HS: Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

Helsingin Sanomat, kolumni: Anu Kantola: Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin 28.3.2017

HELSINGIN Rauta­tientorin leirit jäävät luultavasti tämän ajan symboliksi samaan tapaan kuin leipäjonoista tuli 1990-luvulla laman vertauskuva.

Mutta leirejä on ollut ennenkin. Niitä alkoi syntyä erityisesti moderneissa yhteiskunnissa, kun 1800-lu­vun poliittiset aatteet alkoivat niputtaa ihmisiä ryhmiin: luokkiin, kansakuntiin, etnisiin ryhmiin tai rotuihin. Samalla keksittiin, että ongelmien tullessa leiritetään niitä, jotka kuuluvat väärään kansaan tai luokkaan.

Espanjalaiset perustivat vuonna 1896 Kuubaan leirejä, campos des concentraciones, jonne kerättiin kapinoivia kuubalaisia. Samaan aikaan britit kokosivat Etelä-Afrikassa buureja leireille. Sittemmin 1900-luvulla pystytettiin työ- ja vankileirejä, keskitysleirejä, uudelleenkoulutusleirejä, pakolaisleirejä ja reservaatteja.

Filosofi Giorgio Agamben puhui 1900-luvun leireistä poikkeustilana, jossa ihmisten kansalaisuus on katkolla: ihmiset eristetään muusta yhteiskunnasta paikkaan, jossa lait eivät päde, odottamaan hetkeä, jolloin he voisivat palata takaisin normaaliin elämäänsä.

Kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen monissa maissa alettiin käyttää passeja, sotaa pakenevista ihmisistä tuli valtioiden väliin pudonneita pakolaisia, joita alettiin leirittää. Moni juuttui leirille outoon välitilaan.

Nyt myös moniin eurooppalaisiin kaupunkeihin on syntynyt leiriä muistuttavia alueita, joissa maahan muuttaneet elävät eristyneenä muusta yhteiskunnasta.

ERISTÄYTYNEISYYS on maahanmuuton ja pakolaisuuden suurin ongelma. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Vatt arvioi viime viikolla, että pakolaiskriisiin tulee uppoamaan noin 100 miljoonaa ­euroa vuodessa, mikäli pakolaiset työllistyvät Suomessa yhtä huonosti kuin ovat tähän mennessä työllis­tyneet.

Jos pakolaiset leiritetään omiin kouluihinsa ja kaupunginosiinsa ja paikkakunnille, jossa suomalaisetkaan eivät löydä töitä, loppulasku voi olla paljon suurempi, koska myös pakolaisten lapsilla tulee olemaan vaikeuksia päästä töihin.

Leiriytyminen pitäisi estää, mutta samalla leirin logiikka imee mukaansa. Kuten viime viikolla julkaistu tutkimus kertoi, moni meistä ei halua ääriliikkeiden varjossa edes puhua maahanmuutosta ja välttelee koko asiaa sen sijaan, että mietittäisiin, mitä pitäisi tehdä.

On varmaa, että kaikki ei mene kuin Strömsössä ja että ulkomailta ei tule meille pelkkiä malliyksilöitä. Mutta on myös niin, että sotaa käyvistä maista pakenevat ne, jotka haluavat tehdä elämässään jotain muutakin kuin sotia.

Irakin ja Afganistanin kaltaisissa maissa ei käydä yhden rintaman sankarillista talvisotaa. Näissä pitkään sisällissodassa olleissa huojuvissa tai romahtaneissa valtioissa paikalliset sotajoukkiot pitävät valtaa. Jos eläisin Suomessa, jossa pohjalaiset ja savolaiset nuijisivat ja räjäyttelisivät toisiaan jo kolmatta vuosikymmentä, luulen, että rintamien väliin jääneenä keskisuomalaisena lähettäisin poikani säästöilläni pois heti, kun hän tulisi armeija­ikään.

Avoin maailma on meille suomalaisille parempi asia kuin suljetut rajat, ja ihmisoikeuksiakin kannattaa puolustaa. Sellaisessa maailmassa pakolaisia pitää ottaa vastaan. Silloin pääkysymys on, että heidät pitää saada töihin.

JOS ulkomailta palaavilla suomalaisilla on vaikeuksia saada töitä, kuinka paljon vaikeampaa se on tulijalle, jolla ei ole koskaan verkostoja ol­lutkaan?

Maahanmuuttajat tarvitsevat koulutusta, kielikylpyä ja kontakteja eikä heitä saisi makuuttaa vastaanottokeskuksissa. Heillä pitäisi olla myös mahdollisuus tehdä väliaikaisia töitä. Ja jokaiselle pitäisi järjestää viisi suomalaista tukihenkilöä. Kaikkien ei tarvitse ehtiä tukihenkilökurssille, mutta puhelinnumeron voi aina antaa ja kahvit keittää.

Maailma etsii esimerkkiä maasta, jossa pystytään ratkomaan maahanmuuttoa. Kanadassa viisi ihmistä voi ottaa pakolaisperheen vastaan ja sponsoroida heitä vuoden ajan niin, että he pääsevät elämän alkuun. Kotoutuminen on ollut selvästi parempaa kuin valtiovetoinen kotouttaminen.

Suomessakin voisi rakentaa mallin siitä, kuinka turvapaikanhakijat saadaan joustavan toiminnan ja verkostojen avulla mukaan yhteiskuntaan. Samalla säästyisi rahaa. Kotoutuneet muuttajat tuovat dynamiikkaa talouteen. Jos surraan sitä, miten kalliiksi pakolaiset tulevat, leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin.