maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kaleva: Rasismi tuomitaan perussuomalaisten perukoilla


Kaleva:
Rasismi tuomitaan perussuomalaisten perukoilla
30.3.2009


Muhos ja Utajärvi ovat paikkoja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa perussuomalaisten kannatus on ollut vähintään nykyisen nosteen tasolla vuosikymmeniä. Oulujoen vedessä on ilmeisesti jotakin perussuomalaisia ajatuksia herättävää.

Siellä katsota ei katsota hyvällä keskustelua, jonka Jussi Halla-aho ja pakolaisvastaiset ryhmät ovat tuoneet esiin. Suomen maaseudun puolueesta perussuomalaisiksi muuttuneessa puolueessa 30 vuotta toiminut muhoslainen Paula Juka, 61, sanoo suhtautuvansa pakolaisiin puolueen linjan mukaisesti.

"Jos ylilyöntejä tulee jatkuvasti, en hyväksy että riveihimme liitetään sellaista. Toisaalta pakolaiskysymyksistä pitää keskustella, sillä Suomessahan on ollut tapana hymistellä tässä asiassa", myös puolueen varapuheenjohtajana toiminut Juka sanoo.

Utajärveläinen valtuutettu Mari Mikkonen, 40, sanoo, että pakolaisia täytyy vastaanottaa Suomeen riittävästi. Hänen mielestään liiallinen maahanmuuttovastaisuus ei sovi perussuomalaisille.

"He eivät tule tänne sen takia, että heillä on paljon rahaa, vaan koska he eivät voi asua kotimaassaan sotien tai vainojen takia. Rasistisista puheista kärsii koko puolue, eikä se ole puolueen kanta", hän sanoo.
[...]