HS: Hakunilalaiset kertovat miten maahanmuuttajalähiö syntyy

Helsingin Sanomat: Hakunilalaiset kertovat miten maahanmuuttajalähiö syntyy 22.10.2009

Suomen ensimmäisellä naisvanginvartijalla on tupakka huulillaan, niiden välistä tulee roisia puheita, ja hän etsii keittiön kaapista Alibi-lehteä tammikuulta 1987.

Näky on hyvin hakunilamainen.

Paula Sjöblom asuu yhdessä Hakunilan vanhimmista vuokrataloyhtiöistä, Hepokuja 4:ssä. Hän on eläkkeellä, hyväntahtoinen, ja kiroilee paljon. Alibissa on iso juttu hänestä. Sjöblom kaataa lisää viiniä ja käskee juomaan sen.

Sjöblom tuntee Hakunilan, korttelinsa ja naapurinsa, sillä hän on asunut täällä 38 vuotta, ja hän oli taloyhtiönsä hallituksen puheenjohtajana lähes koko 2000-luvun. Nyt hän on huomannut, että muuttoliike talosta kiihtyy.


"Hirveä vaihtuvuus näissä kahdessa talossa on, vähintään kaksi tai kolme uutta asukasta joka kuukausi", Sjöblom sanoo.

Se johtuu Sjöblomin mielestä maahanmuuttajien virrasta Hakunilaan. Hän sanoo itsekin tulleensa viime vuosina rasistisemmaksi.

"Joku bushmanni-heimo ei pitäisi oloaan mukavana, jos sinne tulisi kauhea lauma muita. Ei ole Hakunila samanlainen kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Ennen ostarilla näki tuttuja."

Hakunila on 11 000 asukkaan lähiö Vantaalla, Kehä kolmosen kyljessä. Se on harmaita, ruskeita ja valkoisia 1970-luvun elementtikerrostaloja ostarin ympärillä. Ostari on klassikko: kituvia liikkeitä kahdessa betonikerroksessa. Kaksi vietnamilaisten pitämää baaria, kaksi Lähi-idän miesten pizzeriaa ja yökerho. Panttilainaamoon on tuotu lastenpyörä apupyörillä ja kultakaupan eteen on nostettu mainoskyltti, jossa kaupataan kansallishenkistä leijonariipusta.

Riipusmainos vaikuttaa tietoiselta protestilta, sillä Hakunilassa asuu paljon maahanmuuttajia. Ulkomaalaistaustaisia on nyt noin 16 prosenttia, mutta ostarin läheisissä vuokrakerrostaloissa heitä on arviolta jopa 60–80 prosenttia asukkaista.

Hakunilassa on vielä jonkin verran myös kantaväestön alkuasukkaita, niitä uudisraivaajia, jotka muuttivat tänne jo 1970-luvun alussa. Silloin Hakunilaa vasta rakennettiin. Nyt moni heistä pelkää kotikatunsa muuttuvan pysyvästi. Tai kuten Sjöblom sanoo, "maahanmuutto muuttaa sitä perustaa, jolle Hakunila rakennettiin".

"Tämä voi kuulostaa vähän hölmöltä, mutta suomalaiset ovat suomalaisia. En minä halua, että tästä tulisi jumalaton sekoitus, jonka lopputuloksena olisi liian vähän suomalaisia."

Vuonna 2019 Suomen suurimmissa kaupungeissa – jos nykyinen muuttoliike jatkuu – on jo todellisia maahanmuuttajalähiöitä. Sellaisia, joissa ulkomaalaistaustaisia asukkaita on yhtä paljon tai enemmän kuin kantasuomalaisia.

Turun Varissuolla heitä on nyt noin 30 prosenttia. Helsingin Meri-Rastilassa äidinkielenään jotain vierasta kieltä puhuu noin 25 prosenttia asukkaista, Kivikossa 23 prosenttia. Tampereella maahanmuuttajia on paljon Hervannassa, Espoossa taas vuokratalovaltaisessa Espoon keskuksessa.

Suomi tulee maahanmuutossa – kuten niin monessa muussakin asiassa – Ruotsin jalanjäljissä. Siellä maahanmuuttajalähiöitä alkoi syntyä jo 1970-luvulla Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä. Mitä niille kuuluu nyt?

