maanantai 26. huhtikuuta 2010

Uusi Suomi: Poliisi lopetti romanien kaupustelun – karkotetaan?

Uusi Suomi: Poliisi lopetti romanien kaupustelun – karkotetaan? 26.4.2010

Poliisi kertoo päättäneensä ”ainakin hetkeksi” viime aikoina runsaasti esillä olleiden romanialaisten aggressiivisen kaupustelun Oulussa sunnuntaina ja maanantaina. Heistä rikoksiin syyllistyneillä voi olla edessään karkotus.

Poliisille tuli ilmoituksia hyökkäävistä kaupustelijoista sunnuntaina Kaukovainion ja Myllyojan ostoskeskuksissa ja maanantaina Jukolantiellä. Partiot tarkistivat myyjien henkilöllisyydet ja totesivat, että toinen porukoista, johon kuului neljä miestä, kolme naista ja kolme lasta, on ollut Suomessa jo kuukauden päivät. Heidän jäljiltään on kirjattu kaupustelun lisäksi muun muassa useita bensanäpistyksiä.

Romanien hallusta löytyi runsaasti koruja. Poliisi muistuttaa, että korut ovat rihkamaa, vaikka niissä on aitoutta muistuttavia kultastanssauksia.

Myös toisen porukan jäljiltä löytyy poliisin rikosilmoitusjärjestelmästä epäilyjä bensavarkauksista ja vastaavista teoista. Tässä ryhmässä oli kaikkiaan yhdeksän henkilöä, joista neljä lasta, kolme miestä ja kaksi naista.

Lapset on sijoitettu lastenkotiin ja aikuiset poliisivankilaan poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Oulun poliisin ulkomaalaisyksikkö kertoo myös ryhtyneensä toimenpiteisiin ”rikoksiin syyllistyneiden karkottamiseksi maasta”. Muut on vapautettu tai tullaan lähiaikoina vapauttamaan.