maanantai 28. heinäkuuta 2014

HS: Kansa suosisi suomalaista työnhaussa

Helsingin Sanomat: Kansa suosisi suomalaista työnhaussa 28.7.2014

Suomalaisista kuusi kymmenestä on sitä mieltä, että suomalaiset pitäisi asettaa työnhaussa etusijalle maahanmuuttajiin nähden, jos työpaikkoja on niukasti. Asia selviää HS:n teettämästä tutkimuksesta. Kolmannes on sitä mieltä, että suomalaisia ei saa suosia.

Helteisenä iltapäivänä Kaisaniemen puistossa Helsingissä puun varjossa istuskelevat Mikko Sillanpää, Matti Grönroos ja Eero Vänskä sanovat, että työhön pitää aina valita pätevin hakija.

Vänskä, 27, työskentelee kirvesmiehenä. Hänen työkavereistaan moni on Virosta ja Venäjältä.

Vänskän mukaan ulkomaalaiset pärjäävät rakennuksilla siinä missä suomalaisetkin, mutta toisinaan yhteisen kielen puuttuminen vaikeuttaa tiedonkulkua.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto sanoo, ettei ole yllättynyt HS:n kyselyn tuloksesta, sillä suomalaiset suhtautuvat maahanmuuttajiin penseämmin kuin kansalaiset esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.

"Ajatus siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisten töitä, elää yhä vahvana."

Haavisto ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo muistuttavat, että työpaikkojen määrä ei ole rajallinen.

"Pitemmällä aikavälillä Suomessa tarvitaan lisää työvoimaa, jotta selviämme hyvinvointivaltion rahoituksesta", Hiilamo sanoo.

Hiilamon mukaan maahanmuuttajiin kielteisesti suhtautuvat ovat usein ihmisiä, joilla on vähän koulutusta ja jotka voivat joutua kilpailemaan työpaikoista maahanmuuttajien kanssa.

"On entistä vaikeampi pärjätä työelämässä, jos ei ole mitään koulutusta. Näen, että tämä on yhteydessä asenteiden koventumiseen", hän sanoo.

Suomen lait kieltävät ihmisten eriarvoisen kohtelun esimerkiksi työhön palkkauksessa etnisen tai kansallisen alkuperän tai sukupuolen perusteella.

[...]