tiistai 31. elokuuta 2010

YLE: Romaneita majoittavaa sosiaalikeskus Satamaa uhkaa häätö

YLE Helsinki: Romaneita majoittavaa sosiaalikeskus Satamaa uhkaa häätö 31.8.2010

Helsingin nuorisoasiainkeskus esittää Kalasatamassa sijaitsevan Sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimuksen irtisanomista. Syy irtisanomiseen on Romanian romanien luvaton leiriytyminen sosiaalikeskuksen pihalla.

Nuorisolautakunta päättää asiasta torstaina. Taloa vuokraavan Vapaa katto ry:n häätäminen ei ratko romaniongelmaa, sanoo yhdistyksen jäsen Jehki Härkönen.

– Alunperin Vapaa katto ry:n romaniyhteistyö alkoi siitä, että romaneita tuli pihalle kysymään, voivatko he majoittua sinne. Vastasimme että voivat, koska kaupungissa ei ole muutakaan paikkaa minne he olisivat voineet mennä. Eikä ole edelleenkään. Nyt he sitten majoittuvat pitkin pihoja ja metsiä.

Härkönen sanoo Vapaa Katto ry:n poistuvan tiloista, mikäli nuorisolautakunta on torstaisessa kokouksessaan irtisanomisen kannalla.

– Tässä on kuitenkin kolmen kuukauden irtisanomisaika ja varmasti yritämme edesauttaa sitä, että irtisanomista käsiteltäisiin muillakin päätöksenteon portailla. Osa romaneista on jo poistunut pihalta epäselvän tilanteen takia.

Vuosien hedelmällinen yhteistyö talonvaltaajien kanssa menee hukkaan

Härkönen uskoo myös talonvaltausten jatkuvan, mikäli Sosiaalikeskus Sataman toiminta lakkaa.

– Luulen, että jonkin sortin talonvaltaukset jatkuvat, koska tarve tiloille on ollut ihan ilmeinen. Kysyntää on ollut niin paljon, että aina eivät tilat ole edes riittäneet.

Myös nuorisoasiainkeskus pitää tilannetta harmillisena. Sillä on sidotut kädet, sillä sen täytyy toimia niin kuin Helsingin kaupungin kerjäläisasiaa käsittelevä työryhmä on päättänyt. Esityksessään nuorisolautakunnalle nuorisoasiainkeskus valittelee sitä, että vuosien työn tuloksena rakentunut dialogi kaupungin ja talonvaltaajien kesken katkeaa.

Häätö- ja pakkotoimenpiteet saattavat myös aiheuttaa ristiriitojen kärjistymistä viranomaisten ja nuorten välillä.

"Nuorisotoimi päättää sosiaalitoimelle kuuluvista asioista"

Nuorisolautakunnan jäsenistä ainakin kokoomuslaisilla ja vihreillä on asiaan selvä kanta. Kokoomuksen jäsenten odotetaan äänestävän irtisanomisen puolesta, vihreiden sitä vastaan. Demareiden ja RKP:n kannasta ei ole selvyyttä.

– Emme ole vielä keskustelleet asiasta ryhmän sisällä, mutta pysyn aiemmassa kannassani, että tontilla ei voi olla romanileiriä, sanoo Tuomas Tiihonen (kok.)

Tiihonen haluaa silti kuulla Vapaa katto ry:n edustajia ennen torstain kokousta ja tiedustella onko heille tullut mieleen mitään muita ratkaisuja.

Vasemmistoliitoa lautakunnassa edustava Riku Ahola ihmettelee sitä, että nuorisolautakunta ratkoo Euroopan laajuista ongelmaa.

– Kyllä tähän pitäisi löytää jokin muu ratkaisu, kuin että Vapaa katto ry menettää itsenäiset nuorisotilat. Toisaalta, sosiaalikeskus ei voi majoittaa ikuisesti romaneita pihallaan.

Erkki Perälä (vihr.) ei myöskään pidä hyvänä, että nuorisotoimi päättää sosiaalitoimelle kuuluvista asioista.

– Kaupungissa on sellainen henki, että romaneille ei ole haluttu tarjota sosiaalisia tiloja. Toivoisin, että poliittiset ryhmät ottaisivat tämän asian nyt haltuun. On hullua että nuorisoporukkaa rankaistaan tilojen menetyksellä siitä, että he ovat ryhtyneet johonkin toimintaan romanien hyväksi.

________________________________________________

Helsingin Sanomat: Vapaa katto -yhdistys pitää häätöä Kalasatamasta järjettömänä

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus esittää torstaina kokoontuvalle nuorisolautakunnalle sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimuksen purkua Vapaa katto -yhdistyksen kanssa. Vuokrasopimuksen jatkamisen ehtona on sosiaalikeskuksen pihalla Helsingin Kalasatamassa asuvien romanien leirin häätäminen.

Vapaa katto -yhdistys pitää häätöuhkaa järjettömänä.

"Tämä ei ole sosiaalikeskukselle ydintoimintaa ole, mutta me emme halua suostua tällaiseen kiristykseen, jossa asetetaan suomalaiset nuoret romanialaisia romaneja vastaan", sanoi Vapaa katto -yhdistyksen Katja Tuominen tiistaina.

Yhdistyksen väki kokee tekevänsä romanien kanssa sellaista ihmisoikeustyötä, mihin kaupunki ei ole ryhtynyt.

"Meillä on toimiva jätehuolto. Me pystymme takaamaan heidän turvallisuutensa ja kommunikoimaan heidän kanssaan."

Yhdistys toivoo, että romaneille osoitettaisiin paikka, jossa he voisivat olla rauhassa.

"Jos kaupunki tarjoaa romaneille paikan, me puramme leirin välittömästi."

Vapaa katto aikoo riitauttaa asian, mikäli nuorisolautakunta päättää heidät häätää.

"Meidän pitää konsultoida omaa lakimiestämme, mitkä kanavat ovat käytettävissä", Tuominen sanoi.