Tukholman Rinkeby on nykyisin siisti ja melko turvallinen lähiö. Malmön Rosengårdissa – rajujen mellakoiden lähiössä – kansankoti taas on lähes romahtanut. Siellä maahanmuuttajia ja heidän lapsiaan on 94 prosenttia asukkaista. Työikäisistä 62 prosenttia on vailla työtä, vuokratalot ovat rapistuneet, ja tanskalaisen rikollisjärjestön väitetään värväävän jäseniä.

Rosengård on seuraus 1960-luvun Miljoonaohjelmasta, jonka tavoitteena oli ratkaista asuntopula rakentamalla miljoona uutta asuntoa. Rosengårdiin tehtiin vuokra-asuntoja noin 25 000 asukkaalle. Ensin sinne muuttivat kantaruotsalaiset. Pian tuli libanonilaisia ja palestiinalaisia, ja kantaruotsalaisten osuus alkoi pienentyä. Kun 1990-luvulla saapui muun muassa irakilaisia ja kosovolaisia, kantaruotsalaiset olivat jo poissa.

Hiirakkokujalta Hakunilan sydämestä myydään 79 neliön kolmiota 125 000 eurolla. Helsingin Kalliosta sillä saisi noin 25 neliötä. Halvalla lähtee, sillä Hakunila ei ole erityisen haluttu alue.

Yksi harvoista kantasuomalaisista paluumuuttajista on Janita Lindqvist. Tarina on se tavallinen, avoero ajoi Helsingistä. "Soitin tutulle kiinteistönvälittäjälle, että hoida minulle kämppä mistä tahansa pääkaupunkiseudulta. Se sattui sitten olemaan Hakunilasta."

Osa Hakunilan kerrostaloista on sellaisia, jotka kantaväestö on jo hylkäämässä. Lasketaanpa satunnaisesti ostarin ympäristön rappujen sukunimiä. Ponikuja 4:ssa A-rapussa on 24 asuntoa, joista 14:n ovessa on ulkomaalainen sukunimi. Sellaisia kuten Zaman, Hersi ja Djeddou. B-rapussa on 32 ovea, joista 15:ssä maahanmuuttajanimi. Raudikkokuja 5:n A-rapussa on 36 ovea, joista 24:ssä ulkomaalainen nimi. Monella parvekkeella näkyy lautasantenni, joiden avulla katsotaan kotimaan televisiota.

Ostarin Skaba-baarissa istuu keskellä arkipäivää 13 kantasuomalaista. Se baarin ainoa maahanmuuttaja on tiskin takana. Monissa muissakin ostarin liikkeissä tiskin takana on vain maahanmuuttajia: R-kioskissa, pizzerioissa ja itämaalaisessa kaupassa.

Silti Skaban seinälle on kuin manifestina nostettu seinälle iso Suomen lippu.

Skabassa istuu usein myös Hakunilan suuri persoona, kivimies Heikki "Hasu" Hakalin. Hän saapui 30 vuotta sitten Iitistä, Kymenlaaksosta, ja asuu samassa asunnossa, johon silloin muutti. Hakalin – jossa on lähiön kylähullun hyviä piirteitä – tulee toimeen lähes kaikkien kanssa.

"Minulla ei ole ollut ongelmia maahanmuuttajien kanssa", Hakalin sanoo. "Tosin yhtenä iltana, kun tulin Haku Pubista ja olin aika pommacissa, niin kännykkä hävisi. Tuli kolmenkymmenen euron puhelinlasku ja selvisi, että puhelimella oli soitettu ulkomaille."

Moni Skaban asiakas on maahanmuuttovastainen, mutta toimittajalle he puhuvat nimettöminä. He ovat tuttuja hahmoja: perunanenäisiä kantasuomalaismiehiä, jotka kutsuvat maahanmuuttajia sosiaalipummeiksi. Katkeria riittää, sillä Hakunilassa on valmiiksi Vantaan korkeimpia työttömyysasteita.

Heidän mielestään maahanmuuttajat ovat tulleet valmiiseen pöytään.

Ensin Hakunilaan tehtiin rivitaloja. Oli vuosi 1968. Sitten tuli ensimmäisiä vuokrakerrostaloja esimerkiksi SOK:n ja Tukon työntekijöille. Uudisraivaajaperheitä muutti maakunnista ja muualta pääkaupunkiseudulta melkein keskelle metsää. Oli yksi kauppa. Sitten tuli jalaksille nostettu pankin parakkikonttori. Tuli Hadis-disko, jossa kävi jopa Hurriganes, tuli SOK:n myymälä, postikonttori ja Piilopaikka-pubi. Se oli pieni ja tiheä lähiö, lapsiperhetaajama, jossa naapuri tunnettiin.

