maanantai 17. elokuuta 2009

Parikkalan-Rautjärven Sanomat: Uusi sosiaalinen todellisuus


Parikkalan-Rautjärven Sanomat, mielipide:
Lauri Narinen: Uusi sosiaalinen todellisuus
(jpg)
17.8.2009


Perheeni on 11 kesää kunnostanut vaarini kotitaloa isäni kuoleman jälkeen. Olemme nauttineet suuresti Parikkalan kauneudesta ja rauhallisesta tunnelmasta. Tänä kesänä meitä odotti täällä yllätus, uusi sosiaalinen todellisuus, josta haluan nyt ilmaista pari ajatusta kunnan päättäjille.

Talvella kunnan johdossa tehtiin hyvin nopeasti päätös perustaa Särkisalmelle "alaikäisten turvapaikanhakijoiden" vastaanottokeskus, minkä kunnanvaltuusto hyväksyi.

Tulijat eivät olleetkaan 15-17-vuotiaita tyttöjä ja poikia, vaan kaikki miespuolisia ja suurin osa ikänsä (ja tuloreittinsä?) valehdelleita aikuisia miehiä (PRS 23.4.). Kunnanvaltuustoa johdettiin harhaan.

Luuliko joku oikeasti että islamilaisista maista lähetettäisiin ankkurilapsiksi tyttöjä? Kun 80 maahantulijaa suhteuttaa kunnan väkilukuun, vastaisi se noin 100 000 vieraan miehen ottamista Suomeen. Ei tarvitse tutustua väestötieteisiin tai sosiologiaan tajutakseen, että tällainen invaasio muuttaa elämän alueella.

Globaalisti on kyse kansainvaelluksesta, jonka tärkeimmät moottorit ovat kestämätön väestönkasvu lähtöalueilla ja niillä vallitsevat muut onnettomat olosuhteet, levottomuudet ja diktatuurit. Inhimillinen kärsimys on aina pahaa, joku pakenee sortoa, toinen köyhyyttä.

Selviävätkö nämä ongelmat päästämällä kolmannen maailman liikaväestö länsimaihin? Eivät, matematiikka vastaa. Ongelmat vain leviävät, ja laajamittaisen kansainvaelluksen salliminen muuttaa parissa sukupolvessa väestörakenteemme ja elämänpiirimme pysyvästi. Vain väestönkasvun pysäyttäminen, kulttuurien kehittyminen ongelma-alueilla ja kriisien ratkaiseminen poliittisesti ovat kestäviä ratkaisuja.

Oleellinen kysymys kuuluu: miksi lähtijät pyrkivät Eurooppaan ja Suomeen, kun islamilainen maailma yltää Marokosta Indonesiaan? Eurooppalaisen kohdemaan valinnassa kyse on elintasopakolaisuudesta, oleskeluluvan saanti tarkoittaa kertaharppausta kolmannesta maailmasta ensimmäiseen. Tässä astuu kuvaan laajamittainen salakuljetusbisnes.

Mitä asialle tehdään valtiollisella tasolla? Tulijoiden tulva Suomeen on kasvanut rajusti viime kesästä lähtien, koska Etelä-Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa on kiristetty maahanpääsykriteereitä.

Ajatus, että maahanmuuttajat ratkaisisivat Suomen huoltosuhteen tulevaisuuden heikkenemisen, ei ole totta. Monilapsiset maahanmuuttajaperheet tarvitsevat enemmän palveluja kuin mitä panoksena edes voisivat antaa - jos työpaikkoja heille löytyisi.

Suomen työttömyyden ennustetaan rikkovan 300 000 rajan tänä vuonna, ja valtio ottaa rajusti velkaa selvitäkseen menoista. Luuleeko joku, ettei näissä olosuhteissa maahan pyrkivästä kieli-, kulttuuri- ja ammattitaidottomasta vieraasta väestöstä ole tulossa suuria kustannuksia ja sosiaalisia ongelmia?

Oma kysymyksensä on se, miten turvapaikanhakijoiden vastaanottoprosessi on valtiollisesti järjestetty. Hakemuksen käsittelyn kestäminen 6-12 kk on moraalitonta kaikkia kohtaan ja taloudellisesti järjetöntä.

Valtion käsissä on myös se, ettei tulijoilta vaadita työpanosta vastineeksi ylläpidosta ja päivärahoista. Turvapaikanhakijoille maksetaan enemmän päivärahaa kuin armeijaa käyville Suomen miehille. Kenen mielestä tämä on moraalisesti oikein?

Vastikkeettoman rahan antaminen on tuhoisaa "kotouttamista", opetetaan heti alusta lähtien että täällä saa rahaa vaikkei tee työtä. Valtion taholta ei näköjään voi odottaa tolkkua näissä asioissa.

