lauantai 21. elokuuta 2010

Ilkka: Monenlaista flirttailua vaaleja odotellessa

Ilkka: Kari Hokkanen: Monenlaista flirttailua vaaleja odotellessa 21.8.2010

Pääministeri Kiviniemi sanoi Heinäluoman flirttailevan rasismin kanssa. Kyse oli työperäisen maahanmuuton rajoittamisesta.

Heinäluoma loukkaantui ja tulkitsi häntä syytetyn rasistiksi. Turhaan.

Vaatimus työperäisen maahanmuuton torjumisesta työttömyyteen vedoten on juuri sellaista populismia, joka vaalien alla väistämättä yltyy, kaikissa puolueissa. Juuri sitä, miksi Mari sitä sanoi.

Kun kysytään, pitäisikö omat työttömät työllistää ennen kuin otetaan maahan muukalaisia, vastaamme helposti myöntävästi ajattelematta, kuinka monet työt jäisivät tekemättä, jos niin toimittaisiin.

Toinen puoli Helsingin bussinkuljettajista ei olisi maahanmuuttajia, jos halukkaita ja kykeneviä työttömiä suomalaisia olisi ollut tarjolla. Mansikat jäisivät peltoon ja marjat metsiin, jos työt varattaisiin kotimaisille työtä vailla oleville.

Tulevaisuudessa tulijoita tarvitaan enemmän, siitäkin riippumatta, paljonko on työttömiksi kirjautuneita.

"Rasismiflirtin" avasi Jutta Urpilainen. Maassa maan tavalla oli hyvä vanha käyttäytymisohje, kunnes siihen sotkettiin rasistista lisäväriä.

SDP:n yritys runnoa tilaa mamuväittelyn keskelle lyömällä sinisilmäisiä vihreitä, vihamielisiä perussuomalaisia ja leimaamalla kokoomuksen työläisten riistoa suosivaksi ei ole uskottava. Tuomioja neuvoikin Juttaa hillitsemään toisten arvostelua ja huolehtimaan omista linjoista.

Puolueiden välillä, poikkeuksena vihreät ja PS:n halla-aholaiset, ei ole isoja eroja. Maahanmuuttoa tarvitaan, koska kansa ikääntyy. Kansainväliset sitoumukset kiintiöpakolaisista on täytettävä.

Toinen puoli, josta myös ollaan melko yksimielisiä, on tarve korjata hölmöjä nykykäytäntöjä. Mitä mieltä on lennättää tänne valtion kustannuksella aikaisemmin tulleiden perheenjäseniä tai antaa pitkäkestoista ylöspitoa EU-maista tuleville.

Suomi ei saa olla houkuttelevampi kuin muutkaan eivätkä ovet voi olla auki koko maailman mummoillekaan. Työhön tulo on asia erikseen.

Myös maahanmuuttajien myötä edenneen järjestäytyneen rikollisuuden maihinnousua pitää ehkäistä nykyistä tiukemmalla sihdillä. Ruotsissa ollaan sen kanssa jo lirissä.

Todelliset ongelmat on tiedostettu. Asiat ovat menossa parempaan suuntaan, ihan maltilla

Kovimman linjan ay- ja ydinvoimapropagandistin Matti Putkosen loikka saattaa voimistaa paitsi vuotoa SDP:stä taipumusta myötäillä Soinia muutenkin.

Kreikan takuiden vastustaminen oli jo vakava esimerkki - ikään kuin siitä olisi voitu pois jäädä, kun Emuun oli Lipposen johdolla aikanaan menty.

Läheisen avustajan livahdus käpykaartiin hermostutti jo seestymään päin olevan Lipposenkin melkein satraappi-aikojen kielenkäyttöön.

Keskustalle Putkonen saattoi tehdä palveluksen. Niin rääväsuista maatalouden, maaseudun ja aluepolitiikan vihollista ei liene politiikassa nähty sitten Martti Tiurin. Soinin uuden adjutantin mielipiteissä riittää paljon seliteltävää tämänkin maakunnan PS-ehdokkaille.

Perussuomalaiset ratsastavat ksenofobialla, kristillisdemokraatit homofobialla. Päivi Räsänen meni hämmästyttävän pitkälle "ymmärtäessään" klanipäiden homojen karnevaalikulkueeseen tekemää kaasuiskua.

Merkillistä muuten, miksi homot, jotka toisaalta selittävät olevansa muuten kuin seksissä ihan tavallisia, haluavat esiintyä juuri näin kummallisesti.

Mutta ei se saa väkivaltaiseksi provosoida.

Piispat sekoilevat "sukupuolineutraalin" avioliiton kanssa yhtä hölmösti kuin kouluviranomaiset taannoin suvivirren. Moni luulee, että kohta loppuvat kirkkohäät tavallisiltakin pareilta.

Tuollainen avioliittolaki tuskin menee eduskunnassa läpi pitkiin aikoihin. Keskusta ei sitä halua, ja kokoomuksen puoluekokouksen päätöstä epäilen vahingoksi tai vaaliflirtiksi.

Mutta jos menisi, ei sen tarvitsisi ainakaan 95 prosenttiin kansasta mitään vaikuttaa. Homot menisivät vihille maistraattiin hoitamaan juridisen puolen - siitähän kysymys on.

Kirkon ei tarvitsisi homopareja vihkiä, kuten ei muidenkaan uskonnollisten yhteisöjen.

On kansankirkon omassa, ei eduskunnan, päätösvallassa, haluaako se homopareja vihkiä tai siunata ja kuinka suhtautuu niihin pappeihinsa, jotka sen tekevät.

Vakavinta flirttiä fobian kanssa harjoittaa kokoomus. Tarkoitan russofobiaa, vanhasuomeksi ryssävihaa.

Mikä ihmeen tarve Kataisella oli oman virallisen Moskovan-vierailunsa alla halventaa suurvaltanaapuriamme, mitä tärkeintä kauppakumppaniamme?

Ulkoministeri Stubb, jonka historiantaju on ikäisekseenkin harvinaisen kehno, selitteli hymysuin, ettei Venäjä ole suurvalta, sellaisia on enää vain Yhdysvallat. Ja ystävien kesken voidaan puhua rennosti. Ne jotka kehottelevat asiallisempaan puhetapaan, ovat jämähtäneet kylmän sodan asenteisiin ja pelkoihin ja jälkisuomettuneita.

Höpsis.

Venäjä ei ole enää globaali imperiumi, mutta suurvalta se on ja sellaisena pysyy: Euroopan suurin kansa ja nopeimmin kasvava talous, maailman toiseksi vahvin sotilasmahti. Hillary Clinton ei puhuisi Venäjästä Stubbin tyylillä.

Suurvalloilla ei ole tapana kuitata pelkkänä huumorina loukkauksia pienen naapurimaan ministeritason poliitikoilta.

Kataisen-Stubbin väheksyntälinja ei ole fiksumpi kuin Häkämiehen pelottelu. Tuskin se kansan kaipuuta Natoonkaan kasvattaa eikä välttämättä lisää äänestäjiäkään.

Vahinko, että Kanerva ei saanut pidetyksi sormiaan erossa tekstiviestinäppäimiltä.

Perussuomalaisilla on helppoa. Epäkohtien valittaminen ja "vanhojen puolueiden" syyllistäminen riittää, eikä kukaan odotakaan heidän mitään muuttavan.

Mutta välillisesti he voivat vaikuttaa, paljonkin. Ääni perussuomalaisille on puoli ääntä kokoomukselle, siirtämässä politiikan sisältöä oikealle ja pääkaupunkiseudun suuntaan, kohti suurempaa alueellista ja sosiaalista tasa-arvottomuutta, ehkäpä uutta ulkopolitiikkaakin.Jospa tätä edes huulenheiton jossakin taukopaikassa muistettaisiin.

KARI HOKKANEN