torstai 27. elokuuta 2009

HS/Saska Saarikoski: Saa puhua tyhmiä


Helsingin Sanomat/Näkökulma:
Saska Saarikoski: Saa puhua tyhmiä
27.8.2009


Sananvapaus on siinä mielessä ikävä asia, että sitä testaavat yleensä hankalat ihmiset.

Millään en olisi halunnut aikanaan puolustaa esimerkiksi tanskalaislehden lapsellisia Muhammed-pilapiirroksia. Oli kuitenkin pakko, sillä jos huono huumori tai profeettojen pilkkaaminen kielletään, pesuveden mukana menee aika paljon.

Susan Ruususen teos Pääministerin morsian ei ollut varsinaista maailmankirjallisuutta, joten kannattiko sitäkään puolustaa kulttuurisivuilla? Mutta mihin vedetään paheksuttavan paljastuskirjan ja rohkean itsetilityksen raja?

Jussi Halla-ahon blogikirjoitukset taas ovat parhaimmillaankin kiistanalaisia ja pahimmillaan kuvottavia. Joskus Halla-aho on myös lipsahtanut yli sen rajan, johon sananvapaus mielestäni päättyy. Vaan ei nyt.

Helsingin käräjäoikeus käsittelee parhaillaan kirjoitusta, jossa Halla-aho polemisoi kahta asiaa: Seppo Lehdon saamaa tuomiota uskonrauhan rikkomisesta ja Kaleva-lehden pääkirjoitusta, jossa arveltiin suomalaisten taipumuksen humalaväkivaltaan olevan "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre".

Kirjoituksessaan Halla-aho yritti todistella, että islamia voidaan puhtaasti Koraaniin perustuen nimittää pedofiiliuskonnoksi. Suomalaisten yleistäminen väkivaltaisiksi juopoiksi taas on Halla-ahon mukaan yhtä perusteltua kuin väittää, että "ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre".

Halla-ahon päättelyketjua on helppo arvostella. Hänen polemiikkinsa tuo mieleen lähinnä Sokrateen pilkkaamat sofistit, jotka eivät etsineet totuutta eivätkä viisautta vaan käyttivät logiikan temppuja johtaakseen kuulijoita harhaan.

Mutta huonoista argumenteista tai kehnosta logiikasta ei kuulu jakaa tuomioita oikeussalissa vaan paljon korkeammassa ja arvovaltaisemmassa elimessä – vapaassa kansalaiskeskustelussa.