Aamulehti: Almujen varassa

Aamulehti: Almujen varassa 23.4.2010

Valentin Valcianu on romanialainen perheenisä, joka elättää kolmea lastaan kerjäämällä vaimonsa kanssa Tampereen kaduilla.

Jäätävä tuuli viiltelee ihoa, kun romanialaisen perheenisän työpäivä alkaa Tampereen Hämeenkadulla.

Valentin Valcianu asettelee suurta muovista kassia katukiveykselle kauppahallin ovensuuhun. Kassissa on vilttejä ja kankaita, jotka palvelevat yöllä sänkynä, päivällä istuimena.

Kassin päälle istahdettuaan Valcianu vetäytyy paksun takkinsa hupun suojaan ja jää odottamaan, että joku ohikulkijoista pudottaisi rahaa villakäsineiden pitelemään pahvimukiin.

Kadun toisella puolella nojaa sähkökaapin seinään Valentinin vaimo Irina. Hän on kääriytynyt vilttiin ja nostanut kadulle pienen valokuvakehyksen, jossa virnistelevät 12-vuotiaat kaksospojat Armando ja Rolando.

Asioiden toimittajan ja kuvaajan seuratessa pitkän tovin etäämmältä vain yksi pyöräilevä nuorimies jarruttaa Irinan luona. Valentinin kuppi pysyy tyhjänä.

Kumpikin istuu hievahtamatta katse maahan suunnattuna. Ohi kulkevat lapset katsovat kohti ihmeissään, mutta aikuiset kiirehtivät eteenpäin. Hyvinvointivaltion kasvateille kerjäläisten näkeminen tekee vielä muutaman vuoden harjoittelunkin jälkeen tiukkaa.

Pian heidän kohtaamistaan on mahdotonta välttää, sillä kesästä on tulossa ennätyksellinen. Helsingissä arvioidaan olevan jo nyt vähintään 200 kerjäläistä. Vielä kolme kesää sitten heidät laskettiin muutamissa kymmenissä. Tampereellekin kerjäläisiä tulee enemmän kuin koskaan.

Johtaako Valentinin ja Irinan auttaminen siihen, että kerjäläisiä on kohta jokaisessa kadunkulmassa? Päätyvätkö sentit rikollisliigojen taskuun?

Vastausta lienee syytä kysyä heiltä itseltään.

Se ei olekaan aivan yksinkertaista. Vaikka tulkki Alin Simniceanu on sen sortin mies, että puhuu kuolleetkin henkiin, Tampereen keskustassa kerjäävät romanit eivät halua puhua toimittajille. Lehtiväki kirjoittaa kuitenkin mitä lystää, ja useimmiten se on jotain ilkeää ja ikävää.

Myös Valentin ja Irina ovat pitkään tätä mieltä. Vasta sitkeän taivuttelun jälkeen, yön yli nukuttuaan, he suostuvat kertomaan, miksi ovat jättäneet kaksoset ja 6-vuotiaan Jasmin-tyttärensä Valentinin vanhempien huomaan ja raahustaneet kauas Suomeen almujen toivossa.

Ensin täytyy kuitenkin varmistua siitä, että heidän tarinaansa voi luottaa.

Sosionomi Marjatta Vesalainen on kulkenut Helsingin kaduilla kaksi vuotta ja tutustunut sinä aikana yli kahteensataan Romanian romaniin. Nyt hänen työparinaan kulkee romanialaissyntyinen Anca Loredana Enache.

Kadulla on oltu lähes päivittäin. Useimmiten on vain juteltu, toisinaan mukana on kulkenut ensiapulaukku.

Helsingin diakonissalaitoksen tekemän työn tilasi kaksi vuotta sitten Helsingin kaupungin sosiaalitoimi. Siellä oltiin perin tuskastuneita siihen, että kerjäämisestä seuranneita ongelmia tuli vastaan päivittäin. Missään ei kuitenkaan ollut ohjeita, miten monenkirjavia pulmia tuli ratkaista.

Vesalainen on itsekin asunut Romaniassa ja käynyt useaan otteeseen myös romanien asuttamissa kylissä. Niin Suomessa kuin Romaniassakin näkemänsä perusteella hän on vakuuttunut siitä, että kerjääminen on seurausta äärimmäisestä köyhyydestä, ei etnisestä taustasta johtuvasta "kulkemisen halusta".

- Romaniassa elää hyvin rikkaitakin romaneja, mutta köyhät asuvat sellaisissa asunnoissa, joissa suoraan sanoen kuvotti olla edes viittä minuuttia. Jos talossa ei ole edes lattiaa, se muuttuu sateella mutavelliksi. Siinä ihmisten täytyy yrittää elää ja kasvattaa lapsiaan.

Perusongelma on se, että romanit ovat yhä 2000-luvulla kotimaassaan laajan syrjinnän kohteena. Heitä pakkosiirretään edelleen elinkelvottomille alueille. Töitä ei ole enää edes pimeillä markkinoilla.

Koulu on onneksi ilmainen, mutta sadoiltatuhansilta sekin jää väliin vanhempien raahustaessa ympäri Eurooppaa.

- Kun ei ole luku-eikä kirjoitustaitoa, tietämättömyys on valtaisaa ja isoja päätöksiä tehdään kuulopuheiden varassa, Vesalainen sanoo.

Kerjäläiset törmäävät väistämättä siihen, ettei todellisuus Suomessa vastaa odotuksia.

- Tänne tulemisessa ei ole järkeä. Toisaalta ei ole järkeä jäädä Romaniaankaan, jos ei saa työttömyyskorvausta, toimeentulotuki on 20 euroa kuussa, lapsilisä 10 euroa ja mahdolliset palkatkin niin pieniä, etteivät ne riitä elämiseen, Vesalainen sanoo.

Palataan takaisin Tampereen kadulle. Valentin Valciano on hämmästynyt kuullessaan monen suomalaisen ajattelevan hänen keräävän rahaa rikollisliigoille tai teeskentelevän varatonta. Hän toivottaa epäilijät tervetulleiksi Romaniaan katsomaan, millaisissa oloissa siellä eletään.

Hän kertoo asuvansa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa talossa, jossa on sähköt ja pieni kamiina, mutta ei minkäänlaista viemäröintiä. Vesi noudetaan pumpusta kadulta.

Talo on Vilcean läänissä, Länsi-Romaniassa. Sen tarkempaa sijaintia lehtiväen ei kuulemma tarvitse tietää.

Hän lähti vaimonsa kanssa Suomeen maaliskuun alussa siinä uskossa, että täältä löytyisi töitä. Valentino kysyy toimittajalta ja kuvaajalta moneen otteeseen, mistä työtä voisi etsiä. Häntä näyttää aidosti hämmästyttävän, että työstä on pulaa suomalaisillakin.

- Meille sanottiin, että täällä voisi poimia mansikoita ja tienata keräämällä pulloja ja tölkkejä. No, pulloista on vähän saatukin rahaa.

Pariskunta tuli Suomeen suoralla bussiyhteydellä Romaniasta Ruotsiin. Matkansa he sanovat maksaneensa säästöillään.

Hämeenkadulla puhaltava tuuli pistelee poskia kuin nuppineula. Valcianut eivät suostu lähtemään lehden tarjoamalle lounaalle. Sämpylät heille saa ostaa, jos ne voi syödä kadulla.

Ilmeet ovat tiukat ja totiset. Pieni hymy leviää Irinan kasvoille vasta, kun tulee puhetta isovanhempien luona odottavista lapsista.

- Heitä on ikävä. Valtava ikävä, hän katkaisee vaitiolonsa.

Lapsille on puolentoista kuukauden aikana soitettu pari kertaa prepaid-liittymällä.

Takaisin heidän luokseen olisi tarkoitus palata kesällä.

Ehkä.

Sitä ennen pitäisi kuitenkin saada rahaa säästöön, mutta edellisenkin päivän tuotto jäi alle kymmeneen euroon. Oikein hyvänä päivänä kuppiin voi kertyä 20 euroakin.

Sekin on tietysti paljon enemmän kuin Romaniassa.

- Jos on terve, 20 euron avustuksenkin eteen on siivottava roskia kadulta yhdeksänä päivänä kuussa, Valentin kertoo.

Pariskunta väsyy toimittajiin nopeasti, koska jokainen haastatteluun käytetty minuutti on pois kerjäämisestä, joka tässä säässä käy kieltämättä totisesta työstä.

Kysymättä jää, mitä he syövät tai missä peseytyvät. Sekin jää hieman epäselväksi, missä he viettävät yönsä.

Valentin selvittää, että varsinaisesti he majailevat Helsingissä lahjaksi saaduista laudoista kyhätyssä hökkelissä.

Irinan mukaan Helsingissä ei kannata kuitenkaan kerjätä, koska siellä on jo liikaa romaneja.

Millä matka sitten taitetaan? Se jää vaille vastausta. Autoa pariskunnalla ei ole, eikä rahaa junalippuihin.

Sitä ehditään vielä kysyä, miten suomalaiset kerjäläisiin suhtautuvat.

- Useimmat ovat ystävällisiä, Valentin sanoo, mutta kertoo sitten saaneensa pari viikkoa sitten nyrkistä poskeensa. Kolmesti häntä päin on myös syljetty.

- Me emme tee kenellekään mitään. Istumme aloillamme, ei meistä pitäisi olla vaivaa kenellekään, hän ihmettelee.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat silti joten kuten toiveikkaat.

- Toivomme, että saisimme jostain rahaa ja luotamme siihen, että joku auttaa.

Moni auttaakin. Kaksi Tampereella vaeltavaa romaninaista kertoo asuvansa jonkun helluntailaisen järjestämässä asunnossa.

Allan Palm Tampereen helluntaiseurakunnassa ei ole kuullut tällaisesta. Hänen mukaansa uskovat kyllä auttoivat kerjäläisiä takavuosina järjestämällä heille ruokaa ja juomaa, mutta sittemmin yksityisten ihmisten voimat ovat käyneet rajallisiksi.

Helsingissä kerjäläisille ovat järjestäneet asuintilaa Sosiaalikeskus Satama ja Vapaa liikkuvuus -verkosto, jotka koostuvat enimmäkseen vasemman laidan nuorista kansalaisaktivisteista.

Kaupunkien viranomaiset suosittelevat, ettei Valcianujen kaltaisia kerjäläisiä autettaisi, koska se vain pahentaa kerjäämistä.

- Rahaa ei pitäisi antaa, koska se ylläpitää tätä rakenteellista ongelmaa. Ongelmat pitäisi ratkaista siellä, mistä ne juontuvat eli kotimaassa, tiivistää Helsingin johtava turvallisuuskoordinaattori Johanna Seppälä.

Samaa mieltä ollaan Tampereella.

Se ei tarkoita, että virkamiehet istuisivat tumput suorina. Helsinki hakee parhaillaan EU:lta rahaa yhdessä Tallinnan, Riikan ja Tukholman kanssa, jotta kaikkia kaupunkeja koskettavaan ilmiöön osattaisiin reagoida yhteisvoimin.

Kerjääminen ei ole Suomessa rikollista. Vuodesta 2007 EU:hun kuuluneen Romanian kansalaiset saavat tulla ja mennä Suomessa vapaasti niin kauan, kun eivät aiheuta häiriötä. Sellaiseksi ei lasketa hiljaista kadulla kerjäämistä. Ruusujen ja korujen tungetteleva myyminen voidaan jo katsoa niin aggressiiviseksi, että poliisikin puuttuu siihen.

Eniten kerjäläiset teettävät työtä kuntien lastensuojeluviranomaisille, lasten kanssa kerjäämistä kun ei sallita missään oloissa.

Johtava sosiaalityöntekijä Tapani Unkila Tampereen sosiaalipäivystyksestä kertoo, että viime kesänä Tampereella tehtiin kaksi lapsen väliaikaista sijoitusta, koska lasten vanhemmat viettivät vuorokauden poliisin tutkintavankeudessa.

Lasten vanhemmille selvitettiin suomalaista lainsäädäntöä myös silloin, kun poliisi purki Rantatien kupeeseen perustetun leirin.

Helsingin kaupunki järjesti lastensuojelullisista syistä viime talven pakkasilla väliaikaisen majoituksen noin 50 hengelle. Väliaikaisia lasten sijoituksia on tehty tänä keväänä muutama.