sunnuntai 2. elokuuta 2009

Turun Sanomat: Suomi houkuttelee ulkomailta teknologian huippuammattilaisia


Turun Sanomat:
Suomi houkuttelee ulkomailta teknologian huippuammattilaisia
2.8.2009


Intialaisille biokemisteille ja kiinalaisille insinööreille maata kehutaan yrittäjämyönteiseksi

Kotimainen osaaminen ei riitä, kun Suomi yrittää pyristellä kansainvälisen teknologiaosaamisen kärjessä. Sisäministeriössä on polkaistu käyntiin hanke, jonka avulla Suomea ryhdytään mainostamaan erityisesti ulkomaisille huippuammattilaisille.

Massamuuttoa ei toivota, joten puolalaisten putkimiesten rynnäkköä ei tarvitse pelätä.

– Ideana ei niinkään ole toitottaa, että tulkaa tänne, meillä on töitä. Pikemminkin korostamme, että meillä on valtavan innovaatio- ja yrittäjämyönteinen ilmapiiri. Sen avulla koetamme saada sellaisia osaajia, joita maassa tarvitaan, luonnehtii projektipäällikkö Tapani Kojonsaari.

Palvelukonsepteja ja sen sellaista

Kojonsaari tunnustaa, että kotimainen työtilanne ei ole parhaillaan kaikkein ruusuisimmillaan. Tarkoitus onkin etsiä valmista osaamista aloilta, joilla ei kotimaista tarjontaa riitä.

– Tarkoitan nyt esimerkiksi intialaisia biokemistejä tai kiinalaisia insinöörejä, projektinvetäjä luettelee.

Hankkeessa ei vielä ole lyöty lukkoon painopistealueita.

Tapani Kojonsaari korostaa, että Aasian nousevasta tietotaidosta huolimatta katseita täytyy suunnata myös eurooppalaisen osaamisen suuntaan.

Projektipäällikkö mainitsee, että vastaisuudessa etenkin erilaiset teknologia-alan palvelukonseptit nousevat yhä tärkeämmiksi bruttokansantuotteen rakennuspaloiksi.

– Uutta nokiaa tuskin enää keksitään, Tapani Kojonsaari huomauttaa.

Tosin palvelukonsepti-sanan sisältö ei ole ministeriössä täysin hahmottunut.

Pienen pohdinnan jälkeen Tapani Kojonsaari keksii esimerkeiksi erilaiset mobiili-tv- tai karttasovellukset.

Niiden kehittelyssä voitaisiin kaivata ulkomaista piristysruisketta.

Ei joutsenia eikä järvenselkää

Suomalaiset yliopistot ovat jo useamman vuoden ajan korottaneet omia panoksiaan kansainvälisessä opiskelijavaihdossa.

Projektipäällikkö Tapani Kojonsaari myöntää, että helpointa olisikin rekrytoida osaajia sellaisten joukosta, jotka ovat maassa jo valmiiksi ja osaavat ehkä hieman kieltäkin.

– He ovat varmasti yksi tärkeä kohde, hän sanoo.

Kojonsaari myöntää samalla, että suomalaisyliopistojen taso ei kaikilla aloilla yllä kansainväliselle tasolle.

– Kyllä se varmaan näinkin on. Sitä paitsi kansainvälisen osaamisen myötä tulee aina uusia näkökulmia ja uutta pyrskettä, hän jatkaa.

Teknologiaguruja metsästetään varsin perinteisin konstein. Hankkeen kautta esimerkiksi suurlähetystöihin painetaan paperiesitteitä, joissa esitellään Suomen parhaita puolia.

– Emme me kuitenkaan mitään joutsenia tai järvenselkää lähde kuvaamaan. Lisäksi pitää varmasti rakentaa sähköisiä esitteitä, kuten nettisivujen tai dvd-levyjen muodossa, Kojonsaari suunnittelee mainontaa.

Osa vetovoimastrategiaksi kutsutusta hankkeesta kilpailutetaan ulkopuolisella tekijällä. Työt pääsevät kunnolla käyntiin vasta syksyllä.

Syksyllä pohditaan myös tarkemmat tavoitteet siitä, kuinka monta huippuammattilaista haaviin pitäisi jäädä.

Sisäministeriön hanke kestää vuoteen 2013.