tiistai 15. heinäkuuta 2014

Metro: Oleskeluluvattomien asunnottomien kohtelu kovenee pääkaupunkiseudulla

Metro: Oleskeluluvattomien asunnottomien kohtelu kovenee pääkaupunkiseudulla 15.7.2014

Entistä useampi ulkomaalainen saattaa jatkossa jäädä kadulle yöksi. Heinäkuun alussa pääkaupunkiseudulla lähetettiin tarkennus sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistukseen, jonka mukaan asunnoton, joka ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, ei saa kaupungilta kuin akuutin tuen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Helsingissä Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa oleskeluluvattomia ihmisiä ei voida ottaa moneksi yöksi, vaan heidät täytyy ohjata heti eteenpäin. Toimintamalli siirtyi käytäntöön Helsingissä maanantaina. Palvelukeskuksen johtaja Sanna Sunikka kertoo, että ohjeistus tuli nopealla aikataululla eikä siihen ole pystytty varautumaan.

"Koko ajan on se ongelma, että paikat eivät meinaa riittää. Nyt tänne on hakeutunut vielä enemmän henkilöitä, joilla ei ole mahdollisuutta hakea tukea vuokraan", Sunikka sanoo.

Sunikan mukaan kesäyöpyjiä on riittänyt parin kesän ajan yhtä paljon kuin talvellakin. Uusi ohjeistus työllistää keskusta entistä enemmän.

"Olemme ihmeissämme asian kanssa. Emme ole olleet mukana ohjeistuksen valmistelussa", Sunikka toteaa.

Ohjeistuksen tarkennus liittyy toimeentulotuen hakukriteereiden uudistamiseen, josta on Helsingin kaupungilta ollut neuvottelemassa Maarit Sulavuori. Hän kertoo, että ohjeistus on aiemmin ollut vaikeatulkintainen.

Sulavuoren mukaan mikään ei muuttunut, vaan tarkennuksella on tarkoitus varmistaa, ettei kukaan jää akuuttimajoitukseen oleilemaan.

"Hätämajoitus ei voi olla ratkaisu. Akuutisti kahdeksi yöksi voi edelleen majoittua, mutta silloin täytyy selittää haluaako palata takaisin kotimaahansa vai löytääkö ratkaisun, jolla rahoittaa olemisensa", Sulavuori perustelee.