Tesso-lehti: Bahar Helmi Baker muutti pois kotoa

Tesso-lehti:
Bahar Helmi Baker muutti pois kotoa
20.8.2009

Perheväkivaltaa joskus väitetään opituksi kasvatustavaksi. Lastensuojelu ei saa kuitenkaan sulkea silmiä väkivallalta, sillä jokainen lapsi ja nuori on oikeutettu turvalliseen elämään.

MIA HEMMING

21-vuotiaasta Bahar Helmi Bakerista tuli aikoinaan lastensuojelun asiakas perheväkivallan tähden.

– Koulukuraattori kehotti minua menemään puhumaan kokemuksistani Kriisikeskus Osviittaan ja heidän oli pakko ilmoittaa minusta sosiaalilautakuntaan. Minut vietiin Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvataloon, kun en voinut olla kotona sosiaalilautakunnan kirjeen sinne saapuessa. Sieltä siirryin perhetukikeskukseen, Baker kertoo.

Lastensuojeluilmoitus oli jo toinen. Lääkäri oli ilmoittanut 15-vuotiaasta Bakerista, jonka nenä oli murtunut perheväkivallan seurauksena. Silloin sosiaalityöntekijät kehottivat Bakeria olemaan kuuliainen isälleen sen sijaan, että seuraisi huonotapaisten nuorten esimerkkiä kapinoinnissa vanhempia vastaan.

– Isäni oli läsnä tapaamisessa sosiaalityöntekijöiden kanssa, jolloin tietysti sanoin syyn olevan minussa. Valehtelin isäni lyöneen minua nyt ensimmäistä kertaa ja isäni sanoi kurituksen kuuluvan kulttuuriimme.

Perhe sai vielä tilaisuuden

Bahar Helmi Baker ei viihtynyt yläasteella, jossa häntä kiusattiin muun muassa haukkumalla. Hän oli jatkuvasti kaksi luokkaa ikäisiään alemmalla luokalla, koska hän oli tullut Suomeen kesken kouluiän.

– Reagoin kotitilanteeseeni ja kiusaamiseen olemalla itsekin koulussa väkivaltainen. Rauhoituin kahdeksannella luokalla. Minulla oli hyvä suhde opettajiin ja pystyimme puhumaan toisillemme, Baker muistelee.

Baker ei halunnut heiltä keskusteluapua enempää, sillä hän pelkäsi ongelmien kotona pahenevan ja hän oli huomannut 15-vuotiaana, etteivät sosiaalityöntekijät kyenneet tekemään tilanteelle mitään.

– Lastensuojelulaitoksissa oli aluksi tosi rankkaa, kun en yhtään tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta kohta palasin koulusta rauhallisin mielin laitokseen, koska siellä toistuvat rutiinit tekivät olon turvalliseksi. Tapasin laitoksissa muita kaltoin kohdeltuja nuoria ja opin, että apua sittenkin saa.

Vanhemmat lupasivat kerta toisensa jälkeen Bakerille, etteivät he enää löisi, kiusaisi, syyttelisi olemattomista asioista ja nimittelisi. Jos Baker ei palaisi kotiin, veli uhkasi polttaa laitoksen ja pelotteli isän lähtevän levottomaan Irakiin. Baker muutti takaisin kotiin täytettyään 18 vuotta.

– Koin, että minun pitää antaa heille toinen tilaisuus ja katsoa, olivatko lupaukset tosia.

"Tajusin, etteivät he koskaan muutu"

Lupaukset eivät pitäneet. Väkivalta jatkui.

– Olin ollut isäni pizzeriassa yläasteella öisin töissä ja iltalukion aikana päivisin. En tykännyt siitä työstä. Isä oli viime kesänä Irakissa ja veli yritti velvoittaa minut yöksi töihin, jotta olisi itse päässyt diskoon. Kun en suostunut, molemmat veljet kävivät kimppuuni.

Baker ymmärsi, ettei väkivalta lopu. Hän meni samana kesänä tukihenkilönsä kanssa hakemaan kaupungilta asuntoa, johon hän muutti yksin asumaan. Vanhemmat pitivät häneen aktiivisesti yhteyttä ja Bakerkaan ei halunnut katkaista välejä perheeseensä. Vanhemmat vaativat kerta toisensa jälkeen Bakeria palaamaan kotiin, jottei hän suomalaistuisi humalahakuiseksi ja vapaamieliseksi nuoreksi.

– En ole suostunut palaamaan kotiin. Vihdoin he kyllästyivät itsepäisyyteeni ja kielsivät minut tyttärenään. Tosin niin he ovat tehneet ennenkin.

Baker keskittyy nyt iltalukioon ja aikoo kirjoittaa vuoden päästä hyvin paperein. Hän täytti kesällä 21 vuotta, jolloin lastensuojeluasiakkuuden jälkihuolto loppui. Hänen täytyy syksyllä löytää töitä toimeentulonsa eteen.

– Aion jatkaa lukion jälkeen ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Minua on aina kiinnostanut sairaanhoitotyö ja harrastan maalaamista. Haluan tulla joksikin ja tehdä jotain sellaista, mistä olen ylpeä.

Apua pyytävän tarvetta ei saa vähätellä

Lastensuojelussa maahanmuuttajalapsiin liittyviä erityiskysymyksiä ovat esimerkiksi vaikeudet ymmärtää valtayhteiskunnan toimintaa ja kokemukset rasismista. Lastensuojeluasiakkuuden taustalla on usein myös kouluvaikeuksia.

– Jos vanhempiin ei saada keskusteluyhteyttä, koulusta saatetaan ottaa yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. Viranomaiset ovat kohdanneet myös ristiriitoja, jotka ovat johtuneet nuoren irtiotoista vanhemmistaan. Vanhemmat ovat saattaneet kokea uhkaksi omille perinteilleen nuoren liittymisen suomalaiseen nuorisokulttuurin, joka on voinut johtaa nuoren karkaamiseen kotoa, Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen toimitusjohtaja Merja Anis selvittää.

Nuoren käytöstä saatetaan Aniksen mukaan kontrolloida, jos vanhemmat pelkäävät suomalaisten tapojen omaksumista. Vanhempien huolenaiheita voivat olla esimerkiksi alkoholinkäyttö ja vapaat seurustelusuhteet. Joskus lastensuojeluasiakkuuden syy on tällaisiin tilanteisiin liittyvä perheväkivalta. Osa nuorista tuo itse rohkeasti julki ongelmiaan, jolloin he voivat saada apua hiljaisia nopeammin.

– Toisaalta rohkeatkin saattavat lannistua, jos heidät leimataan ongelmien aiheuttajiksi, kun he nostavat esiin kohtaamansa rasismin.

Anis kertoo, että ongelmien taustalta löytyy usein kulttuurisia yhteentörmäyksiä ja ennakkoluuloja. Joskus kouluvaikeuksien aiheuttajaksi on löydetty pelkästään esimerkiksi terveydellisiä syitä.

Maahanmuuttaja-asiakas on lastensuojelussa heikossa asemassa, jos hän ei ymmärrä käytettyjä sanoja ja ammattisanastoa. Työntekijän sokeus oman kulttuurinsa erityisyydelle voi kielen lisäksi estää asioiden etenemisen.

– Työntekijä pitää asioita helposti itsestään selvinä, mutta maahanmuuttajataustaiselle asiakkaalle ne eivät sitä ole. Tässä tilanteessa niin kuin kotouttamisessa yleensä tulisi tapahtua molemminpuolista sopeutumista sen sijaan, että maahanmuuttajataustainen pyritään sulauttamaan suomalaiseen systeemiin.

Lastensuojelun työntekijöillä tulisi olla yleistietoa asiakkaidensa kulttuureista. Suomeen tulee paljon pakolaisia maista, joissa on vakavia tyttöihin ja naisiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia. Apua pyytävän tytön tai naisen tarvetta ei pidä vähätellä.