tiistai 5. marraskuuta 2013

Yle: Kuopiolaisnuoret kurkistavat pakolaisten arkeen Sierra Leonessa ja Thaimaassa – "Kulttuurisokki luvassa"

Yle: Kuopiolaisnuoret kurkistavat pakolaisten arkeen Sierra Leonessa ja Thaimaassa – "Kulttuurisokki luvassa" 5.11.2013

Kuopiolaiset lukiolaiset Meri Parkkinen ja Aku Lahti ovat lähdössä tutustumaan pakolaisnuorten elämään Afrikassa ja Aasiassa. Nuoret uskovat, että edessä on opettavainen ja avartava kokemus.

Kuopion Minna Canthin lukion abit Meri Parkkinen ja Aku Lahti päättivät viime keväänä kokeilla onneaan Suomen Pakolaisavun videokilpailussa.

Nuorilla ei ollut aikaisempaa kokemusta videoimisesta eikä juuri käsikirjoittamisestakaan, mutta palkinto oli houkutteleva. Kilpailun voittajat pääsisivät tutustumaan oman ikäistensä pakolaisten elämään Afrikassa tai Aasiassa.

- Kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa ja viime vuonna siihen osallistuneet pari tyyppiä kävivät kertomassa kokemuksestaan. Se oli innostavaa ja sai kiinnostumaan pakolaisasioista, Parkkinen kertoo.

"Täytyy myöntää, että jännittää"

Parkkinen matkaa 18. marraskuuta Länsi-Afrikkaan, Sierra Leoneen. Sierra Leonen vuosina 1991–2002 soditun sisällissodan seurauksena yli kaksi miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan maasta. Parkkinen saa kuulla, mitä takaisin maahan palanneiden arkeen tällä hetkellä kuuluu.

Lisäksi hän tutustuu Suomen pakolaisavun Sierra Leonen nuorille järjestämään ammattikoulutukseen.

- Täytyy myöntää, että jännittää. Kun on nuori, on nähnyt aika vähän kaikkea. Nyt pääsee kokemaan jotakin ihan uutta, ja hyvä niin.

Lahden päämäärä on puolestaan Thaimaa. Thaimaan ja Myanmarin rajan tuntumassa on kaksi pakolaisleiriä, joissa Lahti ja kolme muuta kilpailun voittajaa vierailevat.

- Aika kulttuurisokki on luvassa. Hyvin vähän olen koittanut luoda ennakko-odotuksia, mutta sen tietää, että hirmu opettavainen kokemus on tulossa.

Nuoret uskovat, että edessä on silmiä avaava kokemus. Molemmat ovat etsineet tietoa matkakohteestaan ja kuulleet jonkin verran maiden tilanteesta mediasta, mutta mielikuva maista on hatara.

- Ei se hirveästi kerro, että on köyhää ja työllisyys on huonoa. Varmaan erilaiselta näyttää, kun omilla silmillään katsoo, Parkkinen pohtii.

- Siellä on asioita, joita Suomessa ei osaisi edes kuvitella. Kyllähän niistä paikoista näkee kuvia ja kuulee median kautta, mutta on erilaista, kun itse näkee. Lahti jatkaa.

Matkaa voi seurata netissä

Lahti kertoo, ettei pian edessä oleva matka edes jännitä eikä laukkuakaan ole pakattu. Parkkinen puolestaan hermoilee, ettei osaa käyttäytyä maassa maan tavalla.

- Mua ei pelota se, että jotakin sattuisi, vaan se, että teen jotakin noloa. Pelkään, että vahingossa loukkaan ihmisiä, kun kyseessä on kuitenkin erilainen kulttuuri. Olen yrittänyt ottaa selville, onko siellä jotakin ehdottomia ei ei -juttuja.

Parkkinen ja Lahti ovat jo etukäteen kertoneet tunnelmistaan Suomen Pakolaisavun internetsivuilla. Matkan aikana he pitävät blogia, ottavat valokuvia ja kuvaavat videon, jonka kanssa he kiertävät kouluissa kertomassa kokemuksistaan.

- Oma kokemus on se ykkösjuttu, jonka haluan välittää muille. Aika paljon riittää juttua. En varmaan kuukausiin muusta puhukaan, Lahti arvelee.

Nuorten matkaa voi seurata Suomen Pakolaisavun sivuilta: Pakolaisavun nettisivut ja Facebook