maanantai 28. maaliskuuta 2016

Verkkouutiset: Petteri Orpo: Terrorismi ei kuole luoteihin

Verkkouutiset: Petteri Orpo: Terrorismi ei kuole luoteihin 28.3.2016

Syvä järkytys, suru, epäusko ja turhautuminen ovat olleet pinnalla Brysselin hirvittävien terrori-iskujen jälkeen. Ei kai taas – oli varmasti monen ensimmäinen ajatus iskuista kuullessaan. Isku oli vakava hyökkäys Euroopan unionia ja sen arvoja kohtaan. Iskulla EU:n ytimeen on myös symbolinen merkitys.

Pariisin iskun jälkeen uutta hyökkäystä osattiin odottaa, vaikka niiden jälkeen Euroopassa oli tehty paljon töitä turvallisuuden takaamiseksi. Monia iskuja oli pystytty ennalta estämään. On valitettavaa, että silti jälleen yksi järkyttävä väkivallanteko pääsi tapahtumaan. Mikään järjestelmä ei ole aukoton. Myös Suomessa täytyy pitää huoli siitä että viranomaisilla on ajantasaiset työvälineet ja lainsäädäntö, joilla tämän tyyppisiä iskuja voitaisiin mahdollisimman hyvin ennaltaehkäistä.

Samalla kun akuuttiin terrorismin uhkaan varaudutaan, on pidettävä mielessä että se on vain taudin oireiden hoitamista. Kansainvälisen yhteisön pitää päättäväisesti keskittyä ratkaisemaan niitä ongelmia jotka synnyttävät toivottomuutta ja ääriajattelua. Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n asiantuntija Hussein al-Taee kiteytti asian hyvin, ”terroristit voi tappaa luodeilla, mutta terrorismia ei”. Jos terrorismin juurisyihin ei puututa, aina tulee uusia ISIS:n kaltaisia silmitöntä väkivaltaa käyttäviä järjestöjä. Esimerkiksi EU voisi olla nykyistä yhtenäisemmin ja tavoitteellisemmin luomassa vakautta Lähi-itään.

Maahanmuuttajien integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan ehkäisee tehokkaasti ääriajattelun leviämistä. Toimeton ja uskonsa tulevaisuuteen menettänyt ihminen on otollinen kohde terroristien värvääjille. Työ on erittäin tärkeä asia kotoutumisen kannalta. Toimivat työmarkkinat ovat ehdoton edellytys myös sille että Suomi saadaan taas kasvu-uralle. Esimerkiksi oppisopimuskoulutusta pitäisi uudistaa niin että se voisi olla yrityksille aito vaihtoehto työllistää.

Terrorismi Euroopassa ei sinänsä ole mikään uusi asia. Katsaus tilastoihin kertoo että 1970- ja 80-luvuilla Euroopassa kuoli vuosittain enemmän ihmisiä terrori-iskuissa kuin esimerkiksi 2000- ja 2010-luvuilla. Terrori-iskuista valtaosa on viime vuosina tapahtunut Euroopan ulkopuolella. En millään tavalla vähättele yhdenkään iskun uhrin kärsimystä, päinvastoin. On silti välillä hyvä katsoa ns. isoa kuvaa, josta näemme että terrorismi ei ole vain Euroopan ongelma. Suurin osa Eurooppaan viime aikoina tulleista turvapaikanhakijoista on paennut sodan lisäksi myös ISIS:n terroria. Siis saman järjestön joka ilmoittautui myös Brysselin iskujen tekijäksi.

Terrorin uhkaan vastataan pitäen samalla kiinni eurooppalaisen avoimen yhteiskunnan periaatteista. Pelon, epäluulon ja vastakkainasettelun lietsominen on terroristien tarkoituksena ja sitä iloa emme halua heille antaa. Jos luovumme arvoistamme uhan edessä, mitä puolustettavaa meille jää?