perjantai 11. maaliskuuta 2016

MTV: Ulkoministeriö levittää realistista Suomi-kuvaa turvapaikanhakijamaihin: "Suomi ei ole paratiisi"

MTV: Ulkoministeriö levittää realistista Suomi-kuvaa turvapaikanhakijamaihin: "Suomi ei ole paratiisi" 11.3.2016

Viime vuonna Suomeen saapui poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita, yli 32 000. Heistä peräti 20 000 tuli Irakista.

Suomen ulkoministeriö havahtui tilanteeseen ja alkoi tutkia, miksi juuri Irakista Suomeen lähdettiin niin sankoin joukoin. Paljastui esimerkiksi, että jo viime kesänä irakilaiset hakivat aktiivisesti tietoa esimerkiksi hakukone Googlen kautta. Myös muista lähteistä haettiin Suomi-tietoa.

Ulkoministeriön viestintäosaston yksikönpäällikkö Ville Cantell sanoo, että varmasti aiheesta oli saatavilla myös virheellistä tietoa, koska turvapaikanhakijoiden virta lisääntyi niin voimakkaasti.

– Myös Maahanmuuttovirasto reagoi tilanteeseen ja muutti turvallisuusarviota Irakin osalta vastaamaan sitä, mikä Ruotsin arvio oli, Cantell kertoo.

Tämän jälkeen myös ulkoministeriö päätti alkaa leivittää realistista tietoa turvapaikanhakijoiden lähtömaihin esimerkiksi työnsaanti- ja turvapaikansaantimahdollisuuksista.

Turvapaikka ei automaattinen

Suomen suurlähetystön sivuilla Kabulissa julkaistiin artikkeli, jossa kerrottiin, ettei turvapaikka ole Afganistanista Suomeen pyrkiville automaatinen.

– Kerroimme jutussa, että turvapaikka perustuu aina henkilökohtaiseen harkintaan. Se ei perustu siihen, että henkilö on köyhä, vaan että hän on hädänalaisessa tilassa omassa maassaan. Pyrimme siis kertomaan, että kannattaa todella harkita Suomeen-lähtöä, sillä turvapaikka ei ole automaattinen, Cantell kertoo.

Kyseinen viesti tavoitti yleisön hyvin Afganistanissa. Yhteensä Facebook-viesti ja siihen liittyvä mainonta tavoitti yli 400 000 ihmistä heidän omalla kielellään.

– Viesti suunnattiin alueelle, jossa potentiaalisia turvapaikanhakijoita on paljon ja viesti tuntui menevän perille, Cantell sanoo.

Tietoa myös Venäjälle ja Irakiin

Suomen ulkoministeriö on sunnannut tietoa myös Venäjän ja Irakin mahdollisille turvapaikanhakijoille. Ulkoministeriölle on myönnetty noin 200 000 euroa rahaa realistisen Suomi-kuvan välittämisestä. Ulkoministeriö ei kuitenkaan halua välittää yleistä huonoa Suomi-mielikuvaa maailmalle.

– Tämä täytyy tehdä taidolla, sillä emme tietenkään halua välittää yleistä huonoa kuvaa Suomesta, sillä Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa jatkossakin.