Savon Sanomat: Kun vieras pelottaa

Savon Sanomat: Päivikki Antola: Kun vieras pelottaa 30.8.2010

Muukalaisviha johtuu itselle vieraan ihmisen tai kulttuurin kohtaamisen vaikeudesta. Meidän on usein vaikea käsittää, että maailman kulttuureissa on ainutkertaisia, omista tottumuksistamme poikkeavia tapoja ajatella, ilmaista ja tehdä periaatteessa samoja asioita.

Kulttuurit muokkaavat ihmiset kaltaisikseen. Kulttuurien erilaisuus johtuu kielten lisäksi erilaisesta luonnonympäristöstä, elinkeino- ja yhteiskuntaelämästä, politiikasta ja uskonnosta. Muukalaisvihaa ehkäisisi ymmärrys, että vaikka kulttuurit ovat erilaisia, ne on mahdollista hyväksyä niiden omista lähtökohdista.

Kun vierasta kulttuuria ja kieltä ei tunne, on helpompi tukeutua kaavamaisiin oletuksiin kuin yrittää ymmärtää tuntematonta. Kansalliset kaavoittumat kertovat, millaisia omasta mielestämme olemme ja millaisina muut meidät näkevät.

Omasta kulttuuristamme poikkeavat ihmiset muuntuvat arkiuskomuksissamme helposti kaavoittuneiksi käsityksiksi, "niiksi". On juopottelevat nunnuka-saamelaiset, ylipotenttiset korruptoituneet neekerit, kiihkoislamilaiset arabit, pokerinaamaiset japanilaiset, epärehelliset mustalaiset, vilkkaat italialaiset, pihit laihialaiset, hitaat hämäläiset, suulaat savolaiset, jöröt, ujot, vähäsanaiset suomalaiset sekä hyväntuuliset lihavat.

Suomenruotsalaiset ovat suomensuomalaisten mielestä rikkaita, itsekeskeisiä, eivät nai säätynsä ulkopuolelta, haluavat liittää maan takaisin Ruotsiin ja mikä pahinta kannattavat Ruotsia maiden välisissä jääkiekkomaaotteluissa.

Suomalainen olettaa ruotsalaisen pitävän häntä juoppona, hitaana, tappeluhaluisena, tyhmänä, köyhänä, pelkurina, takapajuisena, metsäläisenä ja johdateltavana. Ruotsalaisella ei kuitenkaan ole mitään selkeää luokittelua suomalaisesta; enimmäkseen suomalainen ajatellaan "tavalliseksi".

Suomalaiset pitävät itseään rehellisinä, sisukkaina, ahkerina, hiljaisina, luotettavina, juroina ja kateellisina. Tutkimus vahvistaa käsitystä suomalaisen heikosta itsetunnosta - myös viestijänä.


Hiljaiset suomalaiset

Puheviestinnän professori Jaakko Lehtonen on vertaillut suomalaista ja amerikkalaista puhelinkeskustelua. Dramaattisin ero on siinä, että suomalaisessa puhelinkeskustelussa täydellisen, mihinkään liittymättömän hiljaisuuden sietokyky oli peräti 30 prosenttia, kun taas amerikkalaisen puhelinkeskustelun tauoilla oli puhelun kannalta jokin tarkoitus, ja niitä oli ajasta vain 20 prosenttia.

Voidaan kysyä, mikä merkitys suomalaistyyppisellä hiljaisuudella on viestinnässä, joka perustuu vain kuuloon ja josta puuttuvat sanattomalle viestinnälle olennaiset ilmeet, eleet, liikkeet, katseet, tilan käyttö ja mahdolliset autistiset eleet, kuten pään raapiminen, hiusten sukiminen, nenän ja korvien hypistely, kynsien pureskelu.

Ainakin se kertoo suomalaisen keskustelukulttuurin ainutlaatuisuudesta. Liittyykö se myös suomalaiseen kansanluonteeseen?

Toisissa kulttuureissa vieraat voivat koskettaa toisiaan ilman, että se herättää torjuntaa. Nairobin liikenteessä Keniassa avonaisista pikkubusseista monet roikkuvat bussin ulkopuolella sisälläolijoiden pitäessä heistä kiinni. Matkustajat seisovat täyteen sullotussa bussissa navat vastakkain. He tarrautuvat toisiinsa bussin heittelehtiessä huonokuntoisella tiellä.

Suomalaisessa ruuhkabussissa sen sijaan vältetään viimeiseen asti tuntemattoman koskettamista. Kosketuspakon edessä asetutaan selät vastakkain. Ilmapiiri on juro, mykkä, jopa aggressiivinen. Vain ystävien näkee seisovan navat vastakkain ja juttelevan keskenään.

Kieli kiertelee

Pidämme itsestäänselvyyksinä joitakin äidinkielemme ilmaisutapoja. Ne vaikuttavat asenteeseemme ympäristöämme kohtaan.

Suomalainen media ja poliitikot puhuvat mieluummin rauhanturvaamistoimista kuin sodasta ja puolustusministeristä kuin sotaministeristä. Ympäristöministeriötä ei ristitty saasteministeriöksi eikä valtiovarainministeriötä velkaministeriöksi.

Kaksoiskielessämme köyhistä puhutaan myös matalapalkkaisina ja b-kansalaisina. Työttömistä olen nähnyt käytettävän käsitteitä työrajoitteiset, ongelmatyöläiset ja vapaa-aikaorientoituneet.

Yhdysvaltain puolustusministeriön virallisessa kielenkäytössä rauha on pysyvä vihollisuutta edeltävä tila ja taistelu on väkivallan testaamista. Ulkoministeriön ihmisoikeusraportissa tappamisen kiertoilmaus on laiton mielivaltainen elämän riisto.

Viestintäharhoja

Monikulttuurisesta viestinnästä näkyy edelleen vallitsevan joukko harhakuvia.

Vaarallisin harha lienee uskomus, että viestintä edistyy ja kehittyy jatkuvasti ajattelun, kielen ja ekologian eroista huolimatta. Harhakuvitelmaa on myös toive kehittää monikulttuurisesta viestinnästä täydellisen käsitettävää, puheesta tyylillisesti muunneltavaa ja se, että voisimme ymmärtää puheen tarkoituksen yli kulttuurirajojen.

On väärinkäsitystä, että viestintäongelmien ratkaisu voisi perustua pelkästään kieleen ja että niin tuttavuus kuin ystävyyskin syntyisivät nopeasti kielen keinoin.

Hämmästyttääkin, että viestintäjarruista huolimatta maapallo on yhä olemassa. Maailmasta ei viestinnän kannalta voi tulla maailmankylää yhdentymispyrkimyksestä huolimatta. Ainakaan tuntemamme maailman kulttuurit eivät koskaan toimi viestinnällisesti harmonisen kyläyhteisön periaattein.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston etnologian emeritaprofessori opetusalana folkloristiikka, Turun yliopiston uskontotieteen ja Tampereen yliopiston kansanperinteen ja viestinnän antropologian dosentti sekä tietokirjailija.