lauantai 18. tammikuuta 2014

Lappeenrannan Uutiset: Kantaväestö otti jalat alleen

Lappeenrannan Uutiset: Kantaväestö otti jalat alleen 18.1.2014

Asiantuntijat ovat huolissaan siitä, että maahanmuuttajat keskittyvät tiettyihin kaupunginosiin.

Lähes puolet Lappeenrannan maahanmuuttajista, 43 prosenttia, asuu Sammonlahden suuralueella.

Muunkielisten osuus on kasvanut alueella kymmenessä vuodessa viidestä prosentista 12 prosenttiin.

– Maahanmuuttajien keskittyessä samalle alueelle he saavat tukea toisistaan ja vaarana on, että eivät kaipaa yhteyttä kantaväestöön. Myös suomen kielen oppiminen hidastuu ja sopeutuminen lähiympäristöön huonontuu, sanoo Lappeenrannan kaupungin asukasyhteyshenkilö Pia Haakana.

Kieli kotoutumisen välineenä -hankkeen koordinaattori Paula Kuikka-Kiljunen sanoo, että päiväkotien kannalta olisi parempi, jos maahanmuuttajat jakautuisivat tasaisemmin.

– Eihän tämä todellakaan ole paras mahdollinen tilanne heidän kotoutumisensa kannalta, hän toteaa.

Päivähoitoon tuleva ummikkolapsi vaatii Kuikka-Kiljusen mukaan aluksi melkeinpä oman hoitajan.

– Henkilökunnalla on paljon rankempaa niillä alueilla, joilla asuu paljon maahanmuuttajia.

Toisaalta Kuikka-Kiljunen muistuttaa, että myös vertaistuki on maahanmuuttajille tärkeää.

– Asioilla on puolensa ja puolensa, hän sanoo.

Maahanmuuttajien keskittymistä selittää se, että Sammonlahden suuralueella on yli tuhat kaupungin vuokra-asuntoa.

Asunnot ovat 1980-luvun kerrostaloissa, joten niissä on huokeat vuokrat.

Ainakin yhdessä rappukäytävässä maahanmuuttajien osuus lähentelee jo puolta.

Asuntopalvelu Oy:n toimitusjohtaja Seppo Ylitalo, miksi maahanmuuttajat ovat keskittyneet Sammonlahteen?

– Maahanmuuttajat hakevat ihan normaalissa järjestyksessä asuntoa, ja me katsomme, missä niitä on. Monilla on siellä tuttavia, ja he osaavat kysyä, onko siellä vapaita asuntoja.

Ylitalo ei lähtisi rajoittamaan maahanmuuttajien keskittymistä.

– Meillä ei ole tarvetta rajoittaa asunnon saantia kaupunkiin muuttavilta, hän sanoo.

Kuvateksti:
Englannista kotoisin oleva Sarah on huomannut, että venäläiset keskittyvät Sammonlahteen. Hän ymmärtää heitä. - Minäkin asuisin mielelläni englantilaisten keskuudessa, jos meitä olisi täällä enemmän.