sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

HS: Vajaa kolmannes somaleista töissä – pitkään maassa olleet työllistyvät

Helsingin Sanomat: Vajaa kolmannes somaleista töissä – pitkään maassa olleet työllistyvät 25.4.2010

Suomeen Somaliasta tulleet maahanmuuttajat kohtaavat suuria vaikeuksia etsiessään itselleen sopivaa työtä. Somalinkielisten työttömyys oli Tilastokeskuksen vuoden 2008 tilaston mukaan 43,3 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella, kuten kotiäiteinä ja varusmiehinä, aikuisia somaleja on vielä enemmän kuin työttöminä. Työllisyysaste oli vain 29,8 prosenttia.

Tilanne ei silti välttämättä ole näin synkkä. Työllistymistä pitäisi katsoa pidemmällä tähtäimellä, sanoo Helsingin maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander.

Ensimmäisessä aallossa vuosina 1989–93 Suomeen tulleiden työikäisten somalien työllisyysaste oli vuonna 2007 jo 58 prosenttia. Samana vuonna koko väestön työllisyysaste oli 69,9 prosenttia.

"Työllisyys on koko ajan parantunut, mitä enemmän vuosia on kulunut", Forsander sanoo. "Tämä kertoo siitä, että maahanmuuttajat kasvavat ulos sosiaaliturvariippuvuudesta, mutta erityisesti pakolaisilla se vie aikaa."

Suomeen vuonna 1998 tullut Nasro Yusuf työskentelee Kustaankartanon vanhustenkeskuksen dementiaosastolla. 28-vuotias valmistui lähihoitajaksi viime vuonna. Hän oli ollut kolme vuotta oppisopimuksella Kustaankartanossa ja sai samalta osastolta työpaikan.

"Potilaat koskettavat kättä ja sanovat, että kaunis väri, missä otit aurinkoa", hän sanoo ja nauraa.

"Kerron aina, että olen syntynyt Afrikassa, mutta dementikot eivät välttämättä sitä hahmota."