torstai 29. huhtikuuta 2010

YLE: Vastaanottokeskuksesta ykkösketjuun

YLE Etelä-Karjala: Vastaanottokeskuksesta ykkösketjuun 29.4.2010

Kolmoseen viime kaudella tippunut Kultsu FC luottaa tälläkin kaudella Joutsenon vastaanottokeskuksesta tuleviin vahvistuksiin. Ghanalainen Eric Cephas joutui lähtemään Suomesta, mutta hänen maamiehensä Mohammed Nurudeen tekee tälläkin kaudella maaleja punamustien paidassa. Yhteistyö turvapaikanhakijoiden ja joukkueen välillä toimii hyvin.

Mohammed Nurudeen pelaa toista kauttaan Kultsu FC:n riveissä. Joukkueen johto kehaisee miestä kelpo pelaajaksi. Suomeen Nurudeen tuli vuonna 2008 kotimaansa ongelmien vuoksi.

- Ghanassa oli niin paljon ongelmia. Menetin perheeni, sain apua ja tulin Suomeen.

Ennen siirtymistä Joutsenon vastaanottokeskukseen, Nurudeen pelasi muutamia otteluja savonlinnalaisessa STPS:n joukkueessa.

- Kotimaassani pelasimme pihoilla kavereiden kesken. Tällaista organisoitua jalkapalloa aloin pelata vasta Suomessa.

Turvapaikanhakijat samalla viivalla paikallisten kanssa

Tiistaina Kultsun treeneissä piipahti näytillä yksi uusi mahdollinen pelaaja. Hän on nigerialainen turvapaikanhakija Joutsenon vastaanottokeskuksesta. Hänen testaamistaan jatketaan vielä ensi viikolla.

- Viime vuosina näitä pelaajia on ollut joukkueessa kerrallaan aina vähintään yksi, toisinaan useampikin. Joukkueeseen pääsy riippuu heidän kyvyistään, kertoo seuran puheenjohtaja Mikko Litmanen.

Vastaanottokeskukselta tulleet pelaajat saavat tunnustusta Litmaselta.

- Pelaajat ovat olleet oikein hyviä. "Nuru" on nytkin joukkueessa ja viime kaudella pelasi meidän mukana kakkosdivaria. Viime kaudella pelannut toinen ghanalainen Eric Cephas "Eerikki" olisi pärjännyt korkeammallakin tasolla, mutta hän joutui lähtemään Suomesta.

Haaveissa oleskelulupa sekä ammatti

Kultsun maalintekijöiden kärkeen lukeutuvan Mohammed Nurudeenin suurin haave on saada opiskella, jalkapallo tulee vasta sen jälkeen.

- En ehtinyt valmistua kotimaassani, joten tavoitteena on päästä kouluun. Haluan opiskella itselleni ammatin, sillä elämää ei kannata laskea ainoastaan jalkapallon varaan.

Kultsu FC:n puheenjohtaja kertoo koko joukkueen jännittävän miten "Nurun" käy oleskelulupansa kanssa.

- Viime viikolla sain negatiivisen päätöksen. Aion tehdä valituksen, taistelu ei ole vielä ohi.

- Täällä on paljon ystäviä ja olen oppinut kieltä. On kuin minulle olisi näytetty elämän parempi puoli ja nyt se aiotaan ottaa pois, tiivistää tunteitaan Nurudeen.