Verkkouutiset: Atte Kaleva maahanmuuttopolitiikasta: "Varovaisuus on valttia"

Verkkouutiset: Atte Kaleva maahanmuuttopolitiikasta: "Varovaisuus on valttia" 4.4.2015
Atte Kaleva: Maahanmuuttopolitiikassa varovaisuus on valttia (blogi)

Jihadismitutkija Atte Kaleva muistuttaa, ettei talous ole nollasummapeliä eikä maahanmuuttaja siten vie suomalaisen töitä.

Jihadismitutkijan mukaan Suomi tarvitsee lisää työperäistä maahanmuuttoa, mutta humanitaarisen maahanmuuton osalta on syytä olla varovainen.

"Ruotsin ja Ranskan virheitä pitää välttää ja niistä on otettava opiksi", Atte Kaleva kirjoittaa blogissaan Uusi Suomi -verkkolehdessä.

"Päätös ottaa yksilö maahan on samalla molemminpuolinen sopimus yhteisestä tulevaisuudesta: tulijalla on täysi oikeus olettaa saavansa apua ja tukea hakiessaan omaa lokeroaan yhteiskuntamme osana. Me sitoudumme antamaan tukea ja työkaluja kotoutumiseen", Kaleva toteaa.

"Onko meillä kotouttamisen helpottamiseksi oikeus velvoittaa tulija osallistumaan näihin toimenpiteisiin? Mielestäni ehdottomasti on", hän korostaa näkemystään molemminpuolisen vastuun merkityksestä.

Kalevan mukaan Suomen pitäisi houkutella enemmän ammattilaisia. "Esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Sveitsiin halutaan paljon ihmisiä töihin, koska työttömyys on alhainen, palkat ovat korkeat ja muutenkin yhteiskunta on toimiva. Ulkomaalaisten työpanos auttaa maita selvästi", hän muistuttaa.

Kaleva nostaa esiin työperäistä maahanmuuttoa koskevan ongelman:

"Esimerkiksi Euroopan talousalueen ulkopuolelta tehtäviä rekrytointeja säädellään tällä hetkellä niin sanotulla saatavuusharkinnalla. Sen mukaan työnantajan on pystyttävä osoittamaan, ettei vastaavaa työvoimaa ole jo tarjolla Suomessa."

Järjestelmä on hänen mukaansa ongelmallinen. "Firmat eivät palkkaisi ulkomaalaisia, ellei näillä olisi osaamista ja taitoja, joita suomalaisten työnhakijoiden joukosta ei löydy", Kaleva kirjoittaa.

Koska palkka määräytyy suomalaisen työehtosopimuksen mukaan, ei sekään hänen mukaansa selitä rekrytointeja.

"Suomen kaltaisten maiden kanssa voitaisiin saatavuusharkinnasta luopua. Esimerkiksi USA:sta, Kanadasta, Australiasta ja ehkä kaikista OECD-maista pitäisi Suomeen päästä halutessaan nopeastikin töihin", hän ehdottaa.


___________________________________________

Atte Kaleva: Maahanmuuttopolitiikassa varovaisuus on valttia

Olen ollut useasti mediassa kommentoimassa jihadistiseen väkivaltaan ja terrorismiin liittyviä kysymyksiä. Tämä on saanut monet kysymään minulta, mitä mieltä olen maahanmuuttopolitiikasta. Tässä käyn asiaa lyhyesti läpi. Suomi tarvitsee lisää työperäistä maahanmuuttoa, mutta humanitaarisen maahanmuuton osalta pitää olla hyvin varovainen. Ruotsin ja Ranskan virheitä pitää välttää ja niistä on otettava opiksi.

Suomi tarvitsee lisää osaajia myös ulkomailta


Esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Sveitsiin halutaan paljon ihmisiä töihin, koska työttömyys on alhainen, palkat ovat korkeat ja muutenkin yhteiskunta on toimiva. Ulkomaalaisten työpanos auttaa maita selvästi. Maiden yritykset menestyvät maailmanmarkkinoilla, ihmiset vaurastuvat ja verotuloilla pystytään rahoittamaan palveluja.

Suomen pitäisi houkutella enemmän ammattilaisia. Syynä ei ole pelkästään laskeva huoltosuhde väestön vanhetessa, vaan myös ylipäänsä taloudellinen menestyminen. Niissä maissa joissa on eniten huippuosaajia, syntyy eniten innovaatiota ja vaurautta luodaan eniten.

