Akuliina Saarikoski: Bjästa

Akuliina Saarikoski: Bjästa 22.4.2010

Ystäväni tuli Ruotsista järkyttyneenä. Tiedätkö mistä Ruotsissa puhutaan? Siitä, miltä täydellinen välinpitämättömyys näyttää. Ja siitä, miten tämä leviää netissä kuin kulovalkea.

Vuosi sitten pienessä Bjästan kylässä raiskattiin 14-vuotias tyttö. Raiskaaja oli lähes samanikäinen poika.

Poika myönsi tekonsa, ja hänet tuomittiin myöhemmin käräjä- ja hovioikeudessa. Itse raiskausta seurasi kuitenkin armoton netissä tapahtuva ajojahti, joka kohdistui tyttöön.

Poika oli suosittu koulussa, ja hänen puolellaan olivat niin koululaiset kuin kylän pappi, rehtori ja nuoriso-ohjaajakin. Youtubessa löytyvässä videossa jo tuomittu poika jakaa koulun päättäjäisjuhlissa kukkia luokkalaisilleen, ja kaikki puhkeavat aplodeihin. Tyttö sen sijaan ei uskaltanut tulla juhliin.

Poikaa tukemaan perustetaan internet-sivusto, facebook-ryhmä ja youtube-video, jossa häntä kiitellään. Tytöstä sen sijaan levitetään perättömiä juoruja, joiden mukaan hän on ansainnut teon, ja itse asiassa pyytänytkin sitä. Kaikki kylän aikuiset kääntävät tytölle selkänsä.

Tämän kaiken osoitti yksityiskohtaisesti ruotsalainen ajankohtaisohjelma Uppdrag granskning. Nyt Helsingin Sanomatkin kirjoitti aiheesta, ja lehdessä mediatutkija Anu Koivunen toivoi keskustelun siirtyvän myös Suomeen.

Suomessa vihapuheesta ei puhuta tarpeeksi. Jos puhuttaisiin niin varmaan kysyttäisiin tällaisia kysymyksiä.

Keitä internetissä saa jahdata? Miksi virtuaalisista kunnianloukkauksista ei seuraa mitään? Onko anonyymiys keskustelupalstoilla perusteltua? Kuka suojelee vihapuheen kohteeksi joutuneita?

Monet tuntemistani internetin uhkailuista ja kunnianloukkauksista rikosilmoituksia tehneet ovat saaneet kotiinsa poliisilta kirjeen, jossa sanotaan että tutkinnan jatkaminen on liian kustannustehotonta. Näin syytteistä luovutaan jo alkumetreillä.

Myös itselleni kävi näin. Tein pahimmista netistä löytyvistä kunnianloukkauksista ja laittomista uhkauksista tutkintapyynnön, mutta poliisin mukaan nimimerkkien selvittäminen oli liian työlästä.

Vihapuhe on puheteko, jolla on vaikutusta itsessään. Mitä suuremmiksi parviksi yksittäiset puheaktit muodostuvat sitä murskaavampi vaikutus niillä on.

Mikä tahansa lause ei kuitenkaan muodosta vihapuhetta, vaan lauseilla on erilaisia kulttuurisia painolasteja. ”Sammakot ovat iljettäviä” ei ole vihapuhetta. Sen sijaan ”siirtolaiset ovat iljettäviä” on.

Siksi me emme voi tulkita pelkästään ”iljettäviä” sanan käytöstä sitä onko joku vihapuhetta vai ei.

Entä sensuuri? Useimmiten se toimii vain monistaen vihapuheen määrän. Joskin on tapauksia – kuten Bjästa – jossa sensuurin olisi toivonut toimivan nopeammin kuin kymmensormijärjestelmän.

Internetin sensuroinnissa on kuitenkin se ongelma, että hyvässä tarkoituksessa tehdyt sensuuriapparaatit kolahtavat usein niihin, joita apparaatteja laativat eivät ymmärrä. Lapsipornoa seulovat ohjelmistot eivät päästä homoelokuvafestivaalin sivuille, näin esimerkiksi.

Rankaiseminen ja sensurointi ovat loppuen lopuksi vain reaktiivisia toimenpiteitä. Ehkä meidän on vihdoin herättävä siihen, että olemme juuri sillä tasolla kulttuurissamme kuin mitä netin anonyymi paskanpuhuminen osoittaa.

”Es gibt kein sein hinter den tun. Das tun is alles.” sanoi Nietzsche. Teon taakse ei tarvita tekijää, eikä sanomisen taakse sanojaa. Teko on kaikki. Siksi vihapuhe itsessään kertoo meistä kaiken olennaisen.