keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Demari: Eero Vainio: Eurooppalainen oikeusvaltio kaikille kansoille

Demari, kolumni: Eero Vainio: Eurooppalainen oikeusvaltio kaikille kansoille 22.1.2014

Tyrmistyin, kun törmäsin ensimmäisiin ulkomaisiin romanikerjäläisiin Helsingissä vuonna 2008. Eihän kerjääminen kuulu hyvinvointivaltioon? Eikö jokaisen maan olisi pidettävä huolta oman maansa kansalaisten hyvinvoinnista?

Kun näin vuonna 2010 Moldovan kautta Brysseliin stipendiaatiksi interreilatessani Romaniassa romanien surkeat hökkelikylät, ja sen miten romaneja kohdellaan, niin lakkasin tuomitsemasta näkemääni. Pääsin perehtymään aluekehitys- ja syrjintäkysymyksiin lisää, kun työskentelin Brysselissä Euroopan parlamentin demariryhmässä.

Köyhyys, korkea työttömyys, surkeat asuinolot, slummiutuminen ja kaikinpuolinen syrjintä ovat osa romanienemmistön arkea suuressa osassa Eurooppaa. Tämän kansan asema on kaikista EU-maista hankalin Romaniassa, Bulgariassa, Slovakiassa ja Unkarissa. Näille maille on yhteistä lähihistoriassa muiden jalkoihin jääminen ja vallan tasapainon heilahtelut, tehoton ja paikoin korruptoitunut hallinto sekä heikko luottamus kansalaisten välillä.

Eurooppalaisissa romaniperheissä lapsiköyhyys on suurta. Koulua romanit ovat käyneet keskimäärin viisi vuotta. Joka toinen romani on joutunut viimeisen vuoden kuluessa rasistisen rikoksen uhriksi. Syrjintä on usein myös institutionaalisella tasolla.

Slovakiassa romanilapsia luokitellaan törkeästi älyllisesti kehitysvammaisiksi, rajataan erityisluokkiin ja paikoin heidät jopa eristetään koulujen pihoilla valtaväestön lapsista. Korkeakoulutettujenkin romanien on monessa maassa hyvin vaikea saada työtä ilman etnisen identiteetin salaamista.

Romanien aktiivinen kansalaisuus on monessa EU-maassa tehty mahdottomaksi. Itä-Euroopan romanien erityisen onneton tilanne on tullut EU:n vapaan liikkuvuuden myötä vauraan Länsi- ja Pohjois-Euroopan tajuntaan. Joka tietää romanien lähtöolot, ei kuitenkaan ihmettele kerjäläisvaellusta. Mutta harva tietää.

***

Kerjäämiskulttuuri ei ole ratkaisu romanien tilanteeseen, vaan työ, kansalaisoikeudet ja koulutustason nousu. Romanit ovat Euroopan paarialuokkaa. Vuosisataisten kehityskulkujen muuttaminen ei ole helppoa, mutta vaihtoehtoja ei mielestäni ole. Kysymys ei liioin ole vain romaneista, vaan yleiseurooppalaisten oikeusvaltioperiaatteiden uskottavuudesta ja EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen yleisen hyväksynnän säilyttämisestä.

EU:n onkin laitettava edellä mainitut jäsenmaat nykyistä pontevammin ja sanktioiden uhalla parantamaan romanien tilannetta ja vähentämään institutionaalista syrjintää. Tämä on tehtävä yhdessä romaniyhteisön kanssa.

Mikäli tulen valituksi Euroopan parlamenttiin, aion toimia sen eteen, ettei kenenkään tarvitse tulla Romaniasta Suomeen kerjäämään polvillaan kahdenkymmenen asteen pakkaseen.