Talous ei ole nollasummapeliä. Työn perässä Suomeen muuttava ammattilainen ei vie kenenkään muun työtä, vaan luo omalla osaamisellaan Suomeen vaurautta ja verotuloja. Näitä Suomi totisesti tarvitsee nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

Nykyisestä saatavuusharkinnasta on luovuttava Suomen kaltaisten maiden osalta

EU:n sisällä työvoima liikkuu vapaasti, mutta suomalaisen yrityksen palkatessa työntekijää Euroopan ulkopuolelta ongelmia riittää. Esimerkiksi Euroopan talousalueen ulkopuolelta tehtäviä rekrytointeja säädellään tällä hetkellä niin sanotulla saatavuusharkinnalla. Sen mukaan työnantajan on pystyttävä osoittamaan, ettei vastaavaa työvoimaa ole jo tarjolla Suomessa. Käytännössä tämä tarkoittaa byrokratiaa ja kustannuksia niille firmoille, jotka haluaisivat palkata työvoimaa ulkomailta.

Sitä, mikä on “vastaavaa työvoimaa”, voidaan tulkita monin tavoin. Taloudellisten intressien pohjalta tässä ei ole järkeä. Miksi voittoa tavoitteleva yritys ylipäätään palkkaisi ulkomaalaisen, jos pienemmällä vaivalla ja byrokratialla löytyisi yhtä hyvä ja suomea puhuva tekijä Suomesta? Pienempi palkka ei asiaa selitä, koska ulkomaalaiselle työntekijälle on maksettava suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa. Firmat eivät palkkaisi ulkomaalaisia, ellei näillä olisi osaamista ja taitoja, joita suomalaisten työnhakijoiden joukosta ei löydy.

Saatavuusharkinnasta voidaan osittain ja tarkoin harkitusti luopua, tai ainakin menettelyä tulisi keventää ja nopeuttaa nykyisestä. Suomalaisilla pitäisi olla oikeus palkata ulkomaalaisia töihin ilman monimutkaista byrokratiaa. Kokoomuksen piirissä on myös ehdotettu kokonaan luopumista saatavuusharkinnasta.

Itse kannatan tässäkin asiassa, kuten politiikassa yleensä, varovaisuutta ja tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa. Jos pelkkä valmis työsuhde riittäisi oikeudeksi tulla Suomeen, voisi syntyä ihmiskauppaa, jossa suomalainen firma järjestää korvausta varten lyhyen työsuhteen, jolla ulkomaalainen saa maahantuloluvan ja Schengen-viisumin. Kun tiedetään, kuinka suuria summia monet ovat valmiita maksamaan salakuljetuksestaan Eurooppaan, on selvää että huonosti muotoiltua lakia tultaisiin käyttämään hyväksi. Esimerkiksi Ruotsissa on kokemuksia tästä.

Sen sijaan Suomen kaltaisten maiden kanssa voitaisiin saatavuusharkinnasta luopua. Esimerkiksi USA:sta, Kanadasta, Australiasta ja ehkä kaikista OECD-maista pitäisi Suomeen päästä halutessaan nopeastikin töihin. Myös monien muiden maiden osalta voisi saatavuusharkinnasta luopua tarkan harkinnan jälkeen. Jos epäkohtia sattuisi syntymään, voitaisiin tietysti palata takaisin vanhaan malliin. Tässä asiassa poliittisten päätösten tulisi perustua tarkkaan arviointiin ja tilanteen seuraamiseen. Turhasta työperäisen maahanmuuton rajoittamisesta pitäisi kuitenkin luopua.

Tärkeä ratkaisu työperäisen maahanmuuton osalta on myös byrokratian karsiminen. Sääntöviidakko ja yrittämiseen liittyvä byrokratia lannistaa myös monen suomalaisen intoa yrittämiseen, ulkomaalaisista puhumattakaan. Vaikka yrittäjyyttä harkitsevalla olisikin hyvä liikeidea ja voimaa tehdä työtä kellon ympäri, eivät kaikki halua nähdä sitä vaivaa, minkä kaikkien velvoitteiden pelkkä ymmärtäminen vaatisi. Valvovien ja pilkun noudattamista vaativien viranomaisten asemesta pitäisi olla viranomaisia, jotka avustavat yrityksiä perustamisessa, työnantajavelvoitteiden täyttämisessä ja myös erilaisten EU- ym. tukien hakemisessa. Yrittämisen haasteista olen jo aikaisemmin julkaissut blogikirjoituksen.

Emme halua toistaa Ruotsin ja Ranskan virheitä, humanitaarisessa maahanmuutossa oltava hyvin varovainen


Maahanmuuttopolitiikassa on myös toinen puoli. Monet länsimaat, Ruotsi mukaan lukien, ovat ajautuneet todella ongelmalliseen tilanteeseen. Olemme onnekkaita siinä mielessä, että tilanne ei meillä ole vielä yhtä hankala. On selvää, että mitä enemmän maassa on syrjäytyneitä ja yhteiskuntaan pettyneitä nuoria, jotka eivät koe voivansa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, sitä enemmän jalansijaa saavat erilaiset yhteiskuntaan vihamielisesti suhtautuvat ääriliikkeet. Näissä liikkeissä pettyneet nuoret löytävät ymmärtämystä, saavat radikaaleja oppeja ja heille tarjotaan resurssit purkaa vihaansa ja turhautumistaan ympäröivään yhteiskuntaan. Äärimmäisenä esimerkkinä ovat radikaalista jihadismista ideologiansa ammentavat terroristijärjestöt, jotka houkuttelevat yhteiskunnasta vieraantuneita yksilöitä myös länsimaissa.

