HS: HS-raati: Maahanmuutosta saa puhua vapaasti

Helsingin Sanomat:

HS-raati: Maahanmuutosta saa puhua vapaasti 8.10.2009

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Hyssytteleekö suomalainen älymystö maahanmuuton ongelmia?

Suomalainen älymystö ei hyssyttele maahanmuuton ongelmia, sanoo hieman yli puolet HS-raadin vastaajista. Päinvastaista mieltä on runsas kolmannes.

Maahanmuuttokeskustelun hyssyttelystä älymystöä syyttää professori Timo Vihavainen kirjassaan Länsimaiden tuho. Vihavainen suhtautuu korostetun kriittisesti islaminuskoisiin maahanmuuttajiin.

Älymystö ei hyssyttele, mutta asiallinen ja kriittinen keskustelu puuttuu, arvioi professori Jaakko Hämeen-Anttila.

"Kärjistetyt mielipiteet ovat vallanneet tilan ja asiaton, heikosti perusteltu heittely korvaa kriittisen keskustelun."

Hyssyttelystä ja hyysäämisestä puhuvat sarjakuvataiteilija Ville Rannan mukaan maahanmuuttokriitikot, joita hän luonnehtii "kansallismielisiksi neurootikoiksi".

Suomalaisessa keskustelussa ei hyssytellä sen enempää maahanmuuttoon kuin feminismiin kohdistuvia kielteisiä näkemyksiä, vastaa tutkija Leena-Maija Rossi.

"Nykyinen suomalainen sananvapauspolitiikka merkitsee usein erittäin loukkaavien ja huonosti argumentoitujen näkemysten ilmaisemista."

Äänekkäimmin maahanmuuttokeskustelua vaativat ne, jotka haluavat oikeasti keskustella maahanmuuton oletetuista kukkahattupäisistä kannattajista, analysoi kielentutkija Janne Saarikivi.

"Heille he haluavat sanoa, että ennen sitä oltiin stalinisteja koko ronkka juu – ja puhista loukkaantuneena omahyväiseen nenäänsä."

Maahanmuuttoa enemmän Suomessa hyssytellään saamelaisten ja romaniväestön syrjintää, toteaa erikoistutkija Anna Rotkirch.

Suhde uusiin suomalaisiin on välineellistävä, moittii dramaturgi Juha-Pekka Hotinen.

"Maahanmuuttajia siedetään, koska bussikuskit loppuvat."

Sosiologi Anna Kontula huomauttaa, että maahanmuuttokeskustelussa pääsevät ääneen vain suomalaiset intressit, kuten "työvoiman riittävyydestä huolestuneet ekonomistit, pakolaistyön merkitystä korostavat ihmisoikeuspuuhastelijat ja sosiaalisten ongelmien kasvua pelkäävät perussuomalaiset".

Kuka tahansa syrjäytyy, turhautuu tai tulee aggressiiviseksi, jos kukaan ei tule vastaan ja tue, tietää itse ulkomailla asuva kirjailija Riikka Ala-Harja.

"Koska maahanmuuttajia kohtaan on niin paljon kielteisiä asenteita, on vastuullista olla lausumatta ääneen kaikkea, mitä ajattelee maahanmuuton sosiaalisista vaikutuksista", linjaa kuvataiteilija Silja Rantanen.

Suomen älymystö viettää vielä jonkin aikaa "hyvien ihmisten juhlaa", arvioi kirjailija Anja Snellman. Hän ennustaa, että 30 vuoden kuluttua pohditaan nykyisen 1970-luvun itsetutkiskelun tyyliin, miksi kukaan ei uskaltanut sanoa maahanmuuttajien joukossa olleen myös suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja sananvapauden halveksijoita.

Yliasiamies Antti Arjava vertaa maahanmuuttokeskustelua 1970-luvun Suomen sisäpoliitisiin taistoihin. Hänen mielestään rasistin leimaa olisi nyt syytä käyttää hyvin varovasti – muistaen, miten monia nimitettiin fasisteiksi muutama vuosikymmen sitten.

"Suhde Neuvostoliittoon määritteli, kuka on edistyksellinen ja kuka taantumuksellinen. Todellisia venäläisiä harva tunsi."

Maahanmuuttajat ovat monen älykön mielestä "söpöjä ja eksoottisia olentoja, jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria jännällä tavalla", ironisoi päätoimittaja Jarmo Papinniemi. Hän arvelee, että ihmiset mieltävät maahanmuuttajat itsensä kaltaisiksi.

"Niinpä suvaitsevainen älykkö olettaa että kaikki maahanmuuttajat ovat suvaitsevia ja uteliaita tyyppejä. Ahne materialisti taas on varma, että tänne tullaan laiskottelemaan ja kahmimaan etuja."

Myös poliitikot ja tiedotusvälineet hyssyttelevät maahanmuuttokysymystä, sanoo professori Seppo Zetterberg. Sen takia suomalaiset eivät rohkene "jämäkästi vaatia muukalaisten kotoutumista".

Median vallasta puhuu myös museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén. Hänen mielestään vaikenemisesta tulee viisautta, kun ihmiset haluavat välttää julkisen häpäisyn.

"Suomessa ei ole kovin monta Émile Zolaa, mutta Dreyfus-tapauksia meillä riittää."

Nimenomaan islamiin suhtaudutaan pelokkaan nöyristelevästi, laukoo ohjaaja Taru Mäkelä.

"Demokratia ei kuulu islamin olemukseen. Jos kuuluisi, olisi tällä hetkellä olemassa ainakin yksi islamilainen valtio, jossa vallitsee demokratia."

Tietokirjailija Osmo Soininvaara pitää maltillista islamia monin tavoin myönteisenä – se "kunnioittaa samoja arvoja kuin kristillisyyskin, mutta ottaa ne enemmän tosissaan". Ongelma on hänen mielestään fundamentalismi.

"Olisi tosiasioiden kieltämistä olla havaitsematta, että islamin keskuudessa fundamentalismin osuus on muita uskontoja korkeampi ja nousussa kaikkialla maailmassa."

Siirtolaisväestö on otettava mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnan ytimeen, vaatii monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna.

"Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme", hän sanoo – vaikka epäilee, ettei Suomen älymystö ole siihen valmis.

"Epämääräistä kipuilua on hyvä hoitaa mahdollisemman pian, ja siihen me siirtolaiset olemme parhaat asiantuntijat."


HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

__________________________


Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen on kirjoittanut esseekokoelman Länsimaiden tuho (Otava). Kirjassaan ja sen pohjalta tehdyissä haastatteluissa Vihavainen on ruotinut suorasanaisesti länsimaista kulttuuria, jota hän pitää nykymuodossaan jo rappeutuneena.

Vihavaisen mielestä rappion merkkejä ovat muun muassa uskonnon merkityksen hiipuminen, kulutusta ja narsistisia haluja ruokkiva konsumerismi sekä perinteistä korkeakulttuuria ja sivistystä murentava populaarikulttuurin ja viihdeteollisuuden nousu.

Vihavaista ovat inspiroineet aiemmat kirjoitukset kulttuurien kehittymisestä, rappeutumisesta ja katoamisesta. Hän viittaa usein muun muassa saksalaiseen kulttuurifilosofiin Oswald Spengleriin, jonka pääteos Länsimaiden perikato levitti kulttuuripessimismiä eurooppalaiseen älymystöön 1900-luvun alkupuolella. Viime aikojen kirjailijoista Vihavainen mainitsee usein yhdysvaltalaisen politiikan tutkijan Samuel Huntingtonin ja hänen teoriansa kulttuurien kamppailusta (the clash of the civilizations), joka jakaa kylmän sodan jälkeisen maailman keskenään kilpaileviin kulttuuripiireihin.

Yksi Vihavaisen kritiikin kärjistä osoittaa suomalaiseen älymystöön. Älymystö on Vihavaisen mielestä nykyisin monessa mielessä yhtä kritiikitöntä kuin stalinismin ja vahvan Neuvostoliiton vuosina, jolloin monet älymystöön kuuluvat myötäilivät neuvostokommunismin totalitaarista ideologiaa.

Vihavainen arvostelee etenkin moniarvoisuutta korostavan älymystön "hyssyttelevää" suhtautumista etnisiin vähemmistöihin ja maahanmuuttoon, jota hän nimittää "länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi". Avointa keskustelua estää amerikkalaistyylinen poliittinen korrektius, Vihavainen arvioi. Keskustelu puuroutuu, kun siihen osallistuvat yrittävät välttää stereotypioita ja yrittävät vakuuttaa olevansa hyviä ihmisiä. Maahanmuuttoa kritisoiva saa helposti rotusortajan leiman.

"Vallitsevan ortodoksian mukaan on yksinkertaisesti väärin ja syrjivää olettaa, että muuttoliikkeestä voisi koitua pysyviä ei-toivottuja tuloksia maallemme", Vihavainen väittää.

Vihavainen varoittaa väestön koostumuksen muuttumisesta aiheutuvista kustannuksista. Hän toteaa, ettei "herttainen hyväntahtoisuus kantaväestöä kohtaan" ole välttämättä maahanmuuttajien perusasenne. Vihavainen epäilee, ettei maahanmuuttajista saada sellaista tulevaisuuden työvoimapulaa helpottavaa väestöä kuin monien poliitikkojen ja älymystön edustajien puheissa on kaavailtu. Sen sijaan hän pelkää, että maahanmuuttajista tulee kasvava kielitaidoton ja kulttuurisesti eristynyt ryhmä, jonka jäsenet tuntevat itsensä toisen luokan kansalaisiksi.

"Suhteellinen kielellinen yhtenäisyys tekee tilaa sirpaleiselle kielten kirjolle, johon kuuluvat myös kulttuuriset erot. On kaikki syyt odottaa, että perheen ja suvun pyhyyttä, verikostoa, klaanien keskeistä arvoasemaa, perinteisiä initiaatioriittejä ja muita vastaavia peruskysymyksiä koskevissa asioissa kansakunta tulee jakautumaan jyrkästi", Vihavainen kirjoittaa.

Vihavainen ennustaa myös, että "suuri osa niistä maahanmuuttajista, joita oma älymystömme on niin innokkaasti maahamme haalimassa, tulee muodostamaan tulevien slummiemme kantaväestön". Hän tarkentaa ennustettaan toteamalla, että "slummien asukkaat tuskin merkittävissä määrin valikoituvat Itä-Aasiasta muuttaneiden ihmisten joukosta" ja että "islam tulee olemaan slummeissa hyvin edustettu uskonto".

Muutenkin Vihavainen suhtautuu nimenomaan islamilaisiin maahanmuuttajiin korostuneen kriittisesti. Hän nimittää islamia aggressiiviseksi ja "läntisen maailman kannalta hankalimmaksi" maahanmuuttajien uskonnoksi.

Suomeen sopivampana maahanmuuttajaryhmänä Vihavainen pitää venäläisiä, jotka ovat "kulttuurisesti meitä lähellä". Tosin myös venäläisten maahanmuuttajien nykyistä selvästi suurempi määrä toisi mukanaan ongelmia, hän huomauttaa.

Viikon kysymys:

Hyssytteleekö suomalainen älymystö maahanmuuton ongelmia?

KYLLÄ

Minna Lindgren:

Suomalainen älymystö, mikäli sellaista edes on, hyssyttelee kaikkia asioita. Niin sanottu keskustelu, mikäli sitä edes on, on tunnepohjaista. Tästä seuraa, että ainoa hyväksytty arvo on kaiken hyväksyvä arvo, joka ei ole arvo.

Taru Mäkelä:

Ja nimenomaan islamiin suhtaudutaan pelokkaan nöyristelevästi. Demokratia ei kuulu islamin olemukseen, jos se kuuluisi siihen, olisi tällä hetkellä olemassa ainakin yksi islamilainen valtio, jossa vallitsee demokratia. Millaisen statuksen islamilaiset valtiot suovat omille vähemmistöilleen, esimerkiksi kristityille, juutalaisille ja homoseksuaaleille?

Umayya Abu-Hanna:

Kysymyksen taustoittaminen kertoo hyvin Suomen älymystön problematiikasta. Kriittisyyttä edustaa epäjohdonmukainen, epärealistinen ja sekava analyysi.

Ihminen voi olla venäläisyyden professori, mutta siirtolaisuuden analyysi on eri ala. Perustelut eivät pidä paikkaansa, sen voi todeta vertailemalla Kanadan ja vaikkapa Englannin tilanteeseen tai vilkaisemalla UNDP:n uusinta raporttia.

On yllättävää, että Hesari kutsuu suoranaista rasismia kriittisyydeksi.

Audi-mies menetti työpaikkansa alta aikayksikön ilman oikeudenkäyntiä, vaikka hänen mielipiteellään ei ole mitään merkitystä naisten asemaan. Seksuaalivähemmistöjä ja naisia solvaavaa ei kutsuttaisi kriittiseksi eikä naisten ja seksuaalivähemmistöjen käsittelyä poliittisesti korrektiksi, joka on Amerikasta lainattua.

Suomessa tabut koskevat lapsen koskemattomuutta, naisia, vammaisia ja seksuaalivähemmistöjä, muttei muuta toiseutta, kuten niin sanottua etnisyyttä tai uskontoa.

Yhtä aikaa ei voida puhua juutalaisuudesta tai juutalaisista samalla tavalla kuin islamista – ja tulla kutsutuksi juutalaiskriittiseksi.

Suomessa on erittäin epäkypsä ja lapsellinen keskustelu monikulttuurisuudesta: hirviö vai uhri, juhlinta vai uhkakuva.

Monikulttuurisuus on yhteiskuntamuutos, joka on verrattavissa demokratiaan: se on reaalinen asia, joka muokataan kansallisesti mahdollisimman sopivaksi. Demokratia on vaikea, kallis ja välillä hyvinkin ontuva, mutta se on paras nykypäivän vaihtoehdoista.

Monikulttuurisuus on vääjäämätön ja olemassa oleva tila, johon on päädytty Suomen valtion ratkaisujen ja valintojen tuloksena.

Monikulttuurisessa demokratiassa yhteiskunnan tehtävä on valita parhaat mallit, vahtia, muokata ja parantaa.

Ongelmakentät, joihin kritiikki kohdistuu – kuten esimerkiksi että siirtolaiset eläisivät ghetoissa tai eivät puhuisi suomea – tarkoittavat sitä, että valtio on epäonnistunut. Tuskin on siirtolaisten oma valinta elää huonommin kuin muut.

Suomessa ei ole tietoista politiikkaa eikä edes debattia siitä, millainen olisi toivottu monikulttuurinen Suomi. Vasta sen jälkeen kun tämä on ääneen lausuttu, voidaan puhua keinoista saavuttaa se. On olemassa 2,5 miljoona suomalaista Suomen ulkopuolella, kyllä malleja löytyy.

Monikulttuurisuus vaatii Suomen koulutetun siirtolaisväestön mukaan ottamisen päätöksentekoon ja yhteiskunnan ytimeen. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaenemmistö joutuu jakamaan valtaansa. Ennen sitä kaikki puhe monikulttuurisuudesta on peitetarina.

Tähän asti äärioikeistoon on vastattu uhri- tai kiva-retoriikalla. Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme. Onko älymystö valmis siihen? Vastaus on "ei".

Lähtökohta on oltava: mitä haluamme säilyttää nykyisestä suomalaisesta kulttuurista? Tämän jälkeen on etsittävä työkalut ja mallit, joilla pyritään saavuttamaan toivottu lopputulos. Tätä ei tällä hetkellä tehdä älymystön, median eikä valtion tahoilla. Epämääräistä kipuilua on hyvä hoitaa mahdollisemman pian, ja siihen me siirtolaiset olemme parhaat asiantuntijat.

Ami Hasan:

Koko siirtolaiskysymys on paljon suurempi kuin pelkkä työvoimapoliittinen tai edes uskonnollinen ongelma. Siirtolainen on ikuisessa nokka-pyrstö-tilanteessa: Jos assimiloituu nopeasti, saa "hyvän siirtolaisen" leiman, mutta menettää helposti omasta kulttuuriperimästä ponnistavan identiteettinsä. Jollei assimiloidu, on ympäristön mielestä "hankala siirtolainen".

Kuulun itse Suomen juutalaiseen vähemmistöön, meitä on hiukan toista tuhatta. Ei siis kovinkaan montaa. Juutalaisia on Suomessa ollut jo reilut 200 vuotta, mutta silti jotkut uskovaisten juutalaisten tavat kuten ympärileikkaus tai kosher-teurastus herättävät ennakkoluuloja ja ajoittain hälyäkin.

Nykyisessä mielipideilmastossa sen tosiseikan esiin ottaminen että vieraan ihmisen ihonväri, uskonto, kieli tai tavat saattavat tuntua valtaväestöstä vierailta, ei ole poliittisesti korrektia, siinä saa helposti ahdasmielisen tai jopa rasistisen leiman. Mutta ongelmia voi alkaa ratkoa vasta kun ne tiedostetaan, hyssyttely ei auta ketään.

Varmaan tänne kaikki mahdutaan, kunhan opitaan ymmärtämään ja suvaitsemaan.

Kiba Lumberg:

Koska meillä oletetaan, ettei maahanmuutto-ongelmia ole maassamme olemassakaan, kun niistä ei puhuta, tai niistä kielletään puhumasta.

Ja osittain yhdyn Vihavaisen näkemykseen siinä, että muslimikansanryhmät, etenkin vanhoilliset muslimit, tulevat olemaan sellainen murheenkryyni ja ongelma että oksat pois. Ja käännynnäisten suomalaisten joukkio alkaa olla niin fanaattista ja yllytyshullua, että he ovat valmiita tekemään mitä vain että saavat hyväksynnän muslimiyhteisöissä.

Tietynlaiset myönnytykset nähdään vanhoillisissa kulttuureissa heikkoutena, ja sellaisia ihmisiä tai kansakuntia oikeastaan halveksitaan.

Näin ollen sellaisia Suomen maahanmuuttohymistelijöitä, ja jotka joustavat tai peittävät silmänsä tosiasioilta, heitä halveksitaan.

Minä tiedän, että muslimimaista tulevilla vanhoillisilla ei ole mitään kiinnostusta tämän maan yhteiskuntaa kohtaan sillä tavoin kun oletamme. Heillä on omat tapakulttuurinsa, joiden noudattamiseen he pyrkivät mukauttamaan muutkin.

He puhuvat yhtä sinisilmäisille suomalaisille ja ovat kuitenkin ihan toista todellisuudessa. Joukkoon mahtuu tietysti toisin ajattelevia, joitakin edistyksellisiä, joista osa on paennut näistä maista länsimaihin. Nyt tulevat vanhoilliset muslimit perässä tai ovat jo täällä. Ja ne toisinajattelijat ovat jo uhanalaisina koko ajan.

Turha kieriskellä ja kaunistella tosiasioita vanhoista tapakulttuureista, joissa ei saa vaihtaa uskontoja tai olla eri mieltä. Ja naisten asema on järkyttävän huono. Vanhoilliset tapakulttuurit vain koko ajan heikentävät naisten asemaa. Pelolla, uhkailuilla ja tappamisilla pitävät äijät uskontojen arvoja pystyssä.

Ja mitä tekevät naiset pelon ja pahoinpitelyn varjossa? Alistuvat yhteiseloon tai eristäytyvät. Siinä pulma.

Siksi toisekseen olisi tärkeää, että maahanmuuttajia voisi auttaa heidän omassa maassaan, kehittää olosuhteita siellä ja valistaa, että jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja ihmisarvoiseen elämään.

Matti Apunen:

Suomalainen älymystö jauhaa samoja, turvalliseksi tiedettyjä argumentteja. Tärkeintä älymystölle on se, ettei kukaan epäile sitä perussuomalaisuudesta.

Suosittelen älymystön iltapäiväkerhoihin lukemiseksi Bernard-Henri Lévyn hienoa ja ujostelematonta pamflettia Left in Dark Times, joka puolustaa länsimaista tasa-arvoyhteiskuntaa ja vastustaa uuden kulttuuribarbarian houkutuksia.

Jarmo Papinniemi:

Maahanmuuttokeskusteluun liittyy poliittisesti korrekteja piirteitä. Maahanmuuttajat ovat monen älykön mielestä söpöjä ja eksoottisia olentoja, jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria jännällä tavalla. Kun ongelmia ilmenee, ne tulkitaan pelkästään suomalaisten aiheuttamiksi.

Mielessäni on peiliteoria: kun mietimme maahanmuuttajia, arvelemme heidän olevan itsemme kaltaisia. Niinpä suvaitsevainen älykkö olettaa että kaikki maahanmuuttajat ovat suvaitsevia ja uteliaita tyyppejä, ahne materialisti taas on varma, että tänne tullaan laiskottelemaan ja kahmimaan etuja. Todellisuudessa maahanmuuttajissa on kaikenlaisia ihmisiä, niin hyviä tyyppejä kuin kavalia kiihottajiakin. Maahanmuutosta pitäisi keskustela avoimesti, ilman yleistyksiä ja aggressiota.

Atso Almila:

Vastaan näin jo ihan piruuttanikin. Muut vastaukset olisivat hyssyttelyä.

Markku Ruotsila:

Suomalainen älymystö hyssyttelee maahanmuuton ongelmia, koska

1) pelkää leimautuvansa rasisteiksi (tämä on pahin mahdollinen leima nykyälymystön silmissä ja kovin helposti hankittavissa)

2) koska ei arvorelativismissaan oikeasti usko länsimaisen kristillispohjaisen kulttuurin olevan mitään toista kulttuuria mitenkään parempi (joten maahanmuutto ei voi uhata mitään tärkeää) ja

3) koska haluaa oman ylemmyydentuntonsa säilyttämiseksi aina erottautua tavallisen kansan mielipiteestä (oli kyse mistä asiasta tahansa).

Johanna Sinisalo:

Mielestäni Suomeen kaivataan edelleenkin terävämpää, analyyttisempää ja objektiivisempaa keskustelua maahanmuuton ongelmista kuin eipäs–juupas-vastakkainasettelua. Oman näkemykseni mukaan maahanmuuttopolitiikan teoria ja käytäntö eivät nyt kohtaa: puhutaan yhteiskuntaan integroimisesta ja kotouttamisesta, ja samaan aikaan maahanmuuttajat sijoitetaan yhteisöihin, joissa kontakteja syntyy pääasiallisesti toisiin maahanmuuttajiin. (Esimerkiksi Vihavaisen positiivisina maahanmuuttajina mainitsemat kiinalaiset ovat pääsääntöisesti vaikkapa Yhdysvalloissa muodostaneet omia, varsin tiiviitä klikkejään sen sijaan, että olisivat avoimesti verkostoituneet ympäröivän yhteisön kanssa.)

Tämä hidastaa ja vaikeuttaa paikallisen kielen ja kulttuurin oppimista. Vaikka kunnioitettaisiinkin maahanmuuttajan oikeutta vaalia omaa kieltään ja kulttuuriaan, on turhaa puhua kotouttamisesta ja yhteisen arvopohjan löytämisestä, mikäli järjestelmä suorastaan pakottaa pysyttelemään ulkopuolisena. Ulkopuolisuuden saarekkeissa ongelmat tiivistyvät helposti ja äärikatsomuksilla on hedelmällinen kasvualusta.

Iivi Anna Masso:

Kyllä, mutta se ei tarkoita, että Vihavainen olisi oikeassa konservatiivis-nationalistisessa länsimaisen elämäntyylin vastaisuudessaan (jollaiselta hänen argumenttinsa vaikuttavat, kirjaa vielä lukematta).

Eikä se tarkoita, että maahanmuutto tai ihmisten liikkuvuus aiheuttaisi pelkästään tai edes ensisijaisesti ongelmia.

Eikä se tarkoita sitäkään, ettei tuo "hyssyttelevä älymystö" olisi itse ksenofobinen ja ennakkoluuloinen (kokemuksestani voin sanoa, että porukka, joka kovimmalla äänellä vaatii islamilaisfundamentalistien toiveiden täyttämistä, on melko kyvytön kohtelemaan maahanmuuttajaa tasavertaisena ihmisenä, heille kelpaammekin vain huolenpidon kohteiksi)

Valitettavasti niin kauan kuin rehellinen keskustelu kulttuurisidonnaisista ongelmista on tabu, näkyy julkisuudessa vain mustavalkoisia näkemyksiä, jotka ihannoivat joko monikulttuurista paratiisia, jossa "kaikki käy, kun kulttuuri vaatii" tai monoetnistä, suljettua, perinteitään vaalivaa kansankotia - muita vaihtoehtoja ei ole, kummankaan osapuolen mielestä.

Vaikka todellisuudessa olisi.

Jani Leinonen:

Mutta Vihavainen näkee kaiken uhkana, islamin, popkulttuurin, uskonnon merkityksen katoamisen, kulutuksen. Muutoksesta ei näytä koskaan tulevan mitään hyvää. Hänen maailmansa kuulostaa äärikonservatiivisen kristityn päiväunelta, jossa on isot luokkaerot mutta hurmoksellinen kansallishenki. Kuulostaa rappiolta.

Osmo Soininvaara:

Keskustelu maahanmuutosta on kovin tuskallista ja polarisoitunutta. Oikeastaan minkään vivahteiden tuominen keskusteluun koetaan epäsopivaksi. Toisaalta maahanmuuttokriittiset ovat liittäneet kritiikkiinsä tiiviisti rasistiset argumentit – tai eivät ole ainakaan sanoutuneet rasistisista tukijoistaan eroon – jolloin jokaisen itseään kunnioittavan on pidettävä etäisyyttä kaikkiin muihinkin heidän ajatuksiinsa.

Meidän pitäisi pystyä puhumaan paljon avoimemmin maahanmuuttopolitiikan sisällöstä, jotta tänne tulevat ja myös kipeästi tarvittavat muuttajat pystyisivät maassamme hyvin menestymään ja tukemaan vanhenevan kansamme elatussuhdetta. Pieni kansallinen itsekkyys maahanmuuttopolitiikassa johtaisi siihen, että koko ulkomaalaisperäinen väestö voisi paremmin ja integroituisi positiiviseksi osaksi yhteiskuntaamme. Tarvitsemme humanitaarisen maahanmuuton ohella nykyistä enemmän siirtolaiskriteerein valikoitunutta työperäistä maahanmuuttoa.

Kysymys islamin haasteesta on otettava vakavasti. Suurin osa islamilaisista maista tulleista on tullut pakoon nimenomaan uskonnollista ahdasmielisyyttä, eivätkä ole hengeltään lainkaan islamistisia. Maltillinen islamilaisuus on monella tavoin myönteistä; kunnioittaa samoja arvoja kuin kristillisyyskin, mutta ottaa ne enemmän tosissaan. Perheet kantavat kantasuomalaisia paremmin huolta jäsenistään, päihteitä ei suosita ja vanhuksia kunnioitetaan.

Ongelma on fundamentalismissa. Kaikki uskonnollinen fundamentalismi on uskonnosta riippumatta pahasta, mutta olisi tosiasioiden kieltämistä olla havaitsematta, että islamin keskuudessa fundamentalismin osuus on muita uskontoja korkeampi ja nousussa kaikkialla maailmassa.

Islamismin noususta kärsitään erityisesti islamilaisissa maissa, mutta ääriainekset ovat lisänneet huolestuttavasti kannatustaan myös maahanmuuttajien keskuudessa Euroopassa.

Suomessa ei ääri-islamilaisia juuri ole, mutta jo Ruotsissa on. Tätä kehitystä on syytä pitää silmällä.

Huomattakoon, että maailmalla myös kristillinen fundamentalismi nostaa päätään.

Islamin jyrkällä siivellä on sopeutumista suomalaisen yhteiskunnan periaatteisiin esimerkiksi suhteessa naisten asemaan. Suomessa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä.

Monessa maassa on peräti eri lainsäädäntö islaminuskoisille ja muille. Esimerkiksi Malesiassa kristityt saavat juoda alkoholia, mutta islaminuskoiset eivät ja eri uskontokuntiin kuuluville on eri alaikäraja avioliiton solmimiselle. Tämä malli on mahdoton, jos islamilaiseen perheeseen syntynyt tai kerran uskontoon kääntynyt ei voi koskaan siitä vapautua. On myös kristillisyyden suuntauksia, jotka asettavat jäsenilleen rankkoja määräyksiä, mutta niistä pääsee eroon, kun eroaa uskonnollisesta yhteisöstä. Kielto vaihtaa uskontoa on ehkä pahiten ristiriidassa Suomen lainsäädännössä noudatettujen periaatteiden kanssa.

Katja Tukiainen:

Ilman muuta älymystö hyssyttelee, eihän esimerkiksi kaltaiseni herttainen kuvataiteilija halua leimautua juntiksi tai äärioikeistolaiseksi.

Mutta todellinen intellektuelli voi reippaasti keskustella maahanmuuton ongelmasta, eihän keskustelu ja ongelmien pohdiskelu teeihmisestä rotusortajaa, vai tekeekö?

Juha Kuisma:

Jostain syystä maahanmuuton ongelmista on vaikea keskustella analyyttisesti. Jos joku muu kuin viranomainen tuo esiin ongelmia, aina löytyy joku joka leimaa jollakin negatiivisella leimasimella. Tällä on ideologinen "minä olen hyvä ihminen" -lähtökohta, jonka sisällä leimaaja puhuu. Ja sitten on nämä netistä löytyvät keskustelijat, joilla itsellään on ongelma suhtautumisessa maahanmuuttajiin.

Vihavaisen havainto, että mitä lähempänä kulttuurisesti maahanmuuttaja on alkuaankin, sen helpompi hänen on jäsentyä osaksi suomalaista yhteiskuntaa, – on tietenkin tosi. Mutta vitsi kai on, että muuttaja on yksilö ja sellaisena häntä on kohdeltava. Sopeutuminen lienee kuitenkin enimmälti yksilökohtainen prosessi. Tärkeää on, että tulijan pitäisi päästä töihin mahdollisimman pian.

Työperäisen maahanmuuton hyväksyntä helpottaisi yleensä maahanmuuton hyväksymistä.

Jan Erola:

En jaa Vihavaisen osin patavanhoillisia näkemyksiä, mutta hyssyttelystä hän on oikeassa.

Antti Arjava:

Vastaukseni koskee siis kysymystä älymystöstä, ei niinkään maahanmuuttoa tai Vihavaisen kirjaa. Ohitan ongelman, onko älymystö yhtenäinen ja voiko tyhmästi ajatteleva älymystön jäsen olla älymystöä, koska tässä haetaan reipasta yleistystä.

Maahanmuuttajat ovat pyytämättään joutuneet osaksi keskustelua, joka liittyy vähemmän heidän todellisuuteensa kuin suomalaisten jäsentenväliseen otteluun yhteiskunnallisesta hegemoniasta. Siinä mielessä vertaus 70-lukuun on osuva. Suhde Neuvostoliittoon määritteli, kuka on edistyksellinen ja kuka taantumuksellinen. Todellisia venäläisiä harva tunsi. Toki Neuvostoliittoa sai "asiallisesti kritisoida", kunhan ei missään nimessä vain ollut "neuvostovastainen".

Mutta neuvostovastaiseksi päätyi yhä helpommin ja yhä lievemmistä lausunnoista. Yhteiskunnan edistyksellinen siipi arvosteli militarismia, nationalismia, hierarkkisuutta ja konservatiivisuutta Suomessa mutta suopeili maalle, joka edusti kaikkea tätä. Samanlainen älyllisen ristiriidan vaara syntyy, jos ilkutaan agraari-Suomen perinteisille arvoille mutta koetaan maahanmuuttajien asenteet vain hienoksi mahdollisuudeksi kohdata erilaisuutta.

Mutta yhtä vähän kuin 70-luvun toisinajattelijoilla oli todellista vaihtoehtoa idänpolitiikalle, yhtä vähän sitä on maahanmuutolle.

Tasapainoilemme humanitaarisen avun, Suomen mahdollisuuksien ja globaalien realiteettien välillä. Kysymys on siitä, maltammeko pitää keskinäisen nokittelumme erossa tästä, niin ettei meidän tarvitse hävetä jälkeenpäin. Kun muistaa, miten paljon fasisteja Suomesta 70-luvulla löytyi, olisi viisasta käyttää r-sanaa hyvin varovasti.

Vihavainen ehkä kuitenkin aliarvioi kaikkien niiden ihmisten hyvät tarkoitusperät ja kyvyt, jotka eri tavoin yrittävät auttaa maahanmuuttajien onnistunutta sopeutumista Suomeen. Meidän on minimoitava maahanmuuton haitat ja maksimoitava edut, tyhmäkin sen ymmärtää. Ongelmat eivät ole varsinaisesti kenenkään vika. Kun suomalaiset muuttivat Ruotsiin, heidän vaikeuksistaan ei kannata syyttää heitä itseään sen paremmin kuin ruotsalaisia. Mutta kyllä ongelmien avoin myöntäminen auttaa niiden ratkaisemista.

Pauli Aalto-Setälä:

Vihavaisen kannanotto eliitin tabuista on tärkeä.

Maahanmuuttajakeskustelu on totalitaarista ja köyhää. On sosiaalisesti epäsopivaa tunnustaa maahanmuuttajiin liittyvän myös ratkaisemattomia ongelmia.

Venäjän tutkimuksen professori tietää mistä puhuu.

Kaarina Kaikkonen:

Euroopassa on menossa eräänlainen kansainvaellusten aikakausi, ja se tulee sekoittamaan kulttuureja ja kansoja keskenään tasoittaen valtioiden välisiä taloudellisia eroja. Rikkaat maat joutuvat antamaan hyvinvoinnistaan periksi toisten hyväksi.

Tilanne varmaankin tasoittuu ajan myötä, kun suurin muuttopaine pääsee purkautumaan ja köyhienkin maiden olot saadaan kohenemaan. Ainoa keino muuttopaineen vähenemiseen on olosuhteiden kohentaminen maahanmuuttajien kotimaassa.

Rasistiksi leimautumisen pelossa ei haluta käsitellä maahanmuuton mukanaan tuomia ongelmia julkisesti, joten työttömyyden lisääntyessä rasismi jää kytemään piiloon räjähtäen myöhemmin välivaltaisina yhteenottoina. Ei oteta oppia muista Euroopan maista kuten Ranskasta, Ruotsista, Britanniasta ynnä muista ja niiden kokemista ongelmista, vaan leikitään, että kaikki kyllä sujuu kun vain maahanmuuttajia kohtaan ollaan kilttejä ja ymmärtäväisiä. Silkkihansikkaiden sijaan maahanmuuttajia tulisi kohdella samoilla säännöillä ja vaatimuksilla kuin suomalaisiakin, ja ongelmista tulisi voida keskustella avoimesti. Suurin osa maahanmuuttajista on silti hyvin tervetullut lisä suomalaiseen kulttuuriin ja työelämään.

Ben Zyskowicz:

Koko suomalainen yhteiskunta hyssyttelee, koska kavahdetaan, että se merkitsee kaikkien maahanmuuttajien leimaamista.

Leena Lehtolainen:

Kiihkottoman maahanmuuttokeskustelun käyminen tuntuu olevan todella vaikeaa monista eri syistä. Yksi on se, että on epätarkkaa puhua maahanmuutosta yhtenäisenä asiana, kun maahanmuuttajien- ja tulijoiden, kuten turvapaikanhakijoiden, joukko on keskenään kovin erilainen.

Olen maahanmuuttopolitiikassa kovin eri linjoilla kuin professori Vihavainen, mutta se ei tarkoita ettei ongelmista pitäisi puhua ja ennakoida ennen kuin niitä todella tulee, esimerkiksi väkivaltaisia yhteenottoja eri maahanmuuttajaryhmien kesken tai maahanmuuttajaryhmien ja suomalaisten välillä.

Olisi myös mielenkiintoista tietää keitä Vihavainen tarkoittaa suomalaisella älymystöllä. Asiallista keskustelua on hankala käydä, jos professoritasonkin ihmiset argumentoivat epäselvin termein.

Anja Snellman:

Suomalainen älymystö viettää vielä jonkin aikaa Hyvien Ihmisten Juhlaa, kunnes 30 vuoden kuluttua – aivan niin kuin nyt puhutaan 70-luvusta – aletaan pohtia, miksi kukaan ei uskaltanut sanoa ääneen, että maahanmuuttajien joukossa oli myös ihmisiä ja väestöryhmiä, jotka halveksuivat suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja sananvapautta, sanalla sanoen, koko länsimaista kulttuuria. Ja että monet tästä seuranneet ongelmat ja yhteentörmäykset, jopa eriasteiset rikokset ja murhat, olisi voitu ainakin osittain välttää, mikäli ihmiset olisivat uskaltaneet puhua maahanmuutosta avoimesti – ehkä jopa hiukan huumorilla.

Maahanmuuttoministerin oheen tarvittaisiin pikaisesti ainakin yksi Maahanmuutto-hovinarri. Tai kaksi.

Seppo Zetterberg:

Ei pelkästään älymystö hyssyttele, vaan myös poliitikot ja tiedotusvälineet. Asioista ei uskalleta puhua oikeilla nimillä, eikä tohdita katsoa kauemmas tulevaisuuteen. Suomalaisten heikkoa itsetuntoa osoittaa, että ei rohjeta jämäkästi vaatia muukalaisten kotoutumista ja tähdentää vanhaa viisautta: Talo elää tavallaan, vieras käypi ajallaan.

Lepsusti katsotaan, että suomalaistenkin on oltava kohteliaita ja alistuttava tulijoiden kulttuurisille ja uskonnollisille tavoille, sen sijaan että edellytettäisiin näiden kunnioittavan isäntämaan elämäntapaa.

Venäläiset maahanmuuttajat eivät ole aivan ongelmattomia. He ovat Suomessa niin kuin Baltiassakin liian lähellä omaa maataan ja sen viestimiä. Siksi suomen kielen opettelu ja suomalaisen elämäntavan omaksuminen ei juuri motivoi. Suomen olisikin tehostettava esimerkiksi venäjänkielisten radio- ja televisio-ohjelmien lähettämistä ja tuettava Suomessa ilmestyvää ja Suomen asioista kertovaa venäjänkielistä lehdistöä.

Helena Hiilivirta:

Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä jos ongelmat otettaisiin esiin, vastuuntuntoinen älymystö etsisi niihin myös ratkaisut. Niiden toteuttaminen taas edellyttäisi yhteistä innostusta ja yhteistyötä poliitikkojen kanssa. Mutta älymystö taitaa mieluummin jättää heidät lillumaan omissa liemissään.

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Suomessa on pitkä kulttuuri hyssyttelylle, ja sitä on vaikea kitkeä pois. Hyssyttely ei koske ainoastaan älymystöä, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Hyssyttelyä lisää mediakulttuurimme ja tiedotusvälineet, jotka toimivat eräänlaisena julkisena tuomioistuimena ja usein hyvin mustavalkoisten kollektiivisten tuomioiden antajana.

Älymystö ja muut mielipidevaikuttajat pelkäävät tiedotusvälineiden valtaa kollektiivisten tuomioiden antajana. Vaikenemisesta tulee viisautta, koska ihmiset haluavat välttää julkisen häpäisyn, kollektiivisen rankaisun. On helpompi puhua ja toimia lauman ja vaikeasti definioitavan "yleisen mielipiteen" ehdoilla. Helsingin Sanomat ja Yle ovat kollektiivisten tuomioiden korkein oikeus.

Paikallisia käräjäoikeuksia löytyy runsaasti maakuntalehdistöstä. Ovatko iltapäivälehdet, 7 Päivää jne. hovioikeuksien asemassa? Sen jälkeen, kun ihminen on joutunut kollektiivisen rankaisun kohteeksi julkisuudessa, hänen ihmisarvostaan on osa puraistu pois. Suomi rankaisee toisinajattelijoita ja ryhmäkurittomia ajattelijoita ankarasti. Jos yksilöllä on kouluikäisiä lapsia on todennäköistä, että hän antautuu hyssyttelylle kahta alttiimmin. Syynä tähän on ehkä se, että vaikka yksilö itse voisi henkilökohtaisesti ajatella kestävänsä julkisuuden kautta syntyvän kollektiivisen rankaisun, hän haluaa suojella lapsiaan ja läheisiään julkiselta häpeältä.

Julkinen tuomioistuin ja kollektiivinen rankaisu ovat tiedotusvälineille rahasampo. Ne uutiset myyvät, joissa yksilöä rankaistaan julkisesti. Kyse on henkisestä väkivaltaviihteestä.

En ole samaa mieltä Vihavaisen teesien kanssa, mutta olen sitä mieltä, että hän on rohkea ajattelija, joka uskaltaa lausua ajatuksensa ja mielipiteensä julkisesti. Vihavainen toteaa HS:n haastattelussa 4.10.09, että "Tässä iässä ei kannata pelätä. En ole enää mihinkään pyrkimässä. Minullahan on jo eläke odottamassa, jos haluan lähteä." Vihainen siis tiedostaa mitä tuleman pitää, mutta antautuu silti julkisuuden tuomioistuimen eteen, koska on siinä vaiheessa elämässään, että enää "ei kannata pelätä" koska on niin vähän hävittävää.

Tiedän tuttavapiiristäni, lähipiiristäni ja henkilökohtaisesti mitä tarkoittaa joutua väärin tai vääristetyin perustein julkiseen tuomioistuimeen ja myös sen kuinka rajoitettu mahdollisuus yksilöllä on puolustautua julkisuuden hyökkäyksiä vastaan. Sana on miekkaa vahvempi ase. Sitä pitäisi käyttää vastuullisesti ja eettisesti. Suomessa ei ole kovin montaa Émile Zolaa, mutta Dreyfus-tapauksia meillä riittää.

Kansa tietää suurin piirtein mitä mikin poliittinen puolue aatteellisesti ja ideologisesti edustaa. Kansalla on myös säännöllisin väliajoin mahdollisuus valita poliittiset edustajansa. Mitäköhän tapahtuisi jos jokaisen julkaistun uutisen perään kirjoitettaisiin toimittajan oma poliittinen ja aatteellinen vakaumus. Heikkenisikö vai vahvistuisiko ihmisten luottamus tiedotusvälineisiin? Vai onko mahdollista, että julkinen sanamme ja tiedotusvälineemme ovat ammatillisuudessaan ja oikeudentajussaan niin eettisiä ja moraalisesti kypsiä, että omat henkilökohtaiset arvot, poliittiset ja aatteelliset vakaumukset eivät millään tavalla vaikuta siihen mitä julkisuudessa sanotaan ja kirjoitetaan?

Tätä kirjoittaessani, huomaan ajattelevani, että olen ehkä ilmaissut ajatuksia liian suorasanaisesti ja että kaikkia ajatuksiani en ole ehtinyt 15 minuutissa ajatella loppuun saakka tai kaikista näkökulmista? Pelkäänkö? Ehkä pelkään, ehkä en.

Tiedän mitä tarkoittaa pelätä esimerkiksi Helsingin Sanomien kostoa, jota vastaan yhden henkilön tai yhden perheen on vaikea puolustautua. Tiedän myös, mitä ihmiskunta on saanut aikaan kun yksilöiden ja yhteisöjen henkinen selkäranka taittuu.

Matti Wiberg:

Onko Suomessa ylipäänsä älymystöä?

Lukeneisto ainakin hyssyttelee jokseenkin kaikissa asioissa, siispä tässäkin.

Suomalainen älymystö liehakoi establishmentia eikä hoida tehtäväänsä eli arvioi ennakkoluulottomasti ja kriittisesti maailman tilaa ja tulevaisuutta.

Kommentariaatti lausuu mielipiteitä, joita pitää poliittisesti korrekteina eikä ole sitoutunut totuudenrakkauteen. Tämä on kansakunnalle turmioksi.

Ei pidä rajoittua ruotimaan pelkästään maahanmuuton ongelmia. Pitää myös puntaroida sen etuja ja hyötyjä. Nettosaldo ei kokemuksesta riippumatta ole sen enempää myönteinen kuin kielteinen: todistusaineisto ratkaisee!

Aineiston kylmäpäisistä arvioitsijoista ei ole ylitarjontaa.

Kaikki uskonnot ovat aggressiivisia, ei vain islam. Islamin suhteen moni suomalainen vaikuttaa lapsenuskoiselta.

Soila Lehtonen:

"Älymystö"-käsite ja "hyssyttely" ovat kyllä aika epämääräisiä tässä. Mutta ainakin viranomaisten, politiikkojen ja tiedotusvälineiden pitäisi koko ajan urakoida käsitteiden selventämiseksi julkisesti. Persutyylin "keskustelu" netissä aiheesta on masentavaa luettavaa.

Joka maassa on ja on oltava jonkinlainen maahanmuuttopolitiikka.

Ellei sen suunnittelua ja toteutusta hoideta täällä nykyistä tehokkaammin, rasismi tietenkin lisääntyy, ongelmista puhumattakaan.

Maahanmuuttopaineet kasvavat kaiken aikaa: mitä Suomi voi tehdä, tekee ja mitä ei tee, mikä maahanmuuttajaa odottaa täällä yhdessä suomalaisten kanssa?

Nanna Susi:

On absurdia, että Suomessa niin usein "hyvä kritiikki" koetaan absoluuttisena hyvyytenä ja totuutena. "Paha kritiikki" pahuutena ja suvaitsevaisuuden vihollisena.

Uskon, että esimerkiksi taiteilijat tietävät että "paha kritiikki" kirkastaa keskustelua ja tekemisen selkärankaa. "Hyveellisyys" on itsekästä ja oikeiden asioiden pahoinpitelyä.

Yrjö Juhani Renvall:

Ongelmilla ei ole ennalta päätettyä arvovarausta. Ei ainakaan pitäisi olla.

Julkisuuteen tulleista, lähinnä rasistisista möläytyksistä päätelleen älymystö ei ole asiassa vielä avannut suutaan ollenkaan. Samaan aikaan kun poliittinen keskustelu pysähtyi kokonaan tupatarkastusten asteelle, tilaa tulevaisuuskeskusteluun kyllä olisi.

Itse asiassa Vihavaisen kirjasta poimittuihin koukkuihin voisi ripustaa kiinnostavan keskustelupaketin.

EI

Paula Tuovinen:

Koska Suomessa on ollut vähän maahanmuuttoa verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan, koko aiheen ei ole edes tarvinnut aktivoitua "ongelmakeskeiseksi" keskusteluksi. Ongelmat eivät ole niin kouriintuntuvia, eikä keskustelua ole juuri tarvinnut käydä.

Nyt vasta keskustelu on aktivoitumassa, kun Suomeen peräänkuulutetaan avoimuutta ja toivotaan lisää työperäistä maahanmuuttoa.

Älymystön tehtävänä on ollut tähän mennessä pikemminkin avartaa suomalaisten asenteita. Suomella on hyvä tilanne, sillä voimme oppia muiden maiden virheistä ja ratkaisuista, kun maahanmuutto eittämättä jatkossa lisääntyy.

Juha Herkman:

Ei hyssyttele, koska tunnetustihan Suomessa ei ole älymystöä – nyt kun Paavo Haavikko on kuollut ja Jari Tervosta tullut Koljatin myötä narri.

Kysymykseen osaisi vastata aukottomasti ainoastaan Paavo Lipponen, mutta hän ei taida olla HS-raadin jäsen.

Anna Rotkirch:

En ole törmännyt maahanmuuttajien yhteydessä "hyssyttelyyn", jos sillä tarkoitetaan ongelmista vaikeneminen tai silkka tietämättömyys niistä. Paljon enemmän hyssytellään eli unohdetaan ja ohitetaan mielestäni tällä hetkellä historiallisesti vanhojen vähemmistöjemme kohtaamia sosiaalisia ja kulttuurisia haasteita, kuten saamelaisten ja romaniväestön nykyinen asema sekä valtaväestön niihin kohdistama syrjintä.

On surkuhupaista, että sana "monikulttuurisuus" yleensä käytetään juuri poliittisesti korrektina ilmaisuna maahanmuuttajille, vaikka suomenruotsalais-saamelainen perhe voi olla paljon monikulttuurisempi kuin somaliperhe.

Maailmassa on hyvin erilaisia esimerkkejä siitä, miten mm. muslimit integroituvat tai eivät integroidu maahanmuuton yhteydessä vastaanottavaan maahan. Vihavaisen edustaman kauhistelun sijasta suomalaisten tulisi vahvasti kehittää ja panostaa toimiviin menetelmiin – tänä päivänä alkeellisimmat asiat eivät toimi, alkaen maahanmuuttajien kielikursseista.

Leena Tähtinen:

Se, miten suuri ongelma maahanamuuttajista tulee, riippuu meistä. Jos esimerkiksi säästämme laiminlyömällä heidän kieliopetustaan (sekä oman että suomenkielen) ja muuta koulutustaan, emme anna heille todellista mahdollisuutta uuteen elämään, ja heistä saattaa todella kasvaa kielitaidoton ja kulttuurisesti eristynyt ryhmä, jonka jäsenet tuntevat itsensä toisen luokan kansalaisiksi.

Ihmiset, joiden kulttuuri on lähellä omaamme, ovat aivan samanlainen uhka kuin vieraista kulttuureista tulevat, jos heitä ei oteta avokätisesti vastaan.

Juha Sihvola:

On tavallaan hyvä, että Timo Vihavainen tuo suomalaiseen keskusteluun amerikkalaisen ja miksei venäläisenkin äärikonservatiivisen kulttuurikritiikin inspiroimaa puhetta, rikastaa ja moniarvoistaahan sekin.

Hyssyttelystä puhe on provokatiivinen yleistys, jonka voi helposti osoittaa perättömäksi tai sitten ilkeillä ja miettiä, kumpuaako se provokaattorin henkilökohtaisista marginalisoitumisen kokemuksista.

Hyssyttelijän, hyvää tarkoittavan moralistin ja poliittisen korrektisuuden vangin leimojen jako on toki minustakin sikäli ärsyttävää, että toista vuosikymmentä oman työni yksi keskeinen sisältö on ollut pohtia moniarvoisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan moraalis-kulttuurista perustaa eli juuri niitä yhteisiä oikeudenmukaisuusperiaatteita, joiden tulee koskea kaikkia kansalaisia kulttuurisista, uskonnollisista ja vastaavista eroista huolimatta.

Siinähän juuri vedetään moraalis-poliittisia rajoja, joista yhteiskunta ei voi suvaitsevaisuuden nimissä tinkiä. Silloin ei hyväksytä relativistisesti, kuten Vihavainen väittää intellektuellien ajattelevan, että kaikki on yhtä hyvää ja oikeaa, vaan mietitään, mikä on se kulttuurinen minimikompetenssi, jota on edellytettävä kaikilta ja miten se vaikuttaa muun muassa maahanmuuttajien integraatioon suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Kysymys on ennen kaikkea siitä, että niin maahanmuuttajista kuin natiivisuomalaisista pitää tulla demokraattisen yhteiskunnan tasa-arvoisia ja täysivaltaisia kansalaisia, jotka kunnioittavat samoja ominaisuuksia myös kaikissa toisissa. Maahanmuuton konkreettisten seurausten kanssa on muuten tullut oltua tekemisissä ministeriöiden ja opettajien koulutustilaisuuksista somalitaustaisten vuosaarelaisnuorten jalkapallovalmennukseen.

En sitä paitsi ole poikkeus. Poliittisen islamin ongelmista ja sen kanssa toimeen tulemisesta ovat Suomessa puhuneet ja kirjoittaneet vaikka kuinka monet. Voihan tätä kutsua Vihavaisen kielellä "islamin eurooppalaistamiseksi".

Tanskalaisen pilakuvakriisin aikana yliopiston tutkijakollegium järjesti kolmenkymmenen puhujan seminaarin, josta hyssyttely ja poliittinen korrektisuus olivat kaukana, kun mielipiteet vaihtelivat laidasta laitaan. Osmo Soininvaara on ehkä näkyvin mutta ei ainoa, joka on miettinyt slummiutumisen vaaraa ja kaupunkisuunnittelun mahdollisuuksia sen ehkäisemiseksi.

Vihavaisen väitteet feministien ja postmodernistien kulttuurisesta hegemoniasta ovat myös perättömiä. Kumpikin ala saa kamppailla marginaalissa olemassaolostaan ainakin kovassa akateemisessa kilpailussa rahasta ja tunnustuksesta. Jos katsoo vaikka HS-raatia, kyllä siinä postmodernit puheenvuorot ovat harvassa, kun taas Vihavaisen hengenheimolaistenkin ääni kuuluu sen verran, että vertailu nykykeskustelun ja suomettumisen ajan rähmällään olon välillä on vähintäänkin ontuvaa.

Claes Andersson:

Noita etnisen puhtauden ja "kaikki oli ennen paremmin"-konservatiiveja pulpahtaa silloin tällöin julkisuuteen.

Näissä asenteissa on hyvät ainekset rasismiin ja väkivaltaisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin. Esimerkiksi USA koostuu pelkästään immigranteista ja on esimerkkinä siitä, että eri kulttuurit voivat elää yhdessä, toisiaan rikastuttaen ja täydentäen.

Ei yhteiskunnallisia konflikteja pidä pelätä, niissä piilee yhteiskunnan muutosvoimat. Täytyy vain huolehtia siitä, että on demokraattisia keinoja säädellä, käsitellä ja hallita konflikteja ja ristiriitoja.

Pyrkimyksistä etniseen tai kansalliseen puhtauteen ja homogeniteettiin meillä on lähihistoriassa kauhistuttavia esimerkkejä, esimerkiksi Balkanilta.

Ville Ranta:

Maahanmuuton ongelmat ovat hyvin tiedossa eikä niitä kukaan kiellä.

Nämä ongelmat eivät vaikuta olevan todellisia syitä siihen, miksi "maahanmuuttokriitikkomme" ovat äänessä. "Maahanmuuttokriitikoiden"

islamin ja vieraan pelko on naurettavan näkyvää. Tämän esiintuomista ja arvostelua he pitävät "hyssyttelynä", "hyysäämisenä" ja "ideologiana". Siinä "maahanmuuttokriitikot" ovat valitettavan oikeassa, että suomalainen älymystö on taipuvainen kulkemaan narussa.

Se ei tee heidän fobioistaan sen epäselvempiä. Miksi muuten "maahanmuuttokritiikittömyys" pannaan "älymystön" ongelmaksi? Siksi, ettei tässä maassa ole älyllistä maahanmuuttokriittisyyttä, vaan siitä vastaavat kansallismieliset neurootikot.

Juha-Pekka Hotinen:

Pikemminkin on kyse siitä, että poliittinen eliitti ei ohjaa riittävästi resursseja uussuomalaisten kotouttamiseen. Suhde uusiin suomalaisiin ei ole aidosti hyväksyvä, vaan instrumentalisoiva, välineellistävä. Maahanmuuttajia siedetään, koska bussikuskit loppuvat.

Aitoon hyväksymiseen kuuluisi, että uusia suomalaisia palkitaan, rangaistaan ja armahdetaan samoin perustein kuin vanhojakin.

Enimmäkseen Vihavaisen viholliskuvaretoriikka on hupaisaa. Islam ottaa hänen painajaisissaan stalinismin paikan, hän paheksuu yhtä aikaa sekä uskonnon merkityksen hiipumista että kenties vahvinta ´uskontokulttuurià, hän pitää itseään länsimaisen tuhon todistajana, vaikka hän on päinvastoin siitä todiste, tai vähintään oire.

Jukka Mallinen:

Onpa kiinnostavaa, että hyökkäykset moniarvoisuutta ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia vastaan tulevat meille Venäjältä. Venäjän historian prof. Timo Vihavainen kuten slaavilaisen lingvistiikan tohtori Jussi Halla-ahokin toistavat nimittäin nykyvenäläistä rasistista valtavirtaa. Sikäli he ovat suomettuneita, venäläisen suurvalta-ideologian sisäistäneitä.

Venäjällä rasistiset mielipiteet ovat hyväksyttyjä. Helsinkiäkin kehutaan siksi että "se ei ole täynnä neekereitä kuten Euroopan muut suuret kaupungit". Myös rasistinen väkivalta, jopa murhat, on suuren yleisön hyväksymää ja juuri tällä länsimaisen kulttuurin suojelemisella perusteltua..

Tämä praktiikka edellyttää perustelukseen islamin ja muiden sivilisaatioiden demonisoimista. Venäläinen valtavirta edustaa modernia Huntigtonin tyyppistä kulttuurista rasismia, joka ei tiiraile ihon väriä vaan arvomaailmaa. Se saarnaa sivilisaatioiden yhteismitattomuutta ja väistämätöntä yhteentörmäystä. Kaikkien Euroopassa asuvien pitäisi sisäistää konservatiiviset kristillis-eurooppalaiset arvot.

Venäläiset pitävät eurooppalaisuutena valkoista nationalismia, epädemokraattista imperialismia ja kolonialismia sekä pluralismin hävittämistä. Spenglerin tyyppinen huuhaa otetaan vakavasti niin suuren yleisön kuin eliitinkin keskuudessa. Tätä aatepuuroa länsimaiden rappeutumisesta, konsumerismin ja populaarikulttuurin tuhoisasta vaikutuksesta toistelevat niin Zhirinovski kuin kommunistijohtaja Zjuganovkin, niin hyökkäävän nationalismin ideologi Aleksandr Dugin kuin nationalisti-bolshevikki-kirjailija Eduard Limonovkin.

Tälle ideologialle antautuminen ei kuvasta historioitsijan tai lingvistin vaan diletantin ja harrastelijakulturologin tasoa.

Vihavaisen sulkeutunut kulttuurinen "linnoitus Eurooppa" on tosiasiassa itse kritiikitön ja stalinistinen rakennelma.

Vihavaisen ja Halla-ahon väite islamin aggressiivisuudesta on essentiaalinen eli olemuksellinen ja metafyysinen – ihme että historian professori sortuu näin primitiivisesti epähistorialliseen, räikeästi historiallisen selitystavan vastaiseen väitteeseen. Eikä oman kulttuurin juuriakaan tunneta –keskiajalla antiikin perintö ja renessanssin herätteet saatiin islamista Eurooppaan.

Islam on tosiasiassa sellaisilla mittareilla kuin suvaitsevaisuus – ahdasmielisyys ja sotaisuus – rauhanomaisuus arvioituna kutakuinkin identtinen kristinuskon kanssa. Islamin nykyinen konservatiivinen jälkeenjääneisyys ja islamismin synty selittyvät historiallisista, vaihtuvista prosesseista. – ei siinä mitään absolutisoimista ole.

Vihavaisen saarnaama kulttuurikonservatismi ei johda uuteen antiikin Ateenaan tai renessanssin Firenzeen, vaan sellaiseen yhteiskuntaan, joka on kuvattu Vladimir Sorokinin kirjassa "Pyhän Venäjän palveluksessa". Nämä konservatiivisen vallankumouksen aatteet ohjasivat 1920-luvun Italiaa ja Saksaa kuten Putinin Venäjääkin.

Kulttuurikonservatismi uhkaa kivettää kulttuurimme – tätähän meillä jo esiintyi aitosuomalaisella koskenniemeläisellä 1930-luvulla

Pysähtynyt ja dynamiikkansa kadottanut "vanha Eurooppa" tarvitsee maahanmuuton haastetta – uusien elementtien törmätessä perinteeseemme syntyy uusia kulttuurisia innovaatioita, jotka hedelmöittävät ja vauhdittavat kulttuuriamme. Tämä näkyy jo esimerkiksi siinä, miten monikulttuurisuus ja uudet mantereet ovat rikastuttanut nykykirjallisuutta.

Ihmiset muuttavat tänne muilta mantereilta kohottaakseen elintasoaan ja elämänlaatuaan sekä lisätäkseen vapauksiaan – heidän integroimisensa hyvinvointiimme ja vapauteemme pitäisi olla helppoa.

Vihavaisen mukaan venäläiset ovat "kulttuurisesti meitä lähellä". Muistutamme varmaan toisiamme juomatapojen ja mollisointuisen musiikin osalta, mutta tosiasiassa venäläisten suuri enemmistö kieltää tänään länsimaiset demokraattiset arvot ja kiivailevat Stalinin ("suuri eurooppalainen?"), epädemokraattisen "suvereenin demokratian", aggressiivisen suurvalta- ja etupiiripolitiikan, vähemmistöjen sorron ja fundamentalistisen ortodoksisen uskonnon puolesta. Mitä yhteistä sillä on meidän moniarvoisuutemme ja EU:n arvoyhteisön kanssa?

Minulle Eurooppa on antiikin, renessanssin ja valistuksen yleisinhimillisiä arvoja ja vapauksia, omantunnon vapautta ja individualismia. Vihavainen ja Halla-aho käyvät ristiretkelle niitä vastaan.

Kalle Haatanen:

Ei (enää).

Kulttuurirelativistinen liberalismi ei enää ole älymystön ainut mahdollinen kanta maahanmuuttoon. Keskustelua kuitenkin heikentää se, että useimmat puheenvuorot haluavat olla "avauksia" tai "raikkaita näkökulmia" – siis turhia provokaatioita, jotka eivät vieläkään edesauta järkevää keskustelua.

Heikki Hiilamo:

Vihavaisen äyskäisyjen saama huomio kertoo päinvastoin valitettavasti siitä, että ksenofobia käy hyvin kaupaksi myös älymystön nimissä. On ylipäätään tympeää tarkastella maapallolla asuvia ihmisiä kansallisvaltioiden silmälaseilla. Todelliset haasteemme eivät tunne kansallisvaltioiden rajoja eikä niitä ratkaista kansallisvaltioiden sisällä.


Vaula Norrena:

Ei hyssyttele. Esim. viime syksyn kunnallisvaalien alla käytiin kiivasta maahanmuuttokeskustelua muun muassa blogeissa ja ajankohtaisohjelmissa - niin kiivasta, että siitä on yksi ns. älymystön edustaja jo oikeudessa tuomittukin, kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Varsin avoimesti ja hyssyttelemättä siellä ladottiin kaikenlaisia mielipiteitä eetteriin, niin "älymystö" kuin "ei-älymystökin".

Sinänsä pidän vastenmielisenä kansan jakoa "älymystöön" ja "ei-älymystöön" – älymystö käsitteenä perustuu niin kovin pinnalliseen sosiaalisen statuksen järjestelmään, samaan tapaan kuin vaikkapa jako "maahanmuuttajin" ja "kantasuomalaisiin".

Olisi kyllä hyvä jos me itse kukin osaisimme katsoa tabujen taakse ja sanojen sisälle, ja miettiä, mitä varten ne ovat syntyneet, ketä hyödyttävät, ja millaisiin asioihin johtavat.

Erkki Tuomioja:

Vastaan "ei", vaikka enemmän ja avoimemmin niistä pitääkin puhua.

Muu vastausvaihtoehto tulkittaisiin kuitenkin jonkinlaiseksi tueksi Vihavaisen taantumukselliselle kulttuuripessimismille.

Yrjö Sotamaa:

Ongelmat ovat mahdollisuus ja energiaa. Ongelmista tulee ongelmia vain jos niitä ei aktiivisesti pyritä ratkaisemaan.

Ihan sama onko kyse, maahanmuuton sosiaalisista haasteista, ympäristöongelmista, homekouluista tai vanhoista ihmisistä. Ei maahanmuutto sen kummempi asia ole.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Kysymykseen on vaikea vastata. Älymystö ei hyssyttele, mutta on totta, että asiallinen, kriittinen keskustelu puuttuu: kärjistetyt mielipiteet ovat vallanneet tilan ja asiaton, heikosti perusteltu heittely korvaa kriittisen keskustelun.

Riikka Ala-Harja:

Maahanmuutossa on aina ongelmia eikä älymystö niitä hyssyttele. Ongelmia koituu niin alkuasukkaalle kuin maahanmuuttajalle. Muuttajat joutuvat ottamaan kantaa uuteen maahan ja sen kulttuuriin, kantaväestö uuteen asukkaaseen, jolla ei ole samoja tapoja ja ajatuksia.

Kompastuskivi lienee siinä, että molemmat osapuolet saattavat luiskahtaa hakoteille, jos he eivät kohtaa toisiaan missään.

Olen asunut viisi vuotta ulkomailla, asun edelleen. Olen siinä erinomaisessa tilanteessa, etten joutunut pakenemaan mitään ja kotimaahan paluu on helppoa, mahdollista ja tulevaa.

Olen ennakkoluuloinen kantaväestöä kohtaan ja he ovat ennakkoluuloisia minua kohtaan. Olen ulkopuolinen ja se pistää vihaksi, mutta mitä useammin pääsen nauramaan yhdessä kanta-asukkaiden kanssa, sitä useammin suvaitsen, rentoudun.

Mitä enemmän minua on kutsuttu kylään uudessa maassa, sitä enemmän vihaiset ennakkoluuloni ovat väistyneet. Mitä enemmän minua on palveltu tasavertaisesti kaupoissa ja virastoissa, sitä enemmän on vähentynyt vastustukseni uuden asuinmaani käsittämättömiä systeemejä kohtaan.

Kuka tahansa syrjäytyy, turhautuu, tulee aggressiiviseksi, jos mikään tai kukaan ei tule vastaan ja tue. Tätä Vihavainen saattaa sanoa hyssytellyksi, mutta minusta vieraan vastaanotto on vastuunottoa, se on huolehtimista ihmisistä, siis meidän yhteiskunnastamme. Ne ovat suomalaisia arvoja mutta yhtä lailla kenen tahansa maapallolla elävän lajitoverin arvoja.

Älykkääseen integraatioon pitää panostaa, siihen pitää itsensä altistaa, niin kantaväestöön kuuluvan kuin uuden asukkaan.

Janne Saarikivi:

Maahanmuutosta on viime aikoina keskusteltu isoin otsikoin niin äly- kuin muiden -mystöjenkin voimin. Ei tätä nyt voi ihan hyssyttelynä pitää mielestäni.

Nähdäkseni ne, jotka äänekkäimmin haluavat "keskustella maahanmuutosta", haluavat oikeasti keskustella maahanmuuton oletetuista kukkahattupäisistä kannattajista. Heille he haluavat sanoa, että ennen sitä oltiin stalinisteja koko ronkka juu – ja puhista loukkaantuneena omahyväiseen nenäänsä.

Toinen piirre tässä "maahanmuuttokritiikissä" on, että kaikki keskustelu koskee islamilaisia maahanmuuttajia ja heidän oletettua radikalismiaan, joka muka kohta syöksee länsimaiset yhteiskunnat turmioon.

Ihmettelen tätäkin. Jotenkin ajattelisi, että atomipommi, ympäristökriisi ja muut nykymaailman todelliset kohtalonkysymykset olisivat pikemminkin tämän hienostuneen länsimaisen kulttuurin kuin rättiählämien aikaansaannoksia. Tämän upean kulttuurin, jonka mukamas uhkaavasta perikadosta nyt jo etukäteen vuodatetaan paljukaupalla katkerien patriisien kyyneleitä.

Hannu Väisänen:

Ensinnäkin: Suomessa ei ole mitään yhtenäistä, yksimielistä älymystöâ, niin kuin ei ole missään muuallakaan. Onneksi. Puhe suomalaisesta, yksiäänisestä älymystöstä viittaa narkolepsiaan.

Toiseksi: Maahanmuuttajia tai muukalaisia ei valita MENU-periaatteella, vaikka olisi miten innostunut panslavismista ja suolakurkuista!

Kolmanneksi: "väestön muuttumisesta aiheutuvat kustannukset" viittaa ainakin kahteen tunnettuun länsimaiseen sylttytehtaaseen.

Martti Koskenniemi:

Mutta Vihavaisen argumentti osuu kahdella tavoin ohi maalin. Ei ole suomalaisen älymystön – tai ylipäänsä suomalaisten – vallassa määrätä siitä, kuinka paljon ja millaista väkeä täällä aikanaan asuu.

Parhaimmillaan maahantuloa voi jossain määrin ohjailla. Toisaalta huoli länsimaisen kulttuurin kohtalosta on sekä passé että aina ollut olennainen osa - kukkivaa länsimaista kulttuuria.

Jyrki Kiiskinen:

On eri asia kannattaa kulttuurin monimuotoisuutta ja kaikkien ihmisten yhteisyyttä kuin kieltää laajamittaisen maahanmuuton ongelmat. Moni on tajunnut, ettei kansalle tee hyvää kököttää sulkeutuneen kotijärven rannalla ja tuijottaa omaa napaansa, vaan on parempi avautua ulospäin, niin kuin merikansoilla on ollut tapana.

Massiivisen maahanmuuton ongelmat ovat kokonaan toinen juttu. Totta kai ongelmia tulee, jos tulijoiden määrä lähestyy kymmentä prosenttia väestöstä ja kotouttamispolitikka epäonnistuu surkeasti, niin kuin esimerkiksi Ranskassa on käynyt. Seuraus on toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien identiteettikriisi. He eivät löydä paikkaansa yhteiskunnassa ja polttavat lähiöissä autoja.

Ja kun islamistit tarjoavat heille selkeää minäkuvaa, alkaa peli olla selvä. On tärkeää, ettei maahanmuutto paisu hallitsemattomaksi, mutta vieläkin tärkeämpää on keskustella kotouttamispolitiikan onnistumisesta.

Juuri sitä meidän pitäisi pohtia tosissamme, jos haluamme välttää Ruotsin ja Ranskan virheet – etenkin kun näyttää siltä, ettei oma väki riitä ikääntyvän yhteiskunnan pyörittämiseen, eikä takapuolen pesijöitä ole ruuhkaksi asti.

Maahanmuuton jääräpäinen vastustaminen on pään työntämistä pensaaseen. Kukaan ei voi kököttää loputtomiin kotijärven rannalla. Jonain päivänä on pakko huomata, ettei sitä ihanaa kotirantaa ole enää olemassa.

Annamari Vänskä:

Yksi Vihavaisen idoli on Oswald Spengler, tunnettu arvokonservatiivi. Ei siis ole kovin yllättävää, että kaiken pahan alkuna ja juurena Vihavaisellakin näyttäytyy tympeä ja aikansaelänyt vastakkainasettelu korkeaan ja matalaan kulttuuriin.

Toisin kuin Spengler, joka vastusti natsismia ja piti sitä "latteana kuin siperialainen aro", Vihavainen kuitenkin sortuu rasistisen ideologian levittämiseen verhoamalla sen aivan liian helppoon "älymystökritiikkiin".

Jos länsimaiden tuho on edessä, se ei tule tapahtumaan populaarikulttuurin vaan tämänkaltaisen muukalaisvihamielisyyden vuoksi.

Ullamaija Kivikuru:

Asiassa on kaksi sinällään erillisiksi asettuvaa piintynyttä käsitystä. Yhtäältä sellainen käsitys myy hyvin, että Suomessa hyssytellään "epämieluisista" asioista. Medialla on oma valitettava osuutensa "mediaseksikkäiden" yksinkertaistuksien levittämisessä.

Toisaalta islamin erityisyyttä korostetaan. Tässä asiassa pitäisi ensinkin tehdä ero islamin ja tiukkapipoisten islamistien välillä.

Ovatko Suomeen päätyneet tataarit, kosovolaiset, afgaanit vuosien ja vuosisatojen kuluessa aiheuttaneet meillä ongelmia? Median "valituissa paloissa" korostuvat yhtäältä poikkeustapaukset, toisaalta mainingit kaukaa muualta.

Kari Uusikylä:

Niin sanotun älymystön tulee ottaa rohkeasti kantaa asioihin, jos löytyy perusteltua sanottavaa. Maahanmuuton erittäin monimuotoisiin ongelmiin ei kuitenkaan ole olemassa pelkällä älyllä ratkaistavia kyllä–ei-ratkaisuja.

Älyä Suomessa riittää, viisaudesta on pula. Äly ja oppineisuus eivät kerro mitään varmaa yksilön moraalista tai kyvystä ratkaista sosiaalisia ongelmia. Esimerkiksi Hitlerin esikunnan jäsenet kuuluivat akateemiseen "älymystöön" tohtoreita riitti. Ryhmä keksi tehokkaan ja tulosvastuullisen ratkaisun oman kansansa puhtauden säilyttämiseksi.

Timo Valjakka:

Ei se hyssyttele ongelmia, mutta maahanmuutossa on kyse muustakin kuin ongelmista. Siihen sisältyy myös monia mahdollisuuksia. Joskus tuntuu, että hyvin monisäikeisistä asioista yritetään selvitä 'mutkat suoriksi' -eriaatteella ja parasta toivoen. Pitäisi puhua enemmän siitä miten voidaan kaataa muureja, estää gettoutumista ja vähentää maahanmuuttajien ja valtakulttuurin välistä hankausta. Mahdollisten ongelmien pohtimisen asemesta pitäisi varautua ratkaisemaan ongelmat siinä vaiheessa kun ne eivät vielä ole kovin suuria. Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja monokulttuuristen yhteiskuntien historiallinen taival taitaa olla takana päin.

Arno Kotro:

Professori Vihavainen kuuluu suomalaiseen älymystöön eikä hän selvästikään vähättele maahanmuuton ongelmia.

Astetta vakavammin: Älymystö-termi jää hämäräksi. Ne ihmiset, jotka itse lukisin älymystöön, eivät sivuuta maahanmuuttoon liittyviä ongelmia, jos kohta eivät lietso rasismia tai muukalaiskammoakaan.

On surullista, että maahanmuutto muutaman muun teeman ohella vaikuttaa kysymykseltä, josta ei voi käydä avointa ja argumentoivaa keskustelua. Eri ihmisten älytön niputtaminen samoin ajattelevien heimoiksi, leimojen lätkiminen, olkiukkoargumenteilla irviminen ja oikeaoppisuuden kapealta polulta hairahtuneiden pilkallinen kivittäminen ovat onnettoman keskustelukulttuurimme peruskauraa.

Kun argumentit korvataan asenteella ja aggressiolla, ei ole ihme, että monen mielestä on fiksuinta pitää pää matalana ja vetäytyä koko debatista.

Keskustelukulttuurimme ensimmäinen uhri on keskustelu itse.

Antti Alanen:

Kulttuuri on kylläkin tuomiopäivän julistajien piirissä rappeutunut jo muinaisesta Kiinasta ja antiikin Kreikasta alkaen, eikä loppua näy.

Puhe "älymystöstä" yhtenäisenä blokkina paljastaa kannanoton kuuluvan tahattoman parodian piiriin.

Matti Kalliokoski:

Ei ole hyssyttelyä, jos keskustelua vasta opetellaan. Laaja mielipiteiden kirjo on toivottavaa. Yksittäisen puheenvuoro arvo riippuu sen perusteluista, ei mielipiteen oikeaoppisuudesta. Vihavaisen puheenvuorossa on kiinnitetty huomiota lähinnä siihen, kuka puhuu ja kenen kanssa hän on eri tai samaa mieltä. Minua kiinnostaisi enemmän päästä kiinni hänen ajatteluunsa. Tarkoittiko Vihavainen maahanmuutolla avioitumisesta johtuvaa muuttoa Suomeen? Sehän on edelleen tärkeimpiä syitä tulla tänne. Muuton rajoittaminen uskonnon perusteella kuulostaa siinä yhteydessä kovin kummalliselta. Hän puhui somalialaisista. Ehkä hän siis tarkoitti muuttoa suojelun tarpeen perusteella. Pitäisikö suojelun tarvetta vähentää, jos kyseessä ei ole suomalaisen valtauskonnon edustaja? Se oli monessa maassa hyvä syy olla ottamatta vastaan 1930-luvun Saksasta pakenevia juutalaisia. Eniten tausta voidaan ottaa huomioon työperusteisessa muutossa. Siinä olen Vihavaisen kanssa samaa mieltä, että helpointa muutto on lähellä olevista kulttuureista kuten venäläisestä kulttuuripiiristä. Näinhän myös nykyään käy. Silloin on kuitenkin tärkeää, että voidaan tarjota muuttajille identiteetti, jossa yhdistyvät oma kulttuuritausta, jopa kieli sekä kuuluminen suomalaiseen yhteiskuntaan täysvaltaisena jäsenenä. Siksi tarvitsemme suomenruotsalaisuuteen rinnastuvaa suomenvenäläisyyttä ja suomalaista islamia.

Katja Boxberg:

Kysymys kirvoittaa vastakysymyksen; mikä älymystö? Suomessa kun ei ole aktiivisesti yhteiskunnalliseen debattiin osallistuvaa ja sitä tuottavaa kansanryhmää, jota muualla myös älymystöksi kutsutaan. Vihavaisen esittämät väitteet todistavat tästä surullisella tavalla.Vihavainen heittää perättömiä väitteitä, kuten "islam on aggressiivinen uskonto", ja sortuu karkeaan muukalaisvihamielisyyteen. Hän on näkemyksineen oiva esimerkki älymystön puutteesta Suomessa.

Älymystön arvomaailmaa leimaa ennen muuta suvaitsevaisuus. Vihavainen on rikkovinaan puhumattomuuden tabua, mutta todellisuudessa hän tekee itsestään surullisen ja nolon hahmon.

Markku Valkonen:

Spenglerin ennustus ei toteutunut eikä Huntingtonin visiolle näytä käyvän paljon paremmin. Tuskin Vihavaisenkaan maalaama synkkä näkymä toteutuu. Suomessa käydään populistisista puheenvuoroista huolimatta asiallista keskustelua maahanmuuton luomista pulmista.

Se ei ole hyssyttelyä, vaan pyrkii ongelmien ratkaisuun. Jyrkät äänensävyt ja stereotypioiden tarmokas viljely eivät vie hyviin tuloksiin, lukekaa tuoretta Juha Siltalaa.

Johanna Korhonen:

Vihavaisen virittämään epä-älylliseen, ennakkoluuloja ja stereotypioita vilisevään keskusteluun on vain kovin vaikea osallistua.

Palataan asiaan, kun Vihavainen esittää konkreettiset kysymykset ja täsmällisen luettelon niistä seikoista, joista hänen mielestään nyt pitää keskustella.


Leena-Maija Rossi:

Älymystöstä on tietenkin hankalaa puhua yksiäänisenä monoliittina (kuten Vihavainen tekee), mutta mielestäni on ylipäätään kestävä intellektuaalinen ratkaisu suhtautua kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin poliittisella sensitiivisyydellä.

Suomalaisessa keskustelukulttuurissa ei todellakaan hyssytellä esimerkiksi maahanmuuttoon ja feminismiin kohdistuvia negatiivisia näkemyksiä. Niille kyllä annetaan palstatilaa ja kuuluvuutta esimerkiksi mediassa. Nykyinen suomalainen sananvapauspolitiikka merkitsee usein erittäin loukkaavien ja/tai huonosti argumentoitujen näkemysten ilmaisemista. Amerikkalaisten konservatiivien retoriikasta juontava tapa käyttää termiä poliittinen korrektius on meillä löytänyt uutteria soveltajia myös itseään oletettavasti ei-konservatiiveina pitävien ihmisten joukosta.

Itse suosin termiä poliittinen sensitiivisyys. Se kuvastaa mielestäni eettistä pyrkimystä erojen kohtaamiseen siten, että erilaisuutta ei paikanneta vain toiseen, vaan myös itseen -tai ehkä pikemminkin juuri kohtaamiseen.

Kulttuurien kohtaamiset eivät tietenkään ole ongelmattomia, mutta neuvotteleminen ja erilaisuudesta oppiminen on mahdollista. Kaikille osapuolille.

Sitä paitsi suomalaisuus – ja laajemmin länsimaisuus –on koko historiansa ajan muotoutunut erilaisten kulttuurien kohtaamisessa (myös konflikteissa) ja vuorovaikutuksessa.

Mikä on vaihtoehto tasa-arvoisuuteen ja yhdenvertaisuuteen pyrkivälle yhteiskunnalle (jota ymmärtääkseni esimerkiksi feministit ja toimivan monikulttuurisuuden edistäjät tavoittelevat)? Sekä syntyperäisten suomalaisten että uusien suomalaisten eriarvoistaminen vaikkapa sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisyyden, ihonvärin ja uskonnon perusteella? Feministinä en voi kuin hämmästellä.

Kari Enqvist:

Jokaiselle lienee selvää, ettei maahanmuutto ole vailla kielteisiä puolia. Kumuloituessaan ne johtavat ongelmiin, jollaisia Suomen verrokeiksi kelpaavissa maissa, kuten Tanskassa ja Hollannissa, on jo esiintynyt.

Mutta kyllähän näistä ongelmista puhutaan. Sen sijaan puhe "älymystöstä" haiskahtaa. Mikä se on ja ketkä sitä Vihavaisen maailmassa edustavat? Kuka on sen mielipiteet mitannut ja hyssyttelyn punninnut?

Tällaiset roiskintaväitteet ovat yhtä syvältä kuin julistus uskonnon hiipumisesta rappion merkkinä.

Risto Pelkonen:

Älymystö on epämääräinen ja epäyhtenäinen joukko. Se ei yhdessä ole mitään mieltä.

Maahanmuuton ongelmien hyssyttele voi tarkoittaa lepsuilua joko maahanmuuton kannattajien tai vastustajien suuntaan.Ne eivät kiinnosta älypäitä eivätkä ole älykköjen agendalla. Siksi ei myöskään hyssytellä.

Katariina Numminen:

Ei hyssyttele, mutta ei liioin keskustele asiasta – maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja sen vaikutuksista, tulevaisuusskenaarioista ja niin edelleen niin aktiivisesti ja raikkaasti kuin olisi tarpeen.

Älymystö ja taide-elämä elää edelleen aika pitkälle yhtenäiskulttuurin aikaa ja unta. Toisaalta, erilaisissa monikulttuurisuushankkeissa haisee helposti paternalismi – on ehkä myös niin että maahanmuuttajien ja maahanmuuttajien toisen sukupolven on itse tehtävä aloitteita, ja siihen keskusteluun täytyy sitten yhtyä ja ryhtyä.

Pirjo Hiidenmaa:

On vaikea tietää, keitä tähän "älymystöön" kuuluu.

On monia tutkimushankkeita, joissa siirtolaisuutta – maahanmuuttoa, maastamuuttoa – tutkitaan eri lähtökohdista. Uskoisin, että aihetta voidaan lähestyä kiihkottomasti.

Jos hyssyttelyksi nimitetään sitä, että ihmiset – ne älymystöläiset – eivät suostu keskustelemaan leimaavasti tai yleistyksin, niin kyllä sitten hyssytellään. Analyyttistä, dokumentoitua keskustelua voi ja pitää käydä kaikista aiheista.

Yleensä keskusteluissa on vaikeutena – ja samalla rikkautena – se, että ihmiset tulevat eri näkökulmista aiheeseen. Joku on tutkinut vuosia aihetta, analysoinut ilmiötä ja määritellyt käsitteitä. Toisella on omia kokemuksia ja kolmas on kuullut muilta. Näitä lähtökohtia on joskus vaikea sovitella yhteen.

Silja Rantanen:

Koska maahanmuuttajia kohtaan on niin paljon kielteisiä asenteita, on vastuullista olla lausumatta ääneen kaikkea, mitä ajattelee maahanmuuton sosiaalisista vaikutuksista. Tämä koskee yhtä hyvin älymystöä kuin kaikkia ihmisiä. Mitä valistuneempi ihminen, sitä todennäköisemmin harkitsee sanomistensa vaikutuksia. Stereotypioiden välttely vähentää stereotypioita. Siitä, että yritetään vaikuttaa hyviltä ihmisiltä, seuraa, että tehdään hyvää.

Vihavaisen kritiikin näkökohtiin törmää jatkuvasti, eikä niiden esittäminen vaadi siviilirohkeutta. Kun älymystön edustaja kritisoi yhteiskuntaa, voi käydä, että asiantuntemus yhdellä alalla työntyy asiantuntijuudeksi noin ylimalkaan.

Vihavainen ei ole yhdyskuntasuunnittelun asiantuntija. Hän ei kykene suhteuttamaan lähiöiden sosiaalisia ongelmia suomalaisen kaupunkirakentamisen historiaan. Sosiaaliryhmien epätasainen jakautuminen kaupungeissa on vanhempi ongelma kuin maahanmuutto. Se ei poistuisi, vaikka rajat suljettaisiin kokonaan.

Oswald Spenglerin Länsimaiden perikato liittyi kiinteästi julkaisuajankohtaansa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Se on kulttuurin tulkintaa eikä teoriaa. Nyky-Suomen väestöpolitiikkaa en ryhtyisi sen pohjalta ratkomaan.

Sirpa Kähkönen:

Spengleriläinen kulttuuripessimismi oli Suomessa ja Saksassa suosittua maailmansotien välisenä aikana konservatiivisen älymystön piirissä: esimerkiksi AKS:n heimohenkeä ruokki osaltaan nimenomaan Spenglerin ajattelu.

Ahtaaseen nationalismiin liittyy aina vieraan pelko; 1930-luvun todellisuudessa peikkoja oli kaksi: bolshevismi ja juutalaisuus. Nykyajan spengleriläinen näyttää löytävän uhkan islamin suunnalta.

Ei ole hyssyttelyä, jos ei lähde mukaan yksinkertaistuksiin. Spenglerin ajatusten uusi nousu näyttää liittyvän vaiheeseen, jossa edistyksestä ei enää puhuta; koko termiä ei enää tunneta.

Nähdäkseni tulevaisuudenuskoa länsimaista eivät ole vieneet islamilaiset vaan kvartaaleihin jaettu kapitalismin todellisuus. Sikäli maahanmuutto ei ole kriittisen älymystön keskeisin huolenaihe, vaan juuri pessimismi ja sen lietsoma antirationaalinen vihamielisyys.

Harri Hautajärvi:

En usko, että ns. suomalainen älymystö hyssyttelee maahanmuuton ongelmia, mutta sen sijaan uskon, että ongelmia ei kunnolla tunneta, ja se johtunee osittain siitä, että älymystö ja maahanmuuttajat asunevat paljolti eri alueilla.

Kannatan silti keskustelun lisäämistä, sillä olisi tekopyhää jeesustelua väittää että mitään ongelmia ei olisi, sillä joka maassa on ongelmia sekä kantaväestön että maahanmuuttajien keskuudessa, ja meillä on nyt tulevan maahanmuuton osalta erinomainen mahdollisuus välttää muissa maissa tehtyjä virheitä.

Tuskin kukaan kiistää sitä, että mitä enemmän Suomeen tulee maahanmuuttajia maista, jotka mahdollisimman paljon poikkeavat suomalaisesta yhteiskunnasta, sitä enemmän tulee myös erilaisia ristiriitoja. Ja tuskin kukaan kiistää sitä tosiseikkaa, että monissa niissä Euroopan maissa, joissa asuu paljon islamilaisista maista tulleita siirtolaisia omissa, pahimmillaan räjähdysherkissä betonilähiöissä, on ilmennyt monenlaisia ongelmia – pahimmillaan kaduilla vallitsee sotatila, eikä esimerkkejä tarvitse hakea Ruotsia kauempaa.

Tuloksena on noidankehäilmiö, joissa betonilähiöt ja niiden asukkaat leimautuvat entisestään, ja maahanmuuttajalasten ja -nuorten identiteetti haavoittuu jo varhaisessa vaiheessa, vahvistaen erillisyyden kokemusta ja halua turvautua omaan kulttuuriin ja uskontoon.

Kyse on äärimmilleen päästetystä segregaatiosta, ja sama ilmiö on tuttu jo vuosikymmenien takaa muun muassa Yhdysvaltojen värillisten ja maahanmuuttajien ongelmalähiöistä, joihin ovat kasaantuneet kaikki ongelmat. Tämä on se todellinen uhka, jota Timo Vihavainen tarkoittaa slummiutumisen vaaralla, ja tästä on Suomessa toistaiseksi vasta melko pieniä merkkejä näkyvissä.

Kannatan Suomen väestöpohjan laajentamista ulkomailta muuttavilla ihmisillä, mutta maahanmuuttoa ja kotouttamista pitäisi suunnitella nykyistä paremmin. Maahanmuuttajien ei pitäisi antaa eristäytyä omiin lähiöihinsä, oman kulttuurin ja uskonnonturvaan, vaan heidät pitäisi sekoittaa asumaan kantaväestön kanssa. Kyse on paitsi mm. sosiaalisista tavoitteista myös asuntopolitiikan, kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin keinoista.

Saksassa on todettu seikka, josta Suomessa ei ole puhuttu: Saksaan työläisiksi tulleen turkkilaisväestön väitetään melko lailla pysähtyneenkulttuurillisessa kehityksessään, uskontoa ja moraalia koskevissa näkemyksissään vaiheeseen, joka vallitsi Turkissa heidän muuttaessaan sieltä, kun samanaikaisesti arvomaailma Turkissa on liberalisoitunut huomattavasti 1960-luvun jälkeen (kunnes ääri-islam alkoi saada valtaa viime vuosina). Siis pahimmillaan maahanmuuttajat käpristyvät ja koteloituvat omaan kulttuuriinsa siitä turvaa hakien, ja tuon kulttuurin uudistuminen jämähtää paikalleen, perinteet ja uskonto sekoittuvat samaksi.

On usein sanottu, että Kaukoidästä länsimaihin tulleet aasialaiset ovat sopeutuneet hyvin länsimaisiin yhteiskuntiin ja pärjänneet mainiosti, myös Suomessa, ja sanotaan että aasialaiset sopeutuvat muutoksiin monia muita helpommin, ja että uusissa kotimaissaan he eivät lietso aggressiivisuutta eivätkä moralisoi äänekkäästi kantaväestön elämäntapoja. Olisi mielenkiintoista saada tutkimustuloksia siitä miten eri maista ja kulttuureista tulleet maahanmuuttajat ovat sopeutuneet Suomeen ja pärjänneet.

Sanomakonserni on kovasti pumpannut mediansa kautta Timo Vihavaisen mielipiteitä. Kuuntelin osan haastattelusta, jossa Helsingin Sanomien toimittaja haastatteli ihailevaan sävyyn Vihavaista lehtensä toimituksessa sijaitsevassa Radio Helsingissä.

Vihavainen on oikeassa monessa asiassa, mutta useiden haastattelujen perusteella minua ovat jääneet ihmetyttämään jotkut hänen näkemyksensä: Vihavainen mm. kokee feminismin menneen aivan liian pitkälle Suomessa. Hän alleviivaa kuuluvansa "tietysti" Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Radiohaastattelussa Vihavainen myös ilmaisi pettymystään kirkon moniarvoistumiseen, sillä "kohta koiratkin voivat mennä keskenään vihille", viitaten tällä homo- ja lesbopariskuntien parisuhteen siunaamista koskeneeseen keskusteluun.

Tällainen julkinen puhe asettaa Vihavaisen samaan kategoriaan Perussuomalaisten kansanedustajan Pentti Oinosen kanssa, joka vertasi homojen parisuhdetta eläimiin sekaantumiseen, kuten myös kansanedustaja Maija-Liisa Lindqvist, joka ei puhunut koiran vaan sian kanssa elämisestä. Junttikansanedustajilta ei hyväksytty heidän yhtä kansanosaa halveksivia puheitaan, mutta miksi samanlainen äärikonservatiivinen julistaminen hyväksytään Helsingin yliopiston professorilta?

Muun muassa näiltä osin Vihavainen sijoittuu samaan leiriin muiden feminismiä ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustavien, vanhojen koti–uskonto–isänmaa -arvojen puolesta vaahtoavien konservatiivien kanssa, ja se vie uskottavuutta häneltä.

Timo Vihavainen on kertonut selkeästi karsastavansa yhteiskunnan muuttumista monikulttuurisemmaksi ja moniarvoisemmaksi, nimittäen sitä tuhon tieksi, joten unelmoiko hän paluusta 1950-luvun Suomeen, jossa miehet olivat miehiä, naisilla oli oma paikkansa lieden ääressä, kansa kävi vielä jumalanpalveluksissa, homot eivät hilluneet vaan ymmärsivät olevansa sairaita ja pysyivät yksikseen piilossa, eikä rodullisesti puhtaan suomalaiskansan keskuuteen ollut päästetty mitään neekereitä?

Laura Kolbe:

No ei hyssyttele – ensinnäkään, mitään "suomalaista älymystöä" ei ole olemassa Vihavaisen idealisoimassa muodossa (jos sellainen olisi, T.V.

itse olisi sen itseoikeutettu jäsen...), luomassa yhtä ja/tai monoliittista mielipidettä.

Julkisuudessa eniten monikulttuurisuusasiassa huomiota saaneet suomalaisen älymystön edustajat ovat tohtorit Halla-Aho ja Vihavainen. Kumpikaan ei edusta ymmärtääkseni hyssyttelylinjaa.

Toiseksi, maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat kaksi eri asiaa.

Näille nurkille on vuosisatojen ajan muutettu – ja täältä on lähdetty pois. Niin sanottu suomalainen kulttuuri on muodostunut tästä liikkeestä – mitään "omaa" ja "aitosuomalaista" ei Jumala ole tänne luonut, vaan ruotsalaiset, germaaniset, balttilaiset, venäläiset, ja tätä nykyä anglosaksiset virikkeet ja tulijat ovat suomalaisuutta muokanneet.

Monikulttuurisuus tuo siihen etnisen ja uskonnollisen kirjon. Se on ulottuvuus, jota emme pohjoismaissa ole kokeneet ennen toisen maailmansodan jälkeistä aikaa, siirtomaataustan puuttumisen vuoksi. Siksi tilanne on hämmentävä.

Maailma on nykyään avoin meille ja muille – ihmisillä on oikeus (ja joskus pakko) hakea uuden elämän edellytyksiä muualta. Tulijoita on tännekin. Heitä on, sosiaalisesta ja kulttuurisesta tausta riippumatta, kohdeltava ihmisinä ja kunnioittavasti. "Älymystö" ymmärtääkseni lähtee tästä, ihmisoikeudellisesta, ehkä peräti syväkristillisestä humaanista ajattelusta: rotu tahi uskonto ei saa olla syrjinnän ja halveksunnan syy.

Vihavainen kumppaneineen ajatelkoon toisin, mutta kestäköön myös kritiikin.


Juha Vakkuri:

Ns. älymystön (oikeammin: kansainvälisten kysymysten kanssa tekemisissä olevien) myönteinen mielipide maahanmuuttoasiassa on vaatimaton, mutta realistinen vastapaino huomattavasti monilukuisemmalle ennakkoluuloisten joukolle.

Suomen kansa ja kulttuuri sekä verenperintö on niin sisäsiittoinen ja homogeeninen, että kaikki lisäykset ulkoapäin ovat hyväksi. Kuten aikaisemmin juutalaiset, turkkilaiset, venäläiset, ruotsalaiset, saksalaiset jne. ovat rikastuttaneet Suomen kulttuuria, tulevat nykymuuttajat (muun muassa aasialaiset ja afrikkalaiset) tekemään saman. Lisäksi he ovat varmistamassa sitä, että suomalaiset eivät käpristy ihastelemaan oman pienen napansa erinomaisuutta.

Maahanmuuttajat eivät vie suomalaisilta työpaikkoja. He eivät myöskään muodosta slummeja tai ghettoja, ellemme me suomalaiset tee sitä heidän puolestaan.

EN OTA KANTAA

Max Arhippainen:

Olen Tieto-Finlandia -palkintoraadin jäsen, ja olen luvannut olla ottamatta kantaa ehdokaskirjoihin julkisesti.

Juha Seppälä:

Asiasta voitaisiin keskustella enemmän, mutta ongelma tuskin on pelkistettävissä suomalaisen älymystön hyssyttelevyyteen.

Professori Vihavaisesta en alustajana oikein innostu, koska hänen lähtökohtansa vaikuttavat kovin chauvinistisilta. Hänhän mm. kirjoittaa kirjassaan, että "Seksuaalinen häirintä on merkillinen kuminauhakäsite, jota voi verrata aikoinaan meillä vilkkaassa käytössä olleeseen ´neuvostovastaisuuteen`." ja että "Hedelmällisen kauden mentyä luonto muovaa naisen vartaloa viestittääkseen uroksille, ettei tähän kohteeseen enää kannata haaskata ammuksia."

Minulla henkilökohtaisesti ei ole kielteisiä kokemuksia maahanmuuttajataustaisista ihmisistä, umpisuomalaisista aivan tarpeeksi. Tiedän kuitenkin tuttavapiiristäni tapauksia, joissa asenteet ovat muokkautuneet huonojen kokemusten, esimerkiksi jälkeläisiin kohdistuneiden ryöstöjen vuoksi. Käytännössä koko elämänsä Ranskassa asuneet sukulaiseni eivät ole yhtään innostuneita pohjoisafrikkalaistaustaisten nuorten käytöksestä, ja tuskin kaikki ruotsalaisetkaan kaikista serbeistä, pari esimerkkiä mainitakseni.

Kyllä – yleisesti ottaen maahanmuuttoon liittyvien kysymysten liepeillä leijuu tabun pistävää tuoksua.

Anna Kontula:

Kysymys on asetettu väärin: ei meillä käydä mitään älyllistä keskustelua siirtolaisuudesta. Jos sellaista olisi, se lähtisi huomiosta, että maahanmuuttoon liittyy sekä toivottavia että kielteisiä piirteitä ja että näihin kumpaankin voidaan vaikuttaa poliittisilla valinnoilla.

Suomalaisen maahanmuuttokeskustelun suurin ongelma on se, että siinä pääsevät ääneen vain suomalaiset intressit - työvoiman riittävyydestä huolestuneet ekonomistit, pakolaistyön merkitystä korostavat ihmisoikeuspuuhastelijat ja sosiaalisten ongelmien kasvua pelkäävät perussuomalaiset.

Sen sijaan meillä ei keskustella siitä, missä määrin siirtolaisuudessa on kyse ihmisten heikon aseman hyväksikäytöstä tai miten siirtolaisuus aiheuttaa valtavia tragedioita, kun perheiden on hajottava selviytyäkseen. Ei puhuta myöskään siitä, miten riisto on itse asiassa siunattu valtioiden siirtolaispoliittisissa linjauksissa ja siten meidän poliitikkojemme työtä.

Minusta pitäisi pohtia, miten toteutettaisiin ihmisten vapaa liikkuvuus mutta samalla pidettäisiin huolta, että mahdollisimman harvan olisi pakko muuttaa leivän perässä. Pitäisi pohtia, miten etninen syrjintä syntyy ja miten asiat voitaisiin hoitaa toisin.

Atro Kahiluoto:

Valitsin vaihtoehdon "en ota kantaa", koska kysymys on liian monisyinen vastattavaksi vaihtoehdoilla "kyllä" tai "ei". Kulttuurien ja kansallisuuksien sekoittuminen on tämän ajan ilmiö, halusimmepa sitä tai emme. Se koskee enemmän tai vähemmän koko ihmiskuntaa ja se tulee välttämättä yhä lisääntymään. Jo pelkästään väestönkasvu johtaa siihen, mutta myös muu maailman pieneneminen.

Ensimmäinen, toinen ja kolmas maailma ovat olemassa jo nyt päällekkäin ja limittäin eri maissa, eivät enää maantieteellisesti erillään. Samoin uskonnot, kielet ja kulttuurit. Maahanmuutolla on sekä myönteisiä että kielteisiä seurauksia, mutta joka tapauksessa maahanmuutto on iso kulttuurinen murros. Maahanmuuton aiheuttamista ongelmista pitäisi puhua enemmän ja avoimemmin ja sen aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen pitäisi panostaa paljon enemmän lähtien kuitenkin siitä, ettei maahan muuttoa ja kulttuurien sekoittumista voi eikä pidä estää.

Kristiina Rikman:

En ole keskustellut suomalaisen älymystön kanssa maahanmuuton ongelmista.

Tommi Uschanov:

Verbi "hyssytellä" viittaa siihen, että joku yrittää estää käynnissä olevaa keskustelua. Mitään (asiallista) keskustelua ei kuitenkaan edes yritetä käydä.

"Maahanmuuttokriitikoiden" mukaan heitä vainoava salaliitto on levittäytynyt kaikkialle mediaan ja kulttuuriin. Mutta kun heidän antaa kertoa viestinsä juuri sellaisena kuin he haluaisivat sen välittyvän kuulijoilleen, tuloksena on uhoavaa mölinää, sekavia kauhukuvia sekä kokoelma tilastotietoja, joista osa on keksitty täysin omasta päästä ja osa vain tulkittu tarkoitushakuisesti väärin.

Sääli, koska keskustelulle olisi suuri tilaus. Sitä ei kuitenkaan ole luvassa. Kun esimerkiksi Osmo Soininvaara yritti viime keväänä avata täysin rauhallisesti ja asiallisesti faktapohjaista keskustelua maahanmuuton ongelmista, mutta ei ollut juuri samaa mieltä kuin "maahanmuuttokriitikot", alkoi heti silmitön loanheitto ja kohellus.

Kun Soininvaara esimerkiksi kyseenalaisti maahanmuuttokriittisten suosiman väitteen, että islam on pedofiliaa ihannoiva uskonto, se onnistuttiin kääntämään muotoon "Soininvaara hyväksyy pedofilian". Tätä levitettiin totuutena ulkomaita myöten. Tällaista on julkinen maahanmuuttokeskustelu Suomessa vuonna 2009. Timo Vihavaisen oppinut kulttuurifilosofinen hienostuneisuus on hyvin kaukana.

Suomen älymystö on Vihavaisen mukaan hurahtanut monikulttuurisuuteen ja feminismiin kuten se 1970-luvulla hurahti stalinismiin. Tästä on tarkoitus vetää syvällisiä opetuksia, mutta Vihavainen ei muista, että 1930-luvulla älymystö oli samalla tavalla hurahtanut kansalliskiihkoon ja ulkomaailmaa epäluuloisena pälyilevään muukalaisvastaisuuteen.

Tämä rinnastus on siksikin huomionarvoinen, että hurahduksen taustalta löytyi aivan oikea ja todellinen syy: laajenemaan pyrkinyt Stalinin Neuvostoliitto. Suomi selvisi sen uhasta, mutta kiihkoilijoista huolimatta, ei heidän ansiostaan. Samalla tavoin ääri-islamilaisuus on aivan aito uhka liberaalille länsimaiselle elämäntavalle, mutta jos siitä selvitään, tämäkin tapahtuu "maahanmuuttokriitikoista" huolimatta eikä ansiosta.

Feminismivertaus on puolestaan kiehtova, koska "kriitikoista" tulee usein mieleen juuri feminismi stereotyyppisimmässä ja kehnoimmassa muodossaan.

Kun omaa viestiä ei osata pukea sanoiksi ilman että alinomaa haastettaisiin kaikkien kanssa riitaa, sanoma ei mene perille. Kun kannatusta ei omien taktisten möhläysten takia näin pääse syntymään, siirrytään esiintymään vainottuina uhreina.

Keskustelua luonnehtii poikkeuksetta jyrkkä kahtiajako. Jos et kannata meidän kantaamme tai edes pidät sitä liian ehdottomana ja yksisilmäisenä, olet automaattisesti vihollisemme. Maahanmuuttoa ja vieraita kulttuureja voi joko vastustaa jyrkästi tai ihannoida kritiikittömästi, mutta mitään kolmatta kantaa näiden puolivälistä ei löydy.

Näin vaikkapa tutkija Olli Löytty, joka on suhtautunut yhtä kriittisesti sekä maahanmuuttajavastaisuuteen että vieraiden kulttuurien naiiviin palvontaan ja tuputtamiseen, ei ole saanut huomiota, jonka olisi ansainnut. Vihavaisellekaan hän ei kelpaa auktoriteetiksi, mutta sen sijaan kyllä Samuel Huntington, jolta Etelä-Afrikan apartheid-hallitus vielä 1980-luvulla tilasi rotusortoa puolustavia lausuntoja.

Vihavaisen ihailu Venäjää kohtaan häkellyttää sekin. Kukaan, joka on nähnyt räikeyttään rääkyviä venäläisiä iltapäivälehtiä, tai katsonut lakkaamatonta sievistelevän hömpän hyökyaaltoa joka on venäläinen televisio, voi tuskin omaksua ajatusta, että Venäjällä vakavahenkinen korkeakulttuuri ja älyllinen keskustelu olisi suuremmassa arvossa kuin muualla.

Venäjä – jossa ylväänä ja ylevänä esiintyvä nukkavieru tyhjänpäiväisyys näyttelee niin suurta roolia, että sille on kielessä oma sana, poshlost – on mahdollisimman outo malli, jos halutaan suurta kulttuurista vakavoitumista. Se, että vakavoitumisen vaatija onnittelee itseään kylmästä ja selvänäköisestä realismista ja leimaa vastustajansa harhaisiksi haaveilijoiksi, ylittää parodian. Tilanne on kuin Gogolin novelleista.

Minna Tawast:

Kaipaisin määritelmää tälle Vihavaisen älymystölle ja kaipaisin määritelmää hyssyttelylle.

Kyllä suomalaisessa julkisessa keskustelussa ("älymystö"?) on tullut esille useitakin maahanmuuttoon liittyviä ongelmia ja niistä on keskusteltu mielestäni paljonkin. Eri asia sitten on, onko keskusteltu siinä sävyssä kuin Vihavainen toivoo.

Yhtä provokatiivisia ja ontuvin perusteluin varustettuja väitteitä kuin Vihavaisen on ollut harvemmassa. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö Vihavaisen tavoin ajattelevia olisi muitakin. Ja tässä on ehkä ollut se "hyssyttelyn" paikka: monikulttuurisuus ja esimerkiksi islam herättävät länsimaissa voimakkaita tunteita ja niiden kieltämisellä ei asiaa paranneta.

On jaksettava kuunnella ja argumentoida asiallisesti.

Antti Nylén:

En pidä kysymyksen sanavalinnoista "hyssytellä" ja "älymystö". Jälkimmäinen sana on tässä, kuten aika usein nykyään, kielteisessä merkityksessä.

Eikö esimerkiksi Vihavainen itse katso kuuluvansa "älymystöön"? Hyssyttely taas on vaientamista, sensuuria, enkä näe sellaisesta merkkejä.

Itse asia on tietysti tärkeä ja monimutkainen. Tosin siitä ei varsinaisesti tarvitse "keskustella". Ainakaan ei pidä pohtia, pitäisikö maahanmuutto sallia vai kieltää. Suomeen joka tapauksessa tulee lähivuosikymmeninä paljon ihmisiä muista maista ja kulttuureista, koska he eivät voi asua siellä missä ovat sattuneet syntymään. Tätä ei voi estää tapahtumasta.

Mutta mitä sitten tapahtuu, miten siihen voisi vaikuttaa? Nämä ovat oikeita kysymyksiä.

En ole lukenut Vihavaisen kirjaa, mutta jos hänen tilanneanalyysinsä on sellainen kuin toimittajan johdannossa (uskonnon merkitys hiipuu, kulutuskulttuuri ja tyhjä hedonismi yleistyvät, korkeakulttuuri rapistuu), se on varmasti oikea.

Lisäksi näyttää siltä, että hänen (kuten järjestään muidenkin "maahanmuuttokriitikoiden") kritiikkinsä on pelkkää islamofobiaa. Siihen ei sisälly poliittista näkemystä eikä yhteiskunnallista ohjelmaa, ei oikeastaan edes rasismia tai muuta syrjivää ajattelua.

Se on kauhua ja kateutta, jota uskontonsa menettäneet ja sitä ehkä kaipaamaan jääneet tuntevat ajatellessaan uskontoa ja uskovia.

Suositteleekohan Vihavainen kristinuskon elvyttämistä? En oikein usko, mutta olisin ilahtunut, jos hänen kirjassaan olisi tässä asiassa tunnustuksellinen sävy. Sitä pitäisin rehellisyytenä, vaikka "kristinuskon elvyttäminen" on jo ajatuksena tulvillaan epätoivoa.

Se, että Vihavainen suhtautuu suopeasti venäläisiin maahanmuuttajiin, viittaa kuitenkin toiseen suuntaan. Venäläiset ovat OK, koska he ovat vähintään yhtä maallistuneita kuin me. Heillä ei ole uhkaavaa uskontoa.

Islam taas kauhistuttaa "meitä", koska "heillä" on Jumala. Meillä ei ole enää mitään, paitsi mp3-soittimia, Big Brother ja Kokoomus.

Meillä ei ole enää mitään suojeltavaa eikä mitään millä puolustautua. Olemme jo hävinneet. Voimme vain rakentaa huteria risuaitoja ympärillemme "rajoittamalla maahanmuuttoa".

Kristillinen ajatus yhteisöstä – kaikki kansat yhtyvät Kristuksessa, vaikka eroaisivat kaikessa muussa – olisi paras ajattelun lähtökohta tai yleinen malli tulevan monikulttuurisen Suomen pohjaksi.

Tietysti tämä on monen mielestä naurettavaa puhetta.

Olen kuitenkin kokenut ja nähnyt tuollaista aitoa "yhteisöllisyyttä" monena sunnuntaina messussa. Suomen katolisessa hiippakunnassa, johon kuulun, vain noin puolet jäsenistä puhuu äidinkielenään suomea. Toisessa puolikkaassa kulttuuripiirteiden ja kielten sekamelska on suuri. Silti päämessut pidetään aina suomeksi, ja seurakunta todella on yhtä, vaikka kaikki messuun osallistujat eivät edes kunnolla ymmärrä, mitä pappi, itsekin yleensä "maahanmuuttaja", puhuu.

Tervetuloa mukaan!

Mirkka Lappalainen:

En usko, että "suomalainen älymystö" juurikaan ajattelee koko asiaa.

Kaari Utrio:

Ehkä suomalainen älymystö asuu muilla alueilla kuin maahanmuuttajat, eikä tiedä mistä puhuu, kun kokemus on rajoitettu.

Näin on ainakin omalla kohdallani. En juuri tunne maahanmuuttajia, joten en lausu arvosteluja.

Teivo Teivainen:

Mikä on tämä mystinen älymystö, jonka virheiden listaamisesta on tullut erilaisten oikeistoajattelijoiden pääasiallista ajanvietettä?

Tarvitseeko sen älymystön onnettomista mielipiteistä edes olla kovin huolissaan, kun ne kerran ovat toistuvasti virheellisiä ja epäisänmaallisia?

Onneksi älymystölle on syntynyt vihdoin vastavoimakin. Feministien ja somalien salaliittoja perkaava 2000-luvun Antti Rokka, peloton blogikirjoittaja ja ylpeä Audin omistaja: Maahanmuuttokriitikko.