ole tarkemmin päättänyt, pitääkö asian käsittelyä aikaistaa.

________________________

Iltalehti/STT: Perussuomalaisten Saastamoinen ei kommentoi somalipuheitaan

Perussuomalaisten Esko Saastamoinen ei kommentoi puheitaan, joissa hän vaati puhdasta kokoustilaa puolueelleen.

Lausunnollaan Lieksan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja viittasi somaleihin.

Saastamoinen vastasi STT:lle tekstiviestillä, että hän on kokousmatkalla ulkomailla. Saastamoinen tulee Suomeen loppuviikosta, jolloin hän lupasi palata asiaan.

Sekä poliisi että perussuomalaisten puoluehallitus selvittävät Saastamoisen puheita.

________________________

Yle: Nyt puhuu möläytyksen kuullut päätoimittaja – somalialaiset pöyristyivät kuntapoliitikon sanoista

Lieksan perussuomalaisten nyt jo syrjäytetty nokkamies puhui kovia sanoja somalialaisten työryhmästä, jonka tavoitteena on edistää kantaväestön ja maahanmuuttajien yhteiseloa. Paikallislehden päätoimittaja oli läsnä tilanteessa. Somalialaisryhmä on tekemässä rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta.

Ryhmä somalialaisia aikoo tehdä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta Lieksassa.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän nyt jo syrjäytetty puheenjohtaja sanoi monien kuullen maanantaina, että valtuustoryhmä haluaa uudet kokoustilat. Perusteena oli se, että samaa tilaa käyttää somalialaisten työryhmä. Yle Uutiset ei ole tavoittanut puheenjohtajaa kommentoimaan tapausta.

- Perussuomalaisten puheenjohtaja sanoi kiihtyneenä kaupunginsihteerille pelkäävänsä, että neuvottelutiloista saa jotakin tarttuvaa. Puoluetoveri jatkoi, että tilat pitäisi myrkyttää, kertoo vieressä kuunnellut Lieksan Lehden päätoimittaja Marja Mölsä.

- Jos emme olisi tehneet asiasta lehtijuttua, asia ei ehkä olisi koskaan tullut ilmi.

Somalityöryhmän tarkoituksena on edistää kantaväestön ja maahanmuuttajien yhteistyötä.

- Emme hyväksy käytöstä, joka on rasistinen hyökkäys ja loukkaus yhtä kansanosaa vastaan. Sanat kohdistuvat samalla myös lapsiin ja naisiin, sanovat työryhmän puheenjohtaja Mohamed Hersi ja varapuheenjohtaja Liibaan Maalin.

Kaupunginjohtaja kehuu työryhmää

Kaupunginjohtaja Esko Lehdolla on hyviä kokemuksia työryhmän toiminnasta. Lehto on itse kutsunut ryhmän koolle kotoutumislain hengen mukaisesti.

- Minulla ei ole mitään moitteen sanaa heitä kohtaan. Päinvastoin kokoontumisemme ovat olleet aina hyvähenkisiä ja kaikin puolin asiallisia.

Yle ei ole tavoittanut Lieksan perussuomalaisten puheenjohtajaa, jonka tilalle on jo valittu uusi. Mies toimii ainakin toistaiseksi Lieksan kaupunginhallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana.

Poliisi tutkii jo tapausta omasta aloitteestaan epäiltynä kiihottamisena kansanryhmää vastaan ja syrjintänä.

_________________________________

Iltalehti: Lieksan somaliryhmä: "Pelkäämme, että sanat johtavat tekoihin"

Lieksan somaliasiain työryhmän puheenjohtaja kertoo Iltalehdelle, että ryhmä aikoo tehdä Esko Saastamoisen saastumispuheista rikosilmoituksen ja selvityspyynnön vähemmistövaltuutetulle.

- Kyllä tämä on vakavaa ja vaarallista puhetta, etenkin kun puhuja on kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. Tuollainen kommentti on rikos, kiihotus kansanryhmää vastaan, työryhmän puheenjohtaja Mohamed Hersi Farah perustelee.

Pohjois-Karjalan poliisi on käynnistänyt tänään esitutkinnan Saastamoisen puheista. Häntä epäillään syrjinnästä ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Saastamoinen oli useiden paikallaolijoiden mukaan vaatinut ryhmälleen uutta kokoustilaa, koska Farahin johtama somaliasian työryhmä oli hänen mielestään "saastuttanut" vanhan.

Farah kertoo, että vaikka Saastamoisen kovat puheet eivät tulleet suurena yllätyksenä, ne pelästyttivät paikallisen somaliyhteisön pahoin. Suurin pelon aihe on se, että sanat muuttuvat teoiksi.

- Vuonna 2009 Lieksassa liikkui poliitikkojen perättömiä lausuntoja, joiden mukaan maahanmuuttajille olisi ostettu autoja. Sen jälkeen somalien autoja oli rikottu, Farah sanoo.

Hiljattain perustetun seitsenhenkisen somaliasiain työryhmän tarkoitus on Farahin mukaan rakentaa rauhanomaista ilmapiiriä Lieksan kantaväestön ja maahanmuuttajien välille.

- Yritämme selittää pelästyneille, että nämä ovat vain yhden henkilön sanoja, Farah kertoo.

Ryhmä oli kutsuttu aiemmin tänään koolle Lieksan kaupungintalolle. Läsnä tilaisuudessa oli kaupunginjohtaja sekä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajat, muttei yhtäkään perussuomalaisen valtuustoryhmän edustajaa.

- Ryhmän uudelta puheenjohtajalta Esa Rädyltä tuli kaupunginjohtajan välityksellä viesti, jossa hän pahoitteli asiaa ja sitä, ettei päässyt itse paikalle, Farah kertoo.