Jos valtiollinen maahanmuuttopolitiikka perustuu realiteetit kieltävään naiiviin idealismiin, pahalta näyttää Suomen kannalta. YK:n pakolaissopimus ja sen tulkinta eivät ole Suomen perustuslain ja kansan tahdon yläpuolella.

Nyt harjoitetulle politiikalle ei ole uskallettu hakea kansalta legitiimiä mandaattia. Kritiikki kielletään leimaamalla sen esittäjät rasisteiksi ja tämän pelossa moni poliitikko vaikenee kannoistaan. Valitettavasti Parikkalan vastaanottokeskus mahdollistaa nyt osaltaan valtion politiikan jatkumisen.

Parikkalassa ei voida vaikuttaa valtion ratkaisuihin, mutta omat asiat ovat kunnanvaltuuston käsissä. Päätös vastaanottokeskuksen perustamisesta tehtiin hätiköiden ja kysymättä kuntalaisilta, asia ei ollut esillä viime vaaleissa. Kaikki lähti liikkeelle vastaanottokeskuksen kiinteistön omistajan taloudellisista intresseistä.

Kunnassa tätä asiaa katsotaan vain taloudellisena kysymyksenä - valtio maksaa keskuksen kulut ja kunta saa verotuloja osasta keskuksen työntekijöistä. Jos katsotaan vain taloudellista puolta, niin samalla logiikalla huumekauppa olisi hyvä ajatus. Myös PRS:ssa esitetyssä kunnallisessa ihmettelin tätä argumenttia.

Valtio maksaa, emme me: antaa palaa. Kuka se valtio on? Me suomalaiset. Koska valtio ottaa velkaa, laskut kuitataan suomalaisten lasten nimissä otetuilla velkakirjoilla.

Se että keskukseen ei tullut tyttöjä ja poikia, vaan aikuisia miehiä, tarkoittaa että kunnanvaltuustoa on johdettu harhaan. Se ei ole vain poliisin asia, vaan peruste vastaanottokeskuksen sopimuksen irtisanomiselle.

Keskuksen johtaja on toistanut mantraa, jonka mukaan tulokkaisiin tutustuminen johtaa toiminnan hyväksymiseen. Kuitenkin Euroopassa ja Suomessa maahanmuuttovirtoja vastustetaan eniten juuri siellä, missä näitä kontakteja on liikaa. Pariisin, Amsterdamin, Kööpenhaminan ja Malmön lähiöiden esimerkit kertovat karua kieltään liiallisesta monikulttuurisuudesta.

Nyt ei ole kyse varmaan mukavistakin yksittäisistä ihmisistä, vaan kansainvaelluksesta. Turvapaikanhakijoita mahtuu jonkin verran, mutta liika on liikaa. Olen liftannut paikallisten kyydissä Aasiassa ja Afrikassa, ja olen ollut mukana valtion kehitysyhteistyössä. Kaikenlaiset hyvät ihmiset ovat minusta tervetulleita Parikkalaan ja Suomeen käymään ja osa jäämään, jos kyse ei ole hyväksikäytöstä.

Ihmettelen näkemääni vastaanottokeskuksen toimintaa, pikkubussilla kuljettelu muistuttaa enemmän hotellitoimintaa. Kun viesti vastaanotosta lähtee lähtöpäähän, 80 sijasta lähtee 800 uutta liikkeelle.

Voi olla henkisesti raskasta työskennellä miettien, että mitä mukavammaksi olot tehdään, sitä pahempi Suomelle. Tällöin todellisuuden kieltäminen ja ihanteista kiinni pitäminen lienevät houkutteleva psyykkinen puolustusreaktio. Kommunistit joutuivat turvautumaan siihen nähtyään Neuvostotodellisuuden.

Kriisialueilta tulee aikuisia miehiä Suomeen samalla kun suomalaiset rauhanturvaajat ovat hengenvaarassa suojelemassa mm. Afganistanin presidentinvaaleja. Totisesti, arvoja ja moraaleja on monia.

Väinö Linnan Akseli Koskelalla ja veteraaneilla voisi olla pari sanaa sanottavana siitä mitä heidän perinnölleen tehdään. Ollaanko nyt Parikkalassa valmiita myymään isänmaa pikkurahalla?

Onneksi Parikkalan asioista päättävät paikkakuntalaiset itse. Ota yhteyttä kunnanvaltuutettuusi ja kerro mitä mieltä asiasta olet.

LAURI NARINEN

Kolmannen polven parikkalalainen
SPR:n ainaisjäsen