Suomen tulee nykyisessäkin taloudellisessa tilanteessa huolehtia kansainvälisistä sitoumuksistaan koskien humanitaarista maahanmuuttoa. Meillä ei kuitenkaan ole varaa kasvattaa humanitaarisista syistä vastaanottamiemme maahanmuuttajien määrää. Sen sijaan meillä on velvollisuus, sekä maahanmuuttajien että oman etumme kannalta, parantaa tänne tulleiden ihmisten tosiasiallista mahdollisuutta sopeutua maahamme.

Maahanmuuttovirasto tekee hyvää ja ensiarvoisen tärkeää työtä, kun kaikki Suomeen pyrkijät haastatellaan ja usein tietoja esim. turvapaikanhakijoista etsitään hakijan lähtömaastakin. Myytti siitä, että rajalla olisivat vastassa ns. kukkahattutädit, jotka paapomisellaan ja yliymmärtämisellään suorastaan rohkaisisivat tulijaa laiskuuteen ja jopa rikollisuuteen, on täysin väärä. Perinpohjaisen prosessin myötä turvapaikanhakija voi kuitenkin joutua odottamaan vastaanottokeskuksessa pitkään vailla tietoa, saako hän jäädä maahan vai ei. Tästä aiheutuu valtiolle ylimääräisiä kustannuksia ja hakijalle itselleen huomattavaa haittaa. Lisäresurssien kohdentaminen turvapaikanhakuprosessiin, prosessin omistajuuden antaminen yksiin käsiin ja lakisääteinen kahden kuukauden maksimikäsittelyaika voisivat toimia kaikkien osapuolten kannalta optimaalisesti. Valtio säästäisi, kun hakijat viettäisivät lyhyemmän ajan vastaanottokeskuksissa ja turvapaikan saaneet pääsisivät nopeammin aloittamaan uutta elämää maassamme.

Kotouttamisresurssien täytyy tulevaisuudessa ulottua tarvittaessa jopa toisen polven maahanmuuttajien tukemiseen asti. Uusien pakolaisten vastaanottoa valmisteltaessa on entistä kriittisemmin kiinnitettävä huomiota kykyymme kotouttaa nämä yleensä erittäin huonoista oloista saapuvat pakolaiset. Päätös ottaa yksilö maahan on samalla molemminpuolinen sopimus yhteisestä tulevaisuudesta: tulijalla on täysi oikeus olettaa saavansa apua ja tukea hakiessaan omaa lokeroaan yhteiskuntamme osana. Me sitoudumme antamaan tukea ja työkaluja kotoutumiseen. Onko meillä kotouttamisen helpottamiseksi oikeus velvoittaa tulija osallistumaan näihin toimenpiteisiin? Mielestäni ehdottomasti on.

Humanitaaristen maahanmuuttajien kotouttamissuunnitelmaa tehtäessä on kriittisesti tarkasteltava aiempien tulijoiden kohdalla tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta. Suomessakin on jo käytettävissä useamman sukupolven kokemukset kotoutumisesta yhteisöömme. Mitkä ovat olleet avaintekijöitä kotoutumisessa? Mikä on ollut yhteisöllisyyden tai sen puutteen merkitys prosessissa? Miten kotouttaminen on prosessina vaikuttanut työllistymiseen? Mitkä tekijät ajavat yksilön syrjään yhteiskunnasta, ja onko rikostilastoon päätyneen yksilön taustalla kyse prosessin epäonnistumisesta? Mittareina sopeutumista arvioitaessa voidaan käyttää työllistymistä, kielitaitoa ja rikostilastoja.

Suomi tarvitsee tulevaisuudessa lisää työperäistä maahanmuuttoa, mutta humanitaarisen maahanmuuton osalta on syytä olla hyvin varovainen: virheitä pitää välttää ja niistä on otettava opiksi. Varovainen, asiantuntemukseen perustuva maahanmuuttopolitiikka ei tietenkään tarkoita kaikkien maahanmuuttajien tai erillisten maahanmuuttajaryhmien yleistävää demonisointia ja tarkoitushakuista loukkaamista. Se tarkoittaa järkeviä ja perusteltuja toimia maamme kilpailukyvyn ja kaikkien kansalaistemme hyvinvoinnin turvaamiseksi.