Nyt syvällä Hakunilan kerrostalokorttelien kätköissä on 40-vuotias kaupunginosa, jossa on edelleen yhteisöllisyyttä ja tunnelmaa. On hieno näky, kun Pirkko Kyngäs (Hiirakkokuja 3), Seija Jokela (Hiirakkokuja 3) ja Arja Pehto (Hiirakkokuja 5) astuvat Haku Pubiin iltaoluelle. Heillä on yhteensä 110 vuotta kokemusta Hakunilasta.

"Tässä oli nakkikioski ja pankin koppikonttori", Jokela muistelee.

"Oli jengitappeluita. Jakomäki haastoi Vaaralaa ja Hakunilaa", Pehto sanoo.

Suuret muuttovirrat näyttävät tuovan aina sopeutumisongelmia, olivat ne maan sisäisiä tai maahanmuuttoa. Tuolloin, 1970-luvulla, Hakunila kasvoi nopeasti, kun yhteiskunnan rakennemuutos pakotti maakunnista pääkaupunkiseudulle. Elämä meni levottomaksi.

"Kun vuonna 1969 oli vapautunut kalja, ne nuoret pitivät elämää kellareissa pitkin yökausia", eläkkeellä oleva trukkikuski Taisto Huupponen sanoo.

"Ulko-oven ikkunoita saivat rikottua melkein viikoittain. Ne ihmiset olivat jotenkin juurettomia. Ja tämä lasten vapaa kasvatus alkoi."

Huupposet saapuivat Hiirakkokujalle vuonna 1973.

"Oli aina kaljat ja pissat portailla", vaimo Noora Huupponen sanoo. "Oli niin kamalaa, että halusin täältä pois."

Vanginvartija Paula Sjöblomin mukaan 1980-luvulla kaupunginosakahakoiden lisäksi Hakunilassa tappeluita oli romanien kesken. Hän istui korttelikuppila Piilopaikan samassa pöydässä, kun heimoveli puukotti toisen kuoliaaksi. "Se kuollut oli ainoa kunnon romani, joka kävi töissä."

Oli alkuaikojen Hakunilassa myös yhteisöllisyyttä. "Vanha Piilopaikka oli legendaarinen baari. Meillä oli kantajengi, josta tehtiin kaksi joukkuetta. Yli nelikymppiset oli Huru-ukot, ja alle nelikymppiset oli Pilipaliporukka. Pelattiin jääkiekkoa talvella ja jalkapalloa kesällä."

Siihen aikaan pihatalkootkin Hepokuja 4:ssä vetivät kymmeniä asukkaita haravan varteen. Siellä olivat äidit, isät ja kakarat.

"Nyt tulee viisi tai kuusi, vuosi vuodelta vähemmän", Sjöblom sanoo. "Yhden ainoan kerran tuli maahanmuuttajaperheen muutama lapsi haravoimaan. Ei ole sen jälkeen näkynyt."

Nyt on meneillään lähiöiden toinen suuri muuttoliike sitten 1970-luvun maaltamuuton. Lähiöihin tullaan nyt ulkomailta.

Mutta miksi juuri Varissuo, Espoon keskus, Meri-Rastila ja Hakunila keräävät paljon maahanmuuttajia? Mikseivät esimerkiksi Haaga, Käpylä ja Tapiola?

Pohjimmiltaan kyse on yksinkertaisesta asiasta: halpojen vuokra-asuntojen määrästä.

Kehitys kohti maahanmuuttajalähiöitä kulkee näin: Esimerkiksi Hakunilan kantasuomalaiset – jotka saavat työtä helpommin kuin maahanmuuttajat – vaurastuvat ja muuttavat vuokratalosta omistusasuntoon. Uudet maahanmuuttajat, etenkin pakolaistaustaiset, saavat usein kaupungin vuokra-asunnon esimerkiksi Hakunilasta.

Kantasuomalaisista helsinkiläisistä noin joka toisella on omistusasunto. Länsimaista tulleilla maahanmuuttajilla oma asunto on noin joka kolmannella, Venäjältä tulleilla noin joka kuudennella, ja Afrikasta tulleilla enää joka viidennelläkymmenennellä. Se tarkoittaa sitä, että etenkin afrikkalaiset maahanmuuttajat tiivistyvät vuokratalokortteleihin.

Kun lähiön muutamassa kerrostalossa asuu paljon maahanmuuttajia, koko lähiö saa helposti maahanmuuttajalähiön maineen. Seurauksena yhä harvempi kantasuomalainen suostuu sinne muuttamaan. Vuosi vuodelta yhä useampi asukas on maahanmuuttaja tai maahanmuuttajan lapsi.

"Ruotsissa on todettu, että 20 prosentin osuus maahanmuuttajia voi laukaista kiihtyvän muuttovirran", Helsingin yliopiston tutkija Heidi Vilkama sanoo.

Pääkaupunkiseudulla on noin kymmenen lähiötä, joissa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuus on vähintään 20 prosenttia.

"Suomessa on alueita, joilla maahanmuuttajien osuus on kasvanut systemaattisesti 1990-luvun alusta. Kantaväestöä on muuttanut jatkuvasti enemmän pois kuin on tullut tilalle", Vilkama sanoo.

Maahanmuuttajat eivät tutkimusten mukaan itse halua maahanmuuttajalähiöön. Heille riittää, että kotikorttelissa asuu jonkin verran muitakin eksoottisen näköisiä naamoja.

"Etteivät he ole siellä kuin huutomerkki", Vilkama sanoo.

Terveisiä metropolipoliitikoille: Se, että maahanmuuttajat asuisivat tasaisesti ympäri pääkaupunkiseutua – Töölöstä Hakunilaan –, olisi kaikkien etu. Maahanmuuttajalähiössä on vaarana, ettei moni koskaan opi suomen kieltä. Se johtaa työttömyyteen, köyhyyteen ja katkeroitumiseen.

Juuri näin kävi Malmön Rosengårdissa.

Nyt kerrotaan Hakunilan myytti. Se, kaikkien paikallisten tuntema tarinoiden kimppu, joka muokkaa sitä, kuinka Hakunilasta puhutaan. Se osaltaan selittää sitä, miksi Hakunilassa maahanmuuttajien osuus on kasvussa.

Tarina alkaa Tapaninpäivänä 1998, kun 25-vuotias kantasuomalainen ampuu Sten-konepistoolilla Viva Maria -ravintolan edustalla. Kaksi ihmistä loukkaantuu, mistä muistona ostarin kattolipassa on edelleen luodinreikiä.

"Yksi kaveri, joka oli käsittääkseni kyllästynyt koko systeemiin, tuli yksi ilta ostarille ja ampui Uzilla sarjan kattoon", nelikymppinen perushakunilalainen Jukkis Järäinen muistelee.

Näin ne myyttiset tarinat muovautuvat. Stenistä tulee Uzi. Kahakoista tulee hieman rajumpia, niille kehitetään motiiveja. Leivotaan sankareita ja konnia, ja konnan roolin kantasuomalaisten suussa saa usein maahanmuuttaja.

Syyskuussa 2000 alkaa jengikahakoiden sarja. Perjantaina 15. syyskuuta kolme nuorta – joista kaksi on kantasuomalaisia – pahoinpitelee 16-vuotiaan somalin. Seuraavana päivänä 21-vuotias somalimies ajaa autolla 25-vuotiaan kantasuomalaisen yli, minkä jälkeen tätä vielä pahoinpidellään. Saman päivän iltana 18-vuotias irakilainen ja 20-vuotias somali iskevät 16-vuotiasta kantasuomalaista teräaseella selkään.

Seuraavana viikonloppuna skinheadeja Itä-Suomea myöten saapuu Hakunilaan kahakoimaan. Poliisi pidättää yhteensä 25 nuorta miestä. Tammikuun lopussa 2001 Hakunilantie 58:n, tunnetun maahanmuuttajatalon, pihalla palaa vietnamilaisperheen auto. Pari päivää aiemmin talossa asuvien romanien ja somalien ovia on potkittu ja niihin on liimattu lappuja: "Mustat, lähtekää pois!"

Tammikuussa 2002 humalainen 28-vuotias kantasuomalainen mies yrittää räjäyttää dynamiittipötkön erään Hakunilantie 58:ssa asuvan maahanmuuttajan parvekkeen alla. Hän on valinnut väärän parvekkeen, eikä saa dynamiittia räjähtämään. Mies pidätetään törkeän tuhotyön yrityksestä.

"Tällä kylällä oli jonkin aikaa paska maine", Järäinen kertoo. "Nyt se on elpymään päin. Porukka, joka silloin riehui, on aikuistunut. Se kovin notski on laantunut. Nyt en ole huomannut, että kantaväestöllä olisi hirveämpää antipatiaa maahanmuuttajia kohtaan. Se on ihan sitä normaalia läppää, että menkää somput kotiin."

Pian poliisi, sosiaalitoimi, koulut ja kirkko aloittavat kampanjan. Hakunila alkaa rauhoittua. Silti Kotialue Oy:n asukaskyselyyn viime vuonna vastanneista hakunilalaisista joka toinen sanoi kokevansa olonsa ulkona yksin iltayhdeksän jälkeen turvattomaksi tai erittäin turvattomaksi.

Millainen on Hakunilan tulevaisuus? Maahanmuuttajia tulee taatusti lisää, mutta onko Hakunilan tie rauhoittuneen Rinkebyn tie vai mellakkalähiö Rosengårdin tie?

Kysytäänpä Hakunilan suurelta pojalta, nykyään naapurissa Hakkilassa asuvalta vasemmistoliiton kansanedustajalta ja kaupunginvaltuutetulta Jaakko Laaksolta.

"Pelkään, että Suomi on toistamassa ne virheet, joita Ruotsi on tehnyt", Laakso sanoo. "Hakunilaan pitäisi nyt nopeasti kiinnittää huomiota, muuten ongelmat tulevat olemaan hyvin isot. Kun vuokratalot ovat täynnä maahanmuuttajia, kokemus on, että se saattaa tuoda erilaisia yhteentörmäyksiä."

Laaksolla on Hakunilan pelastamisresepti: rahaa maahanmuuttajien kielikoulutukseen ja työllistämiseen, ja maahanmuuttajien sijoittaminen tasaisemmin pitkin pääkaupunkiseutua.

Entä kuinka käy Hakunilan uudisraivaajien – Paulan, Heikin, Taiston, Nooran, Seijan ja Jukkiksen? He olivat täällä ensin. Olisiko heille vaadittava erityisoikeuksia maahansa, kuten alkuperäiskansoille muualla?

Itse asiassa Hakunilassa eletään jo nyt kuin kahdessa lahkossa. Kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat – ehkä lapsia lukuun ottamatta – kulkevat eri raiteita. Ei ole yhteistä kieltä, eikä ymmärrystä elämäntavasta. Tähän juttuun haastatelluista vanhan polven hakunilalaisista juuri kukaan ei tunne hyvin ensimmäistäkään Hakunilan maahanmuuttajaa.

Harva haikailee poismuuttoakaan, sillä Hakunila on koti.

"Mihinkä minä lähtisin?" 34 vuotta Hakunilassa asunut Mikko Hintze pohtii. "Jos minä voitan lotossa, niin Kulosaareen tai Kuusisaareen."

Hakunilassa on helppo unohtaa, että ulkomaalaisten maahanmuutto on pääsääntöisesti hyvä asia. Ilman sitä Suomi ummehtuisi. Kansa vanhenisi, ja työikäisten osuus pienenisi. Monet innovaatiot, yritykset ja palvelut eivät koskaan syntyisi.

Kysymys onkin nyt se, ketkä Hakunilaan – ja ylipäätään Suomeen – kelpaavat.

Sosiologi Magdalena Jaakkola tutki vuonna 2003 suomalaisten suhtautumista ulkomaalaisiin. Mieluiten suomalainen ottaa maahansa englantilaiset, pohjoismaalaiset ja inkerinsuomalaiset. Virolaiset ovat jo vähemmän suosittuja, sitten tulevat kiinalaiset ja vietnamilaiset, entiset jugoslaavit, mustat afrikkalaiset ja venäläiset.

Vähiten kaivataan kurdeja, arabeja ja somaleja. Heitä Hakunilassa on paljon.

Mutta annetaan Hiirakkotie 5:ssä 36 vuotta asuneelle ex-trukkikuski Taisto Huupposelle viimeinen sana – oli hän väitteissään oikeassa tai ei –, sillä alkuperäiskansoja on näissä reviirikiistoissa tapana kuunnella: "Toivottavasti ei tulisi enempää, ettei tämä pääse slummiutumaan. Kyllähän täällä eletään vähän pellossa, ei lajitella roskeja, ja viedään roskakatokseen ja kellareihin kaikki romut, sohvatkin."

"Tuntuu, että venäläiset kyllä sopeutuvat. Jos ne eivät puhu, niin ei niitä oikein meistä erotakaan."