Aamulehti: Alista ei koskaan tullut tamperelaista

Aamulehti, kolumni: Alista ei koskaan tullut tamperelaista 25.3.2016

Tapasin Alin sateisena syyspäivänä Juhannuskylässä. Hänen oikea nimensä ei ole Ali, mutta kielimuurin takia en pysty kysymään, haluaako hän esiintyä lehdessä nimellään. Ali etsi supermarkettia ja paikkaa, josta voisi ostaa netin ja puhelinliittymän. Vaihdoimme puhelinnumeroita, koska en äkkiseltään osannut sanoa, mistä netti löytyisi helpoiten.

Ali oli tyyppiesimerkki vuonna 2015 Suomeen tulleesta turvapaikanhakijasta: nuori, siististi pukeutunut irakilaismies, jolla oli tuliterä iPhone. Hän ei osannut englantia, mutta käytti ahkerasti kännykän Google kääntäjää.
Ali asui Koukkuniemessä ja kutsui minut käymään. Näsijärven rannassa oli viehättävät oltavat, muttei oikein mitään tekemistä. Syksyllä turvapaikanhakijoiden suosituimmat harrastukset olivat sorsien ruokkiminen paahtoleivällä ja särkien kalastus taikinalla, siimalla sekä koukulla.

Kävin hätämajoituksessa monesti, koska ajattelin, että minulla on velvollisuus auttaa Alia suomalaisen elämän alkuun. Olemme saman ikäisiä. Miltä minusta tuntuisi maata iltaisin ohuella patjalla ja miettiä, miten vanhemmat ja sisarukset maailman toisella puolen voivat?

Pian Ali pääsi kielikurssille. Hän kirjoitti monta, monta toistoa jokaisesta oppimastaan suomen sanasta vihkoonsa – arabialaisin aakkosin. Minua hirvitti ajatella, miten pitkä matka siitä on suomen kielen osaamiseen.
Eikä Ali oikeastaan halunnut opetella kieltä vaan tavata suomalaisia tyttöjä ja mennä discoon. Siinä en osannut auttaa. En kehdannut ehdottaa sinkkuystävilleni treffikumppaniksi miestä, jonka kanssa kommunikoidaan elekielellä ja puhelimen käännössovelluksella. Baariin turvapaikanhakijat eivät kuulemma päässeet – heillähän ei ollut henkilöllisyystodistuksia.

Joulukuussa Ali kertoi lähtevänsä käymään kotona Bagdadissa, koska hänen äitinsä oli sairaana. Epäilin suunnitelmaa. Tuskin Irakista pääsisi takaisin Suomeen ilman passia. Tammikuussa luin Helsingin Sanomista, että moni irakilaismies käyttää sairastunutta äitiä tekosyynä vaikkapa palatakseen armeijasta. Lähtö viivästyi.

Helmikuussa Ali soitti minulle keskellä yötä ja kertoi lähtevänsä lopullisesti takaisin Irakiin.
Kävin hätämajoituksessa vielä kerran. Ali esitteli matkalippuja ja papereita, joista kävi ilmi, että hän oli itse perunut turvapaikkahakemuksensa. Minä yritin kysyä, eikö Alia pelottanut palata Irakiin. Ali sanoi, että Irakissa hänellä on perhe, töitä ja asunto. Rahat riittävät paremmin ja ruoka on ihanan tulista, toisin kuin hätämajoituksessa. Sitä paitsi äiti oli soittanut ja käskenyt pojan kotiin.
Alista ei tullut tamperelaista.

Viivi Koivu
Kirjoittaja on Moron toimittaja