torstai 24. maaliskuuta 2016

HS: Lautamies erotettiin solvaavien nettikirjoitusten takia

HS: Lautamies erotettiin solvaavien nettikirjoitusten takia 24.3.2016

Räävittömät nettikirjoitukset olivat ristiriidassa tuomarilta vaadittavan käytöksen kanssa, Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vapauttanut tehtävistään käräjäoikeuden lautamiehen räävittömien nettikirjoitusten vuoksi. Päätöksen mukaan lautamies oli julkaissut netissä kirjoituksia, jotka olivat solvaavia ja vähätteleviä.

Mies oli kirjoituksissaan arvostellut Uuninpankkopoika-nimellä bloggaavaa Saku Timosta. Timonen ottaa blogeissaan kantaa muun muassa maahanmuuttoon liittyvään keskusteluun ja ampuu alas maahanmuuttovastaisten piirien vääriä väitteitä.

Omissa nettikirjoituksissaan lautamies haukkuu Timosta monin eri tavoin ja kutsuu tätä muun muassa mutsin helmoissa vinkujaksi ja vanhaksi kääväksi.

Lautamies kertoi oikeudessa käyttävänsä sosiaalista mediaa todella paljon ja olevansa mukana yli sadassa ryhmässä. Hän sanoi, ettei hän voi muistaa kaikkia kirjoituksiaan. Hänen mukaansa Timosta koskevat kirjoitukset kuulostavat hänen teksteiltään, muttei hän voi vannoa niitä omikseen.

Lautamies kertoi kokevansa, että Timonen kiusaa häntä. Hän muistutti omasta sananvapaudestaan, eikä hän kokenut rikkoneensa lakia tai yleisiä periaatteita, koska hän oli kirjoittanut nettikirjoitukset yksityishenkilönä.

Mies kuitenkin myönsi, että hänen täytyy vastaisuudessa hillitä kirjoituksiaan.

Lautamiehen nettikirjoituksista on aiemminkin tehty ilmoituksia käräjäoikeudelle. Osastonjohtajana toiminut käräjätuomari keskusteli runsas vuosi sitten hänen kanssaan silloin tulleesta palautteesta.

Tuoreiden kirjoitusten takia lautamies kutsuttiin keskustelutilaisuuteen tammikuussa, mutta hän ei tullut paikalle. Hän ei myöskään ilmoittanut esteestä.

Käräjäoikeus käsitteli erottamisasiaa kokoonpanossa, jossa oli yksi tuomari ja kaksi lautamiestä. Asiasta jouduttiin äänestämään. Yksi lautamiehistä olisi vapauttanut lautamiehen tehtävistään vain määräajaksi.

Päätöksessään oikeus toteaa, että jokaisella on perustuslain mukaan sananvapaus. Tuomarin pitää kuitenkin ottaa huomioon, mikä merkitys hänen käyttäytymisellään on yleisön kokemukseen tuomioistuinten riippumattomuudesta, puolueettomuudesta ja tasapuolisuudesta.

Lautamies toimii käräjäoikeudessa tuomarina. Sen takia hänen on myös tuomioistuimen ulkopuolella vältettävä käytöstä, joka on ristiriidassa hänen asemansa ja tehtävien asettamien vaatimusten kanssa, oikeus painotti.

Vaikka lautamies ei ollut kirjoitellut nettiin lautamiehen roolissa, käytöstä oli pidettävä lautamiehelle sopimattomana, oikeus lausui.