lauantai 24. huhtikuuta 2010

Aamulehti: Ei oleskelulupaa: Kahta ulkomaalaista uhkaa käännyttäminen

Aamulehti: Ei oleskelulupaa: Kahta ulkomaalaista uhkaa käännyttäminen 24.4.2010

Tampereella torstaina toteutetut, ulkomaalaisiin työntekijöihin kohdistuneet valvontaiskut erotiikkaravintoloissa, thai-hierontapaikoissa ja pitserioissa paljastivat kaksi passitonta henkilöä, joita odottaa ilmeisesti käännyttäminen Suomesta.

Valvontaiskuissa tavoitettiin myös kolme etsintäkuulutettua henkilöä. Lisäksi työsuojeluasioissa oli erittäin runsaasti puutteita ja epäkohtia.

Rikoskomisario Ari Luoto Pirkanmaan poliisista kertoo, että ilman passia tavoitetut henkilöt olivat pitseriassa työskennellyt turkkilainen mies ja erotiikkapaikasta tavoitettu venäläinen nainen.

- Tällaiset ulkomaalaisrikkomukset ovat käytännössä sakkoasioita, mutta maassaolon edellytykset periaatteessa puuttuvat. Molemmissa tapauksissa käännyttäminen on mahdollista pykälien mukaan, Ari Luoto toteaa.

Nainen poliisin huostassa

Valvontaiskun yhteydessä venäläisnainen otettiin kiinni, ja hän oli Ari Luodon mukaan perjantaina edelleen poliisin huostassa.

- Nainen on Venäjän kansalainen, mutta hänellä oli Viron henkilökortti. Pyrimme poliisin yhdysmiehen kautta selvittämään oleskelulupa-asiaa Virosta, Ari Luoto kertoo.

Pitseriassa työskentelevälle turkkilaismiehelle on Ari Luodon mukaan jo saatu passi, mutta hänen oleskelunsa edellyttää